Uutiset

Naisten lomasaari avattiin – miesjärjestö ärähti: "Syvästi taantumuksellinen hanke, sukupuoliapartheidia"

SUPERSHE ISLAND
Naisten hyvinvointisaarelle pääsevät vain jäsenet. Valintaseula on tiukka, ja siihen kuuluu esimerkiksi jäsenehdokkaiden videohaastattelu.

Ennakkoon kohua herättänyt naisten saari, SuperShe Island, sai ensimmäiset vieraansa juhannuksena. Kyseessä on vain naisille tarkoitettu luksuslomasaari Raaseporissa. Yrityksen takana on yhdysvaltalainen yrittäjä Kristina Roth, joka omistaa saaren.

Saarella on neljä mökkiä sekä kylpy- ja saunatilat kymmenelle naiselle. Viikon oleilu saarella perustuu jäsenyyteen ja maksaa jopa 6 000 dollaria. Ohjelmaan kuuluu muun muassa joogaa, terveysruokaa, meditaatiota, hierontaa ja luontoelämyksiä.

Suomalainen miesyhdistys Miesten tasa-arvo ry antoi tuoreeltaan kannanottonsa toiminnan aloitukseen. Sen mukaan "sukupuolten välistä tasa-arvoa kunnioittavassa maassa tällaiselle sukupuolisyrjinnälle ei voi olla mitään sijaa".

"Emmehän me Suomessa hyväksyisi "vain valkoisille" palveluja tarjoavaa lomakeskustakaan", yhdistys toteaa. Erityisen näreissään se on siitä, että tasa-arvovaltuutettu on hyväksynyt vain naisille suunnatun saaren, koska sen tilat ovat rajalliset.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Yhdistys kehottaa tekemään rikosilmoituksia syrjinnästä, ja huomauttaa, että "jokamiehen oikeudet mahdollistavat myös sen, että saaren tila otetaan laillisesti haltuun".

SuperShe-yrityksen asiakkaat kokoontuvat Suomen lisäksi muuallakin, kuten Hawaijilla, Neitsytsaarilla, Tokiossa ja Pariisissa. Konseptin käyttäjiin – yrityksen mukaan "yhteisöön" tai "heimoon" – kuuluu esimerkiksi urheilijoita, yrittäjiä, taiteilijoita ja tutkijoita.

Saari on saanut runsaasti julkisuutta maailmalla, ja siitä on kerrottu esimerkiksi Voguessa, Ellessä, Cosmopolitanissa ja monissa sanomalehdissä.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (74)

Vanhimmat ensin
Vastaa
juutas
No niin
Koska tämä on hyväksytetty niinkin "korkealla" taholla kuin tasa-arvovaltuutetulla, niin on vain oikein että myös "SuperHe" saari saadaan pikimmiten toimintaan.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Mummo
Hyvä-veli yhdistykset järjestyvät
Voi hellanlettas!
Vuosikymmeniä omia saunailtojaan pitäneet "komistukset" älähtivät kun jäivät ilman lauantain karkkipussia. Pateettista!

Jep
Vast: Hyvä-veli yhdistykset järjestyvät
Herrakerhothan ovat ongelma juuri sen takia etsivät hyväksyneet naisia jäsenikseen ja samaan aikaan tämä ei ole ongelma vaikka eivät huoli miehiä, tasa-arvon pitäisi toimia molempiinsuuntiin samalla tavalla
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Voi hellanlettas!
Vast: Hyvä-veli yhdistykset järjestyvät
Voi hellanlettas!
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Miina
Syrjintää
Onhan tuo ihan törkeää syrjintää. Hinnoittelu syrjii pienituloisia!
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Einari
Vast: Syrjintää
Entäs sitten? bisnes is bisnes.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
simpe
Miehille kans!
Eihän tämän tarvitse olla pelkkä naisten yksinoikeus. Miehille voi ihan hyvin tehdä samanlaisen saaren. Tai mieluummin kaksi. Toisella voi viinaan menevät heteromiehet juoda terassilla ja tapella grillijonossa. Sille toiselle matkaavat sitten vähemmän heterot pitämään toisenlaista hauskaa. :-)
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Jurmalainen
Vast: Miehille kans!
Onhan meillä kerhoja voaamuurareista reserviupseereihin ja ku klux klaniin astui. Älä kitise vaan etsi sopiva yhteisö ja liity.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Naisille myös
Vast: Miehille kans!
Mistä lähtien Reserviupseerit tai klaani ovat hylkineet nais jäseniä?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Lisää