Uutiset

Italiaan hallitus mahdollisesti jo huomenna

TIZIANA FABI
Giuseppe Conte
Giuseppe Conte

Italian presidentti on antanut jälleen hallituksenmuodostajan tehtävän oikeustieteilijä Giuseppe Contelle. Conten on määrä muodostaa Italiaan populistisen Viiden tähden liikkeen ja oikeistolaisen Legan yhteishallitus.

Uuden hallituksen on määrä vannoa virkavalansa jo huomenna.

Viiden tähden liikkeen ja Legan aiempi ehdotus maan uudeksi hallitukseksi lensi romukoppaan, kun presidentti Sergio Mattarella ei hyväksynyt näiden talousministeriksi valitsemaa euroskeptikkoa Paolo Savonaa. Vahvistamattomien tietojen mukaan Savonaa oltaisiin nyt tarjoamassa ulkoministeriksi, jolle kuuluvat myös EU-asiat. Savona on aiemmin haukkunut euroa "saksalaishäkiksi" ja sanonut, että Italian olisi tehtävä suunnitelma euroalueesta erkanemiseksi.

Hallitusta yritti kokoon myös taloustieteilijä Carlo Cottarelli, jonka oli määrä koota Italiaan virkamieshallitus.

Italian parlamenttivaalit pidettiin jo maaliskuun alussa. Presidentin on Italiassa hyväksyttävä pääministerin ja muiden ministereiden nimet ennen kuin asia viedään parlamentin käsittelyyn.