Karppaajille huonoja uutisia: Runsasproteiininen ruokavalio voi lisätä sydämen vajaatoiminnan riskiä
Paljon proteiinia syövillä ihmisillä on muita suurempi riski sairastua sydämen vajaatoimintaan. Tulos selviää juuri julkaistusta Itä-Suomen yliopiston tutkimuksesta. Aiemmin runsas proteiinin ja etenkin eläinproteiinin määrä ruokavaliossa on yhdistetty esimerkiksi suurempaan tyypin 2 diabeteksen ja kuolleisuuden riskiin, mutta proteiinin saannin merkitystä sydämen vajaatoiminnan riskin kannalta ei ole ennen selvitetty.
Tutkimuksessa seurattiin 2 441 miestä yli parinkymmenen vuoden ajan. Heidät jaettiin proteiinin kulutuksen perusteella neljään ryhmään. Ylimmässä käyttöryhmässä tutkittavat käyttivät proteiinia keskimäärin 112 grammaa päivässä, mikä vastasi 19 prosenttia kokonaisenergiansaannista. Heillä sydämen vajaatoiminnan kehittymisen riski oli jopa 33 prosenttia suurempi kuin kaikken vähiten proteiinia syövillä.
Tutkimuksen perusteella varsinkin eläinproteiini osoittautui riskitekijäksi, kalaa ja kananmunaa lukuunottamatta.
Esimerkiksi karppaajat ja runsaasti urheilevat ihiset kuluttavat usein proteiinia runsaasti. Nykyään proteiinia käytetään yleisesti ravintolisinä ja sitä yhä useammin lisätään myös valmisruokiin.
Tutkijoiden mukaan lisää tutkimusta tarvitaan siitä, voivatko ruokavalion proteiinit tai niiden sisältämät aminohapot vaikuttaa sydämen vajaatoiminnan riskitekijöihin tai sydämen toimintaan vai selittyykö tulos muilla elintapa- tai ravitsemustekijöillä. Koska aiempaa tutkimusta proteiinin saannin yhteydestä sydämen vajaatoiminnan riskiin on niukasti, vielä ei pystytä arvioimaan luotettavasti, voisiko proteiinin saannin kohtuullistaminen ruokavaliossa pienentää sydämen vajaatoiminnan riskiä.
Tutkimuksen tulokset on julkaistu Circulation: Heart Failure -tiedelehdessä.