Lintujen pesimäkausi kiihkeimmillään - hakkuut estävät monen linnun pesäpuuhat
Jopa kymmenien tuhansien lintujen pesintä epäonnistuu loppukevään ja kesän aikana tehtävien hakkuiden takia, muistuttaa WWF Suomi.
Vaikka luonnonsuojelulaki kieltää rauhoitettujen eläinten tappamisen ja lintujen pesien tahallisen vahingoittamisen, lainsäädäntö ei aseta rajoitteita lintujen lisääntymisaikana tehtäville hakkuille.
– Suurin osa linnuista pesii huhtikuun puolivälin ja heinäkuun lopun välisenä aikana. Juuri nyt myöhäisimmätkin muuttolinnut ovat palanneet Suomeen, ja aiemmin keväällä pesintänsä aloittaneet ruokkivat jo poikueitaan. Valitettavasti niiden pesiä tuhoutuu puita kaadettaessa ja metsäkoneiden alle, sanoo WWF:n metsäasiantuntija Panu Kunttu.
Luonnonsuojelulaki kieltää rauhoitettujen eläinten tappamisen ja lintujen pesien tahallisen vahingoittamisen. Lisäksi laki kieltää tahallisen häiritsemisen eläinten elämänkierron kannalta tärkeillä paikoilla, erityisesti lisääntymisaikana. Lähes kaikki Suomessa pesivät lintulajit ovat lailla rauhoitettuja, ja rauhoituksesta poikkeaminen edellyttää viranomaisen lupaa. Lainsäädäntö ei kuitenkaan aseta rajoitteita lintujen lisääntymisaikana tehtäville metsänhakkuille.
– On yleisen oikeustajun vastaista, että laki kieltää lintujen häirinnän ja pesien vahingoittamisen, mutta kielto ei koske metsätaloutta. Tämä epäkohta on nopeasti korjattava. Hakkuita tulee rajoittaa linnustolle tärkeimmän pesimäkauden aikana, Kunttu sanoo.