Paikalliset

Lounasjuttu: Reiluja annoksia rennolla fiiliksellä

JANE ILTANEN
Kokki ja yrittäjä Antti Lavonen on luotsannut Ravintola Komppelia yhdessä Jose Salmisen kanssa jo kymmenisen vuotta.
Kokki ja yrittäjä Antti Lavonen on luotsannut Ravintola Komppelia yhdessä Jose Salmisen kanssa jo kymmenisen vuotta.

Puistokadulla, poliisilaitosta vastapäätä sijaitseva Ravintola Komppeli on yksi Turun vanhimmista kortteliravintoloista. Komppeli-niminen ravintola on ollut samalla paikalla, arkkitehti Olli Kestilän suunnittelemassa ja vuonna 1955 valmistuneessa rakennuksessa jo vuodesta 1983 lähtien.

Kymmenisen vuotta sitten ravintola sai uudet omistajat, kun entistä ravintoloitsijaa alkoi ikä painaa. Ravintolan toinen yrittäjä ja kokki Antti Lavonen kertoo, että Komppelia tarjottiin hänelle ja paikan toiselle omistajalle Jose Salmiselle catering-keikalla tutun 40-vuotisjuhlissa.

– Juhlissa sattui olemaan myös Komppelin entinen omistaja, joka tuli keittiöön juttelemaan ja ehdotti, että ostaisimme ravintolan. Mietimme tarjousta pitkään ja ehdimme jo kuopata ajatuksen, kunnes törmäsimme entiseen omistajaan uudestaan. Tulimme katsomaan paikkaa ja niin vain kaupat syntyivät lopulta, Lavonen muistelee.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Ravintolan sisustus oli pimeä, ahdas ja aikansa elänyt. Puiset loossit täyttivät tilan. Lavonen ja Salminen ehtivät pyörittää paikkaa kolme vuotta, kunnes oli aika panna sen koko ilme uusiksi.

Nykyinen sali on avara, valoisa ja ennen kaikkea rento. Sisällä on 36 asiakaspaikkaa ja terassilla kahdeksan. Salin kalusteina on käytetty muun muassa entisiä koulunpenkkejä. Pelkistettyä skandinaavista tyyliä värittää vastikään seinille ripustettu taide.

– Ravintolan ilmettä uusittiin hiljattain samalla kun aukioloaikoja lisättiin. Muun muassa baarinurkkaus laitettiin talkootyöllä uusiksi.

Aiemmin ainoastaan lounaspaikkana toiminut Komppeli on nykyään avoinna myös arki-iltaisin ja lauantaisin. Lavosen ja Salmisen lisäksi ravintolassa työskentelee kolme vakituista työntekijää – suurin osa tuttuja jo aiemmista työpaikoista.

– Muutoksesta puhuttiin pitkään ja laajoja aukioloaikoja kokeiltiin jo viime vuoden Tall Ships' Races -tapahtuman aikaan. Aloitimme ilta-aukiolot kolme viikkoa sitten ja alku on ollut lupaava.

"Ravintolan ilmettä uusittiin hiljattain samalla kun aukioloaikoja lisättiin."

Yrittäjät päättivät laajentaa aukioloaikoja, koska heillä on tuntuma, että kysyntää riittää iltaisinkin. Ravintolan kehittäminen auttaa myös pitämään ravintoloitsijoiden mielenkiintoa yllä.

Komppeli aikoo pärjätä iltaisin samoilla vahvuuksilla kuin lounasaikaankin.

– Rento meninki, isot annokset ja järkevä hinnoittelu. Meiltä ei kenenkään tarvitse lähteä nälkäisenä, Lavonen listaa.

Iltaisin ja lauantaisin listalla on klassikkoleikkeet, vegaaninen leike, Komppelin kalapuikot ja portobello- ja lammasburgerit sekä muutama ruokaisa salaatti. Jälkiruoaksi löytyy mutakakkua ja jäätelöä.

Lounasaikaan tarjolla on useita annosvaihtoehtoja: pari leikettä, salaatti ja kotiruoka-annos. Maanantaisin tarjolla on aina lasagnea, keskiviikkona pääsee maistamaan itse tehtyjä lihapullia pippurikastikkeessa ja perjantai on perinteisesti pippurileikepäivä. Lounaaseen kuuluu pääruuan lisäksi tomaattinen alkukeitto, talon leipä, kahvi ja jälkiruoka.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

– Pippurileike on yksi asiakkaiden suosikeista ja myös salaatteja menee hyvin tällä hetkellä. Salaatteihin haemme joka aamu torilta Lindrothin puutarhan tuoreet raaka-aineet.

Lavonen kertoo, että kasvisruokaa on tarjolla useimpina päivinä ja erikoisruokavaliota kaipaaville löytyy myös aina vaihtoehto pyydettäessä.

Testipäivänä lounaalla oli tarjolla lasagnea, pekoni-cheddarleike, grillileike sekä falafelit ja punajuurihummusta. Viereisten pöytien annokset näyttivät niin kookkailta, että päätimme lounasseuralaisen kanssa valita kevyimmän vaihtoehdon eli falafelit salaatilla. Annoksen olisi saanut vaihtoehtoisesti myös ranskalaisilla.

Ennen pääruokaa pöytään tarjoiltiin alkuruokana tomaattinen kasviskeitto. Jo sen tuoksu sai veden herahtamaan kielelle. Pieni kulhollinen keittoa ja talon leipä olisivat jo itsessään riittäneet viemään pienen nälän.

Pidän falafeleista ja hummuksesta, mutta liian usein on joutunut syömään kuivia ja jopa mauttomia pyöryköitä. Komppelissa söin elämäni parhaimmat falafelit, jotka olivat ihanan kuohkeita, kosteita ja sopivasti maustettuja. Koko annos oli raikas ja erilaiset maut sopivat hyvin yhteen. Salaattipohjasta huolimatta annos oli sen verran kookas ja täyttävä, että jouduimme lounasseuralaisen kanssa puntaroimaan, jaksammeko enää kahvia ja jälkiruokaa. Kuppi hyvää kahvia ja pieni pala makeaa raparperipiirakkaa kruunasi makunautinnon.

Juttusarjassa esitellään Turun lounaspaikkoja.

Lue myös:

Kellariravintola viettää 30-vuotisjuhlavuotta

Vietnamilaisia makuja lounaalla

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Keittolounas tropiikin siimeksessä

Pannukakku taipuu lounaaksi

Kotiruokaa linja-autoaseman kupeessa

Göranin lounaassa maistuu saaristo

Salaattiasema tarjoaa terveellistä ja täyttävää pikaruokaa

Upseerikerholla lounastavat muutkin kuin upseerit

Kotoisaa lounasta Pullapuodista

Pop up -lounasta Dominosta

Reilua kotiruokaa ja hyvää palvelua

Isältä tyttärelle

Lounashetki turkkilaisilla herkuilla

Gaggui Kaffelasta saa nyt lounasta

Pala saaristoa keskellä Turkua

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Herkkuja ja herkullista lounasta

Ravintola Komppeli

Puistokatu 3, 20100 Turku

Lisätiedot: www.ravintolakomppeli.com, posti@ravintolakomppeli.com, puh. 02 251 6841

Lounas arkisin kello 10.30–15. Hinta 9–10 euroa.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta

Huomio! Turun Sanomien keskustelupalstan säännöt ovat uudistuneet. Tavoitteena on parantaa moderointia siten, että kommentit ehditään käsitellä nykyistä nopeammin. Uudistus ei vaikuta lehden mielipidesivun toimintaan. Tutustu uusiin käytäntöihin täällä.

Otsikko
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun. Tehdään yhdessä Turun Sanomien keskustelupalstasta paikka, jossa on mukava keskustella asiallisesti kiinnostavista aiheista.

Keskusteltavaksi avattavaista jutuista päättää Turun Sanomien toimitus. Kaikista jutuista ei voi keskustella. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea tai poistaa aiemmin avoinna olleen keskusteluketjun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme vahvasti oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Toisen ihmisen nimellä tai valheellisesti jonkun tahon edustajana esiintyminen on kiellettyä.

Kaikki viestit tarkastetaan ennen julkaisua. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja moderoidaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22 muun työn ohessa. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Verkkokeskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Viestien julkaisusta päättää toimitus oman harkintansa mukaan. Emme ehdi vastamaan yksittäisten kommenttien julkaisua tai julkaisematta jättämistä koskeviin tiedusteluihin.

Jos kommenttiketjuun on mielestäsi lipsahtanut sääntöjen vastainen tai muutoin epäasiallinen viesti, ilmoita asiattomasta viestistä keskustelussa. Toimitus päättää, onko ilmoitus aiheellinen.

Jos jutussa on virhe, kerro siitä suoraan toimitukselle, älä keskusteluketjussa. Saamme tiedon näin nopeammin ja voimme korjata virheen. Virheistä voit kertoa sähköpostitse osoitteeseen ts.verkkotoimitus@ts.fi.

Toimitus voi käyttää keskustelupalstalle tulleita viestejä esimerkiksi aihetta käsittelevän jatkojutun julkaisun yhteydessä.

Päivän aikana avautuneet keskustelut sulkeutuvat oletuksena klo 23. Toimitus voi avata paljon kommentteja keränneitä juttuja uudelleen keskusteltavaksi seuraavana päivänä.

Julkaistavaksi valittavien viestien on noudatettava seuraavia sääntöjä:

  • Lue juttu ja kommentoi vain sen aihetta. Älä yritä vaihtaa aihetta.
  • Älä kommentoi itse keskustelua tai toisten kommentteja. Muiden keskustelijoiden kirjoitustyyliä tai henkilöä käsitteleviä viestejä ei hyväksytä.
  • Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia, väkivaltaan tai muuhun laittomaan toimintaan yllyttäviä tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista.
  • Muista hyvät tavat, älä huuda, kiroile tai käytä epäkohteliaita nimityksiä. Älä ilakoi toisten vastoinkäymisillä tai pilkkaa ketään. Suhtaudu muihin keskustelijoihin kunnioittavasti. Ole kriittinen asiallisesti.
  • Varmista, että esittämäsi tiedot pitävät paikkansa. Älä jaa epämääräisiä huhuja tai perustelematonta mutuilua.
  • Viestisi kuuluu viedä keskustelua eteenpäin: Älä toista samaa asiaa, jonka joku muu on jo todennut. Älä jankuta tai kirjoita perustelemattomia negatiivisia heittoja.
  • Kirjoita napakasti, todella pitkä viesti saattaa jäädä julkaisematta.
  • Voit liittää kommenttiisi teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.​