Uutiset

Helsingin yliopisto yltää sadan arvostetuimman yliopiston joukkoon

MIKKO STIG
Helsingin yliopiston päärakennus Senaatintorlla Helsingissä.

Helsingin yliopisto yltää sadan parhaan joukkoon kansainvälisesti arvostetuimpien yliopistojen vertailussa. Times Higher Educationin brändivertailussa Helsingin yliopisto on sijaluokassa 91–100.

Sadan parhaan joukkoon valikoitui yliopistoja yhteensä 21 maasta. Amerikkalaiset yliopistot valtasivat paikoista miltei puolet (44). Kahdentoista parhaan yliopiston joukkoon ylsivät amerikkalaisten opinahjojen lisäksi vain maineikkaat Cambridge ja Oxford Britanniasta. Eurooppalaisia yliopistoja oli listalla kaikkiaan 33.

Vertailu tehtiin kysymällä tiedeyhteisön arvioita eri maiden yliopistojen maineesta. Varsinainen paremmuusvertailu yliopistojen suoriutumisesta on julkaistu viimeksi syyskuussa. Siinä Helsingin yliopisto oli sijalla 90.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti

Huomio! Turun Sanomien keskustelupalstan säännöt ovat uudistuneet. Tavoitteena on parantaa moderointia siten, että kommentit ehditään käsitellä nykyistä nopeammin. Uudistus ei vaikuta lehden mielipidesivun toimintaan. Tutustu uusiin käytäntöihin täällä.

Otsikko
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun. Tehdään yhdessä Turun Sanomien keskustelupalstasta paikka, jossa on mukava keskustella asiallisesti kiinnostavista aiheista.

Keskusteltavaksi avattavaista jutuista päättää Turun Sanomien toimitus. Kaikista jutuista ei voi keskustella. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea tai poistaa aiemmin avoinna olleen keskusteluketjun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme vahvasti oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Toisen ihmisen nimellä tai valheellisesti jonkun tahon edustajana esiintyminen on kiellettyä.

Kaikki viestit tarkastetaan ennen julkaisua. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja moderoidaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22 muun työn ohessa. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Verkkokeskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Viestien julkaisusta päättää toimitus oman harkintansa mukaan. Emme ehdi vastamaan yksittäisten kommenttien julkaisua tai julkaisematta jättämistä koskeviin tiedusteluihin.

Jos kommenttiketjuun on mielestäsi lipsahtanut sääntöjen vastainen tai muutoin epäasiallinen viesti, ilmoita asiattomasta viestistä keskustelussa. Toimitus päättää, onko ilmoitus aiheellinen.

Jos jutussa on virhe, kerro siitä suoraan toimitukselle, älä keskusteluketjussa. Saamme tiedon näin nopeammin ja voimme korjata virheen. Virheistä voit kertoa sähköpostitse osoitteeseen ts.verkkotoimitus@ts.fi.

Toimitus voi käyttää keskustelupalstalle tulleita viestejä esimerkiksi aihetta käsittelevän jatkojutun julkaisun yhteydessä.

Päivän aikana avautuneet keskustelut sulkeutuvat oletuksena klo 23. Toimitus voi avata paljon kommentteja keränneitä juttuja uudelleen keskusteltavaksi seuraavana päivänä.

Julkaistavaksi valittavien viestien on noudatettava seuraavia sääntöjä:

  • Lue juttu ja kommentoi vain sen aihetta. Älä yritä vaihtaa aihetta.
  • Älä kommentoi itse keskustelua tai toisten kommentteja. Muiden keskustelijoiden kirjoitustyyliä tai henkilöä käsitteleviä viestejä ei hyväksytä.
  • Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia, väkivaltaan tai muuhun laittomaan toimintaan yllyttäviä tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista.
  • Muista hyvät tavat, älä huuda, kiroile tai käytä epäkohteliaita nimityksiä. Älä ilakoi toisten vastoinkäymisillä tai pilkkaa ketään. Suhtaudu muihin keskustelijoihin kunnioittavasti. Ole kriittinen asiallisesti.
  • Varmista, että esittämäsi tiedot pitävät paikkansa. Älä jaa epämääräisiä huhuja tai perustelematonta mutuilua.
  • Viestisi kuuluu viedä keskustelua eteenpäin: Älä toista samaa asiaa, jonka joku muu on jo todennut. Älä jankuta tai kirjoita perustelemattomia negatiivisia heittoja.
  • Kirjoita napakasti, todella pitkä viesti saattaa jäädä julkaisematta.
  • Voit liittää kommenttiisi teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.​

