Työttömän karenssisääntöihin kaavaillaan muutoksia: neljä työnhakua kuussa, omatoimisuus edellytys
Hallitus kaavailee uudistuksia työttömyysturvan seuraamuksiin eli karensseihin. Työttömän pitäisi jatkossa hakea enintään neljää työmahdollisuutta kuukaudessa. Tässä otettaisiin huomioon työnhakijaan liittyvät syyt ja alueellinen työllisyystilanne.
Työministeri Jari Lindströmin (sin) mukaan työttömyysetuuden saaminen edellyttäisi omatoimista työnhakua. Työllistymissuunnitelman toteuttamisesta raportoitaisiin kuukauden välein verkossa tai muulla sovitulla tavalla.
– Tämä tarkoittaa työttömälle sitä, että vastuu siitä omasta työttömyydestä ja aktivoinnista on hänellä itsellään, Lindström sanoo.
Lindströmin mukaan esityksessä tultaisiin vastaan siten, että uudessa mallissa seuraamuksia porrastettaisiin niissä tapauksissa, että työnhakija ei ole noudattanut työllistymissuunnitelmaa sovitusti.
Ensin hakijalle voisi antaa muistutuksen. Sen jälkeen voitaisiin määrätä seuraamus eli karenssi tai jopa työssäolovelvoite.
– Sanktiojärjestelmä on tällainen anteeksiantava, ettei ensimmäisestä virheestä ei heti tule sanktiota, vaan tulee vain muistutus, Lindström sanoi.
Hallitus aikoo lähettää linjaukset lausuntokierrokselle tällä viikolla.
Lue myös: SAK:n hallitus harkitsee tänään vastatoimia työlainsäädännön heikennyksille