Paikalliset

Korkeasta pohjavedestä ylimääräinen riesa Kupittaan maauimalalle

MARTTIINA SAIRANEN
Altaita päästiin täyttämään tiistaina ja uimala saataneen auki maanantaina.

Korkealla oleva pohjavesi on vaikeuttanut Kupittaan maauimalan kunnostustöitä ja uimalan avaamista. Uimala pyritään avaamaan ensi maanantaina, mutta täyttä varmuutta asiasta ei vielä ole.

– Kovan talven jäljiltä korkealla oleva pohjavesi tulee altaan saumoista läpi ja estää näin saumaamisen ja maalaamisen. Päätimme nyt, että kaikkia saumauksia ja pohjamaalauksia ei tehdä, jotta saamme uimalan avattua, kertoo uimalaitosten päällikkö Eeva Haapanen.

– Samppalinnan maauimalalla ei näitä pohjavesiongelmia ole korkean sijaintinsa vuoksi, Haapanen lisää.

Kupittaan uimala avautuu aina perinteisesti koulujen päättyessä.

– Eli ihan aikataulussa tässä ollaan vielä. Viime vuonna uimala avautui pari päivää myöhässä, kun sateet estivät maalaamisen.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Haapasen mukaan lopullinen päätös uimalan avaamisesta tehdään vedenlaadun mittausten jälkeen. Jos viimeistelyt etenevät toivotulla tavalla Kupittaan maauimala avautuu maanantaina aamuyhdeksältä. Ensimmäisellä aukioloviikolla kannattaa varautua siihen, että normaalisti paikoitustilana toimiva Blomberginaukion parkkipaikka on Suomi Gymnaestrada -tapahtuman käytössä kokonaan tai osittain 4.–11. kesäkuuta.

Kupittaan uimala on avoinna juhannusta lukuun ottamatta 12. elokuuta asti maanantaista perjantaihin kello 9–19 ja viikonloppuisin kello 10–19.

Kupittaan maauimala muistuttaa, että alueella voi nauttia omista eväistä, lukuunottamatta alkoholituotteita. Alue on myös savuton.

Tarkemmat tiedot ja hinnastot löytyvät Turun kaupungin verkkosivuilta.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti

Huomio! Turun Sanomien keskustelupalstan säännöt ovat uudistuneet. Tavoitteena on parantaa moderointia siten, että kommentit ehditään käsitellä nykyistä nopeammin. Uudistus ei vaikuta lehden mielipidesivun toimintaan. Tutustu uusiin käytäntöihin täällä.

Otsikko
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun. Tehdään yhdessä Turun Sanomien keskustelupalstasta paikka, jossa on mukava keskustella asiallisesti kiinnostavista aiheista.

Keskusteltavaksi avattavaista jutuista päättää Turun Sanomien toimitus. Kaikista jutuista ei voi keskustella. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea tai poistaa aiemmin avoinna olleen keskusteluketjun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme vahvasti oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Toisen ihmisen nimellä tai valheellisesti jonkun tahon edustajana esiintyminen on kiellettyä.

Kaikki viestit tarkastetaan ennen julkaisua. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja moderoidaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22 muun työn ohessa. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Verkkokeskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Viestien julkaisusta päättää toimitus oman harkintansa mukaan. Emme ehdi vastamaan yksittäisten kommenttien julkaisua tai julkaisematta jättämistä koskeviin tiedusteluihin.

Jos kommenttiketjuun on mielestäsi lipsahtanut sääntöjen vastainen tai muutoin epäasiallinen viesti, ilmoita asiattomasta viestistä keskustelussa. Toimitus päättää, onko ilmoitus aiheellinen.

Jos jutussa on virhe, kerro siitä suoraan toimitukselle, älä keskusteluketjussa. Saamme tiedon näin nopeammin ja voimme korjata virheen. Virheistä voit kertoa sähköpostitse osoitteeseen ts.verkkotoimitus@ts.fi.

Toimitus voi käyttää keskustelupalstalle tulleita viestejä esimerkiksi aihetta käsittelevän jatkojutun julkaisun yhteydessä.

Päivän aikana avautuneet keskustelut sulkeutuvat oletuksena klo 23. Toimitus voi avata paljon kommentteja keränneitä juttuja uudelleen keskusteltavaksi seuraavana päivänä.

Julkaistavaksi valittavien viestien on noudatettava seuraavia sääntöjä:

  • Lue juttu ja kommentoi vain sen aihetta. Älä yritä vaihtaa aihetta.
  • Älä kommentoi itse keskustelua tai toisten kommentteja. Muiden keskustelijoiden kirjoitustyyliä tai henkilöä käsitteleviä viestejä ei hyväksytä.
  • Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia, väkivaltaan tai muuhun laittomaan toimintaan yllyttäviä tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista.
  • Muista hyvät tavat, älä huuda, kiroile tai käytä epäkohteliaita nimityksiä. Älä ilakoi toisten vastoinkäymisillä tai pilkkaa ketään. Suhtaudu muihin keskustelijoihin kunnioittavasti. Ole kriittinen asiallisesti.
  • Varmista, että esittämäsi tiedot pitävät paikkansa. Älä jaa epämääräisiä huhuja tai perustelematonta mutuilua.
  • Viestisi kuuluu viedä keskustelua eteenpäin: Älä toista samaa asiaa, jonka joku muu on jo todennut. Älä jankuta tai kirjoita perustelemattomia negatiivisia heittoja.
  • Kirjoita napakasti, todella pitkä viesti saattaa jäädä julkaisematta.
  • Voit liittää kommenttiisi teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.​

Aiemmat viestit (6)

Vanhimmat ensin
Vastaa
t.a.
!
Vain Turussa? Helteet ohi ja altaat auki ,sama meininki kuin talvella luistinradoilla ja hiihtoladuilla! Kyllä nämä hommat pitäisi saada toimimaan todellisen tarpeen eli säiden ja olosuhteiden mukaan eikä kalenterin! AY-Mafiako tätäkin jarruttaa?
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Masa Pasa
Vast: !
Kuinka niin ”vain Turussa"?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Jykke
Itsetäyttyvä
Mitä ihmettä? Yleensä kun allas vuotaa, siitä vesi vähenee, mutta nyt vuotaa altaaseen lisää vettä? Ja pohjavettä tulee niin paljon ettei voi korjata. Itse asiassa, Arabimaat voisivat ostaa tuollaisia altaita joihin vesi tulee itsekseen. Eikun myymään ja rahoiksi. Ennen noita sanottiin kaivoiksi.

Saumaava sukeltaja?
Vast: Itsetäyttyvä
Kun tyhjään altaan pohjan laattasaumoja halutaan korjata, pohjaveden paine haittaa. Kun allas on täytetty, on saumakorjaus hankalaa, luulisin.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Erkki
Korkea pohjavesi
Olisiko vaikutusta kun veden otto loppunut alueella.Eikös aikanaan teurastamokin kuluttanut vettä omasta pumppaamostaan?

P.L.
Vast: Korkea pohjavesi
Kyllä kysymys on juuri siitä, että pohjavettä pitäisi ottaa juuri sen verran kuin sitä syntyykin, muuten pohjaveden pinta väistämättömästi joko nousee tai laskee. Yleensä kohutaan ja valitetaan pinnan alenemisesta, mutta välillä näinkin päin. Sekä pinnan alentaminen että kohottaminen vaativat oman vaivansa ja aiheuttavat kustannuksensa, mutta kumpi vain voidaan tehdä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.