Uutiset

Uusi kansalaisaloite vaatii lakiin muutosta: "Seksi ilman suostumusta on aina raiskaus"

Ensi viikolla aukeava kansalaisaloite vaatii rikoslakia muutettavaksi niin, että ilman suostumusta tapahtuva sukupuoliyhteys olisi aina raiskaus.

Suostumus2018-aloitteen mukaan suostumus tarkoittaisi vapaaehtoisuuteen pohjautuvaa yhteisymmärrystä tai sopimusta. Pelkkä vastustuksen puuttuminen ei sitä merkitsisi.

Nykyisessä rikoslaissa raiskauksen tunnusmerkistö täyttyy, jos uhriin kohdistetaan väkivaltaa tai sen uhkaa tai jos uhri on esimerkiksi tiedottomuuden, vammaisuuden tai pelkotilan takia kykenemätön puolustamaan itseään tai muodostamaan tai ilmaisemaan tahtoaan.

Aloitteen mukaan tuomioistuinten on nykyisin vaikea erottaa uhrin suostumusta alistumisesta, pelosta lamaantumisesta tai siitä, että uhri on tilanteessa passiivinen, jotta raiskaaja ei vahingoittaisi häntä enempää.

– Suostumuksen puutteen nostaminen raiskauksen määritelmän keskiöön tarkoittaisi, että kaikissa tapauksissa, joissa uhri ei ole pystynyt antamaan suostumustaan tekoon, olisi kyseessä raiskaus -- seksuaalisen itsemääräämisoikeuden loukkaukset ovat rangaistavia tekoja sinällään, eivät vain pahoinpitelyn tai sen uhan yhteydessä, aloitteen kotisivuilla kerrotaan.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Myös eduskunnan naisverkosto esitti aiemmin tänä vuonna, että suostumuksen puute pitäisi lisätä rikoslakiin raiskauksen tunnusmerkistön ensisijaiseksi määritelmäksi.

Aloitteen tekijöiden mukaan raiskauksen määritelmä pohjautuu suostumukseen jo nyt Belgiassa, Kyproksella, Irlannissa, Luxemburgissa, Isossa-Britanniassa, Saksassa, Islannissa ja Ruotsissa.

– Suomen on seurattava Ruotsin esimerkkiä ja muutettava raiskauksen määritelmää rikoslaissa. Tällä hetkellä raiskauksen tunnusmerkistö ei vastaa yleistä oikeustajua, sanoo Seksuaalinen itsemääräämisoikeus ry:n puheenjohtaja Hanna-Marilla Zidan.

Kansalaisaloitteessa halutaan myös poistaa laista seksuaalista hyväksikäyttöä koskeva momentti. Aloitteentekijöiden mukaan sukupuoliyhteys, jossa hyväksikäytetään asemaa tai uhrin riippuvuussuhdetta, tulisi aina rangaista raiskauksena.

Aloitteessa halutaan raiskauksena rangaistavaksi myös sukupuoliyhteys alle 18-vuotiaan kanssa, koska alaikäisten ei katsota pystyvän suostumuksen antamiseen. Aloitteen mukaan poikkeuksena olisivat kuitenkin teot, jotka eivät loukkaa toisen seksuaalista itsemääräämisoikeutta ja jonka osapuolten iässä sekä henkisessä ja ruumiillisessa kypsyydessä ei ole suurta eroa.

Kansalaisaloite aukeaa allekirjoituksille 5. kesäkuuta. Eduskunnan on otettava käsittelyyn aloitteet, jotka keräävät vähintään 50 000 allekirjoitusta.

Suostumus2018-kampanjaa ovat tukemassa muun muassa ihmisoikeusjärjestö Amnesty International, Ihmisoikeusliitto, Naisasialiitto sekä Naisjärjestöjen keskusliitto.

Ei suostumusta, aina raiskaus

5. kesäkuuta allekirjoituksille aukeava Suostumus2018-kansalaisaloite vaatii rikoslakia muutettavaksi niin, että ilman suostumusta tapahtuva sukupuoliyhteys on aina raiskaus.

Suostumus tarkoittaa vapaaehtoisuuteen pohjautuvaa yhteisymmärrystä tai sopimusta. Vaikka suostumuksen on kerran antanut, voi sen seksuaalisen teon aikana myös perua.

Aloitteessa halutaan poistaa laista seksuaalista hyväksikäyttöä koskeva momentti. Aloitteentekijöiden mukaan sukupuoliyhteys, jossa hyväksikäytetään asemaa tai uhrin riippuvuussuhdetta, tulisi aina rangaista raiskauksena.

Raiskauksena rangaistavaksi halutaan myös sukupuoliyhteys alle 18-vuotiaan kanssa, koska alaikäisten ei katsota pystyvän suostumuksen antamiseen.

Suostumus2018-kampanjaa ovat tukemassa muun muassa ihmisoikeusjärjestö Amnesty International, Ihmisoikeusliitto, Naisasialiitto sekä Naisjärjestöjen keskusliitto.

Myös eduskunnan naisverkosto esitti aiemmin tänä vuonna, että suostumuksen puute pitäisi lisätä rikoslakiin raiskauksen tunnusmerkistön ensisijaiseksi määritelmäksi.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti

Huomio! Turun Sanomien keskustelupalstan säännöt ovat uudistuneet. Tavoitteena on parantaa moderointia siten, että kommentit ehditään käsitellä nykyistä nopeammin. Uudistus ei vaikuta lehden mielipidesivun toimintaan. Tutustu uusiin käytäntöihin täällä.

Otsikko
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun. Tehdään yhdessä Turun Sanomien keskustelupalstasta paikka, jossa on mukava keskustella asiallisesti kiinnostavista aiheista.

Keskusteltavaksi avattavaista jutuista päättää Turun Sanomien toimitus. Kaikista jutuista ei voi keskustella. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea tai poistaa aiemmin avoinna olleen keskusteluketjun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme vahvasti oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Toisen ihmisen nimellä tai valheellisesti jonkun tahon edustajana esiintyminen on kiellettyä.

Kaikki viestit tarkastetaan ennen julkaisua. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja moderoidaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22 muun työn ohessa. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Verkkokeskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Viestien julkaisusta päättää toimitus oman harkintansa mukaan. Emme ehdi vastamaan yksittäisten kommenttien julkaisua tai julkaisematta jättämistä koskeviin tiedusteluihin.

Jos kommenttiketjuun on mielestäsi lipsahtanut sääntöjen vastainen tai muutoin epäasiallinen viesti, ilmoita asiattomasta viestistä keskustelussa. Toimitus päättää, onko ilmoitus aiheellinen.

Jos jutussa on virhe, kerro siitä suoraan toimitukselle, älä keskusteluketjussa. Saamme tiedon näin nopeammin ja voimme korjata virheen. Virheistä voit kertoa sähköpostitse osoitteeseen ts.verkkotoimitus@ts.fi.

Toimitus voi käyttää keskustelupalstalle tulleita viestejä esimerkiksi aihetta käsittelevän jatkojutun julkaisun yhteydessä.

Päivän aikana avautuneet keskustelut sulkeutuvat oletuksena klo 23. Toimitus voi avata paljon kommentteja keränneitä juttuja uudelleen keskusteltavaksi seuraavana päivänä.

Julkaistavaksi valittavien viestien on noudatettava seuraavia sääntöjä:

  • Lue juttu ja kommentoi vain sen aihetta. Älä yritä vaihtaa aihetta.
  • Älä kommentoi itse keskustelua tai toisten kommentteja. Muiden keskustelijoiden kirjoitustyyliä tai henkilöä käsitteleviä viestejä ei hyväksytä.
  • Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia, väkivaltaan tai muuhun laittomaan toimintaan yllyttäviä tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista.
  • Muista hyvät tavat, älä huuda, kiroile tai käytä epäkohteliaita nimityksiä. Älä ilakoi toisten vastoinkäymisillä tai pilkkaa ketään. Suhtaudu muihin keskustelijoihin kunnioittavasti. Ole kriittinen asiallisesti.
  • Varmista, että esittämäsi tiedot pitävät paikkansa. Älä jaa epämääräisiä huhuja tai perustelematonta mutuilua.
  • Viestisi kuuluu viedä keskustelua eteenpäin: Älä toista samaa asiaa, jonka joku muu on jo todennut. Älä jankuta tai kirjoita perustelemattomia negatiivisia heittoja.
  • Kirjoita napakasti, todella pitkä viesti saattaa jäädä julkaisematta.
  • Voit liittää kommenttiisi teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.​

Aiemmat viestit (13)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Lakiharrastelija
lomakkeeseen vielä kuvaus
Tästä seuraa helposti monimutkaisia tilanteita ellei lomakkeessa myös mainita, minkälaista seksiä tullaan harrastamaan. Kun molemmat ovat allekirjoittaneet lomakkeen tai muutoin todistaneet molemminpuolisen suostumuksesta, niin sen jälkeen voikin tehdä "mitä tahansa". Jälkeen päin voi todeta, että sovimme harrastavamme "vähän" rajumpaa seksiä, jolloin pieniä jälkiä ja vähän suurempiakin syntyy helposti. Siinä onsitten jälkeen päin vähän vaikeaa todistee, että ei me sellaisesta mitään sovittu. Tulee melko haastavia tulkinnallisia tilanteita käräjäoikeuteen.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Huomio! Turun Sanomien keskustelupalstan säännöt ovat uudistuneet. Tavoitteena on parantaa moderointia siten, että kommentit ehditään käsitellä nykyistä nopeammin. Uudistus ei vaikuta lehden mielipidesivun toimintaan. Tutustu uusiin käytäntöihin täällä.

Otsikko
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun. Tehdään yhdessä Turun Sanomien keskustelupalstasta paikka, jossa on mukava keskustella asiallisesti kiinnostavista aiheista.

Keskusteltavaksi avattavaista jutuista päättää Turun Sanomien toimitus. Kaikista jutuista ei voi keskustella. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea tai poistaa aiemmin avoinna olleen keskusteluketjun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme vahvasti oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Toisen ihmisen nimellä tai valheellisesti jonkun tahon edustajana esiintyminen on kiellettyä.

Kaikki viestit tarkastetaan ennen julkaisua. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja moderoidaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22 muun työn ohessa. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Verkkokeskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Viestien julkaisusta päättää toimitus oman harkintansa mukaan. Emme ehdi vastamaan yksittäisten kommenttien julkaisua tai julkaisematta jättämistä koskeviin tiedusteluihin.

Jos kommenttiketjuun on mielestäsi lipsahtanut sääntöjen vastainen tai muutoin epäasiallinen viesti, ilmoita asiattomasta viestistä keskustelussa. Toimitus päättää, onko ilmoitus aiheellinen.

Jos jutussa on virhe, kerro siitä suoraan toimitukselle, älä keskusteluketjussa. Saamme tiedon näin nopeammin ja voimme korjata virheen. Virheistä voit kertoa sähköpostitse osoitteeseen ts.verkkotoimitus@ts.fi.

Toimitus voi käyttää keskustelupalstalle tulleita viestejä esimerkiksi aihetta käsittelevän jatkojutun julkaisun yhteydessä.

Päivän aikana avautuneet keskustelut sulkeutuvat oletuksena klo 23. Toimitus voi avata paljon kommentteja keränneitä juttuja uudelleen keskusteltavaksi seuraavana päivänä.

Julkaistavaksi valittavien viestien on noudatettava seuraavia sääntöjä:

  • Lue juttu ja kommentoi vain sen aihetta. Älä yritä vaihtaa aihetta.
  • Älä kommentoi itse keskustelua tai toisten kommentteja. Muiden keskustelijoiden kirjoitustyyliä tai henkilöä käsitteleviä viestejä ei hyväksytä.
  • Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia, väkivaltaan tai muuhun laittomaan toimintaan yllyttäviä tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista.
  • Muista hyvät tavat, älä huuda, kiroile tai käytä epäkohteliaita nimityksiä. Älä ilakoi toisten vastoinkäymisillä tai pilkkaa ketään. Suhtaudu muihin keskustelijoihin kunnioittavasti. Ole kriittinen asiallisesti.
  • Varmista, että esittämäsi tiedot pitävät paikkansa. Älä jaa epämääräisiä huhