Talous

Paimion teurastamo meni lakkoon – HK vakuuttaa, että makkarat löytävät juhannuspöytiin

JARI LAURIKKO
Lihahyllyt voivat tyhjentyä HK:n tuotteista juuri kuumimman juhannussesongin alla.

HK-Scanin Paimion teurastamon työntekijät aloittivat torstaina kolmipäiväisen lakon. Ennen tiistaita Paimiossa ei teurasteta eläimiä.

– Ne naudat ja emakot, jotka nyt jäävät tappamatta, eivät enää juhannuspöytiin ehdi, sanoo Suomen elintarviketyöläisten liiton aluesihteeri Esa Vahlsten.

Vahlstenin mukaan Paimion lakkolaiset saavat tukea HK-Scanin Outokummun teurastamolta, joka ei aio hoitaa lakon alaisia teurastuksia.

Vahlstenin mukaan lakko koskee Paimiossa noin 25:ttä tuotannon työntekijää.

HK-Scanin mukaan lakko ei uhkaa juhannuslihoja.

– Pystymme turvaamaan juhannuksen toimitukset Outokummun ja Forssan teurastamojen avulla. Esimerkiksi makkaroista iso osa on jo tehty, sanoo HK-Scanin Suomen markkina-alueesta vastaava johtaja Kati Rajala.

Hänen mukaansa Paimion teurastamo on HK-Scanin laitoksista pienin ja siksi sen osuus tuotannosta ei ole ratkaiseva. Paimiossa teurastetaan nautoja ja sikoja.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Lakko johtuu Paimion työntekijöiden kokemasta palkkasyrjinnästä. Vahlstenin mukaan Paimion työntekijöiden palkat ovat jopa 35-40 prosenttia pienemmät kuin samoja töitä tekevillä työntekijöillä HK-Scanin Outokummun toimipisteessä.

– Palkkaus on selvästi matalampi kuin Outokummun työntekijöillä, mutta työnantaja ei halua neuvotella tästä epäkohdasta.

– Puhutaan jopa kymmenen euron erosta tuntipalkassa.

HK-Scan julkaisi lakosta tiedotteen torstaiaamuna. Se pitää lakkoa laittomana.

– Laittoman lakon perusteluksi Paimion yksikön työntekijät ovat esittäneet työnantajalle vaatimuksen tuntipalkkojen korottamisesta seitsemällä eurolla huolimatta siitä, että neuvottelut työntekijöiden ja yhtiön välillä uudesta palkkausjärjestelmästä ovat kesken, tiedotteessa todetaan.

HK-Scan osti Paimion teurastamon kokonaan omistukseensa viime vuonna. Siihen saakka se oli omistanut laitoksen yhdessä turkulaisen Wellcapita Oy:n kanssa. HK-Scan teki Suomessa alkuvuonna 10,4 miljoonan euron tappion.

LUE MYÖS: Paimion teurastamo siirtyy HK-Scanin omistukseen

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti

Huomio! Turun Sanomien keskustelupalstan säännöt ovat uudistuneet. Tavoitteena on parantaa moderointia siten, että kommentit ehditään käsitellä nykyistä nopeammin. Uudistus ei vaikuta lehden mielipidesivun toimintaan. Tutustu uusiin käytäntöihin täällä.

Otsikko
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun. Tehdään yhdessä Turun Sanomien keskustelupalstasta paikka, jossa on mukava keskustella asiallisesti kiinnostavista aiheista.

Keskusteltavaksi avattavaista jutuista päättää Turun Sanomien toimitus. Kaikista jutuista ei voi keskustella. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea tai poistaa aiemmin avoinna olleen keskusteluketjun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme vahvasti oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Toisen ihmisen nimellä tai valheellisesti jonkun tahon edustajana esiintyminen on kiellettyä.

Kaikki viestit tarkastetaan ennen julkaisua. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja moderoidaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22 muun työn ohessa. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Verkkokeskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Viestien julkaisusta päättää toimitus oman harkintansa mukaan. Emme ehdi vastamaan yksittäisten kommenttien julkaisua tai julkaisematta jättämistä koskeviin tiedusteluihin.

Jos kommenttiketjuun on mielestäsi lipsahtanut sääntöjen vastainen tai muutoin epäasiallinen viesti, ilmoita asiattomasta viestistä keskustelussa. Toimitus päättää, onko ilmoitus aiheellinen.

Jos jutussa on virhe, kerro siitä suoraan toimitukselle, älä keskusteluketjussa. Saamme tiedon näin nopeammin ja voimme korjata virheen. Virheistä voit kertoa sähköpostitse osoitteeseen ts.verkkotoimitus@ts.fi.

Toimitus voi käyttää keskustelupalstalle tulleita viestejä esimerkiksi aihetta käsittelevän jatkojutun julkaisun yhteydessä.

Päivän aikana avautuneet keskustelut sulkeutuvat oletuksena klo 23. Toimitus voi avata paljon kommentteja keränneitä juttuja uudelleen keskusteltavaksi seuraavana päivänä.

Julkaistavaksi valittavien viestien on noudatettava seuraavia sääntöjä:

  • Lue juttu ja kommentoi vain sen aihetta. Älä yritä vaihtaa aihetta.
  • Älä kommentoi itse keskustelua tai toisten kommentteja. Muiden keskustelijoiden kirjoitustyyliä tai henkilöä käsitteleviä viestejä ei hyväksytä.
  • Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia, väkivaltaan tai muuhun laittomaan toimintaan yllyttäviä tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista.
  • Muista hyvät tavat, älä huuda, kiroile tai käytä epäkohteliaita nimityksiä. Älä ilakoi toisten vastoinkäymisillä tai pilkkaa ketään. Suhtaudu muihin keskustelijoihin kunnioittavasti. Ole kriittinen asiallisesti.
  • Varmista, että esittämäsi tiedot pitävät paikkansa. Älä jaa epämääräisiä huhuja tai perustelematonta mutuilua.
  • Viestisi kuuluu viedä keskustelua eteenpäin: Älä toista samaa asiaa, jonka joku muu on jo todennut. Älä jankuta tai kirjoita perustelemattomia negatiivisia heittoja.
  • Kirjoita napakasti, todella pitkä viesti saattaa jäädä julkaisematta.
  • Voit liittää kommenttiisi teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.​

Aiemmat viestit (21)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Missä töitä ?
Lihanl.kurssinkäynyt
" Puhutaan jopa kymmenen euron erosta tuntipalkassa"
Mikä se tuntipalkka sitten on ?
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
rääkkäämö
Lakkauttakaa koko laitos
Eikös se ollut sama laitos, jossa havaittiin eläinten huonoa kohtelua? Lopettakaa toiminta kokonaan. Työkkäri varmasti järjestää työntekijöille kuntouttavaa työtoimintaa kaiken tuon eläinten tappamisen jälkeen.

SR
Teurastamo ja HK - who cares?
HK sai pitkäaikaisen maineenmenetyksen teurastamoilla harjoitetusta eläinrääkkäyksestä. Minun puolestani voivat vaikka lakkauttaa koko teurastamon. HK:n tuotteita en osta, koko lyhenne on edelleen tarkoittamassa "hakataan kuoliaaksi". Toivottavaa olisi että teurastamot ja HK itse kohentaisivat eläinten kohtelua ja päästäisivät ulkopuolisia tarkkaajia tutkimaan tilansa koska tahansa. Mielestäni parasta olisi jos lihan käyttö vähenisi ja silloinkin eläimet voitaisiin teurastaa jo tutulla kotitilalla, jolloin pelottavat ja rasittavat ajomatkat sekä kammottava kohtelu vieraassa ympäristössä jäisivät pois. Epärealistista, joo ehkä nykysysteemissä ja vaadituilla tuotehinnoilla.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Huomio! Turun Sanomien keskustelupalstan säännöt ovat uudistuneet. Tavoitteena on parantaa moderointia siten, että kommentit ehditään käsitellä nykyistä nopeammin. Uudistus ei vaikuta lehden mielipidesivun toimintaan. Tutustu uusiin käytäntöihin täällä.

Otsikko
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun. Tehdään yhdessä Turun Sanomien keskustelupalstasta paikka, jossa on mukava keskustella asiallisesti kiinnostavista aiheista.

Keskusteltavaksi avattavaista jutuista päättää Turun Sanomien toimitus. Kaikista jutuista ei voi keskustella. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea tai poistaa aiemmin avoinna olleen keskusteluketjun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme vahvasti oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Toisen ihmisen nimellä tai valheellisesti jonkun tahon edustajana esiintyminen on kiellettyä.

Kaikki viestit tarkastetaan ennen julkaisua. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja moderoidaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22 muun työn ohessa. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Verkkokeskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Viestien julkaisusta päättää toimitus oman harkintansa mukaan. Emme ehdi vastamaan yksittäisten kommenttien julkaisua tai julkaisematta jättämistä koskeviin tiedusteluihin.

Jos kommenttiketjuun on mielestäsi lipsahtanut sääntöjen vastainen tai muutoin epäasiallinen viesti, ilmoita asiattomasta viestistä keskustelussa. Toimitus päättää, onko ilmoitus aiheellinen.

Jos jutussa on virhe, kerro siitä suoraan toimitukselle, älä keskusteluketjussa. Saamme tiedon näin nopeammin ja voimme korjata virheen. Virheistä voit kertoa sähköpostitse osoitteeseen ts.verkkotoimitus@ts.fi.

Toimitus voi käyttää keskustelupalstalle tulleita viestejä esimerkiksi aihetta käsittelevän jatkojutun julkaisun yhteydessä.

Päivän aikana avautuneet keskustelut sulkeutuvat oletuksena klo 23. Toimitus voi avata paljon kommentteja keränneitä juttuja uudelleen keskusteltavaksi seuraavana päivänä.

Julkaistavaksi valittavien viestien on noudatettava seuraavia sääntöjä:

  • Lue juttu ja kommentoi vain sen aihetta. Älä yritä vaihtaa aihetta.
  • Älä kommentoi itse keskustelua tai toisten kommentteja. Muiden keskustelijoiden kirjoitustyyliä tai henkilöä käsitteleviä viestejä ei hyväksytä.
  • Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia, väkivaltaan tai muuhun laittomaan toimintaan yllyttäviä tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista.
  • Muista hyvät tavat, älä huuda, kiroile tai käytä epäkohteliaita nimityksiä. Älä ilakoi toisten vastoinkäymisillä tai pilkkaa ketään. Suhtaudu muihin keskustelijoihin kunnioittavasti. Ole kriittinen asiallisesti.
  • Varmista, että esittämäsi tiedot pitävät paikkansa. Älä jaa epämääräisiä huhuja tai perustelematonta mutuilua.
  • Viestisi kuuluu viedä keskustelua eteenpäin: Älä toista samaa asiaa, jonka joku muu on jo todennut. Älä jankuta tai kirjoita perustelemattomia negatiivisia heittoja.
  • Kirjoita napakasti, todella pitkä viesti saattaa jäädä julkaisematta.
  • Voit liittää kommenttiisi teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.​
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
hilkka
Vast: Teurastamo ja HK - who cares?.

- Järkytyin ,onko totta ?
-En osta Hk:ta enää ikinä,jos rääkkäävät eläimiä.
Eläin muutenkin on kauhuissaan,kun aavistavat
kohtalonsa. Karmeaa...
Lakkoilkoot lopun ikäänsä..
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
sama asia kyllä
Vast: Teurastamo ja HK - who cares?
Luulin, että se lyhenne tarkoittaa "Hel*´s Kitchen"...
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
braatfurstia
Vast: Teurastamo ja HK - who cares?
Joo toi oli paha tuo eläinten rääkkäys, en hyväksy missään tapauksessa. Pahinta on että , jopa lapset rääkkäävät eläimiä.Kuten vasta Vaasassa, millaiset vanhemmat heillä on?
En itsekkään osta HK:n tuotteita, ylipäänsä ihmettelen, kuka vielä syö HK sinistä.?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Otsikkopoliisi
Tehdas ei lakkoile
Tuskin teurastamo ryhtyi lakkoilemaan, se kun on HKScan Finland Oy:n laitos.

Kyseisen teurastamon henkilökunta saattoi ryhtyä lakkoilemaan. Eri asia. Otsikko on väärin.