Aiemmat viestit (6)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Lukija
Lisätietoa?
Jokseenkin mielenkiintoinen olisi ollut tieto siitä, paljonko yliopistoja ylipäätään arvioitiin tai paljonko yliopistoja maailmassa on. Suhteuttaisi hieman tuota menestystä. Sijoituksen arvo on vähän eri, jos maailmassa on 1000 tai 10 000 yliopistoa, tai jos mainittiin kaikkiaan 300 tai 3000 yliopistoa...
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Hyvä Turku
Tämäkin Turusta
Helsingin yliopisto, eli entinen Kuninkaallinen Turun Akatemia, joka siirrettiin helsinkiin sivistämään itämaalaisia.

Pruutta
Länsimaa
Mitä väliä sillä on, millä sijalla jokin Helsingin yliopisto on. Eiköhän meitä länsi-eurooppalaisia kiinnosta enemmän millä sijaluvulla Turun yliopisto ja Akademi ovat.

Sivistys kunniaan
Mainettaan huonompi
Sijoitus tulee lähivuosina laskemaan kuin lehmänhäntä. Tieto leikkauksesta ja kaventuneista toiminatamahdollisuuksista ei ole näemmä kantautunut vielä ulkomaisten korviin. Saa nähdä, koska kansalaiset kyllästyvät elämään kokkareiden rakentamassa hengettömässä yhteiskunnassa, jossa tapakulttuuri ei kukoista eikä muulla kuin materialla ole arvoa.

Puoliksi amerikkalainen
Vast: Mainettaan huonompi
Kokoomus on aina ollut Suomen koulutuksen suurin puolustaja ja tukija. Onhan se nytkin Vihreiden kanssa kaikkein koulutetuin Suomen puolueista. Suomen taloudellinen tilanne määrittää menestyksemme tieteissä. Ei ole köyhää kriisimaata, joka olisi tieteiden ja sivistyksen kärkimaa, vaikka jotkut ääri- ja populistipuolueissa näin uskovat. Suomen talous on sekä sivistyksen, että turvallisuuden kannalta äärinmäisen tärkeää. Emme voi elää velaksi ikuisesti samalla kun emme huoli maahanmuuttajia, huoltosuhteemme romahtaa ja nostamme työntekijöiden veroja tasolle joka tekee työnteosta Suomessa kannattamatonta. Itse olen opiskellut Amerikan huippuyliopistossa. Siellä alueelliset erot ovat suuria ja yleisesti ottaen vain parhaimmat peruskoulut ja lukiot ovat Suomen tasoa ja siitä kärsivät myös yliopistot. Amerikan etuna on kuitenkin se, että Amerikan yliopistoilla on rahaa tehdä mitä he haluavat. Se taas houkuttelee maailman parhaat professorit, jotka houkuttelevat maailman parhaat opiskelijat. Amerikan huippuyliopistot omistavat miljardeja. Varallisuus on sijoitettu ja se tuottaa loputtomasti rahaa niin kuin Norjan eläkerahasto. Suomessa elämme kädestä suuhun ja siksi raha on aina tiukilla ja siksi suomalaiset yliopistot eivät kykene kunnianhimoisiin tutkimuksiin ja siksi eläkejärjestelmämme uhkaa romahtaa. Me emme voi esimerkiksi kerätä näytteitä avaruudesta siten kuin Amerikan yliopistot. Emme houkuttele maailman viisaimpia ihmisiä tänne ja menetämme meidänkin älymystön Piilaaksoon ja maailman huippuyliopistoihin. Ei Bengt Holmströmmit ja Linus Torvaldsit jää Suomeen.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Raha, raha, raha
Vast: Mainettaan huonompi
Historiallisesti katsoen Kokoomus on ollut koulutusta vahvasti tukeva taho, mutta ongelma onkin se, että puolue on nähnyt jo pitkään koulutuksen lähinnä tarpeeettomana kulueränä. Uusi Kokoomus on yhtä hengetön kuin Kiinan kommunistinen puolue. Ja mitä tulee mainitsemiisi teknologis-avaruudellisiin päiväuniin: Suomen markkinat eivät ikinä riitä kustantamaan sellaista tutkimusta. Se on yhtä ylimitoitettua ja kallista kuin hornetit Suomen puolustusratkaisuna. Hyvä puoli on se, että teknologiaa voi aina ostaa markkinoilta. Sivistys sen sijaan täytyy ansaita itse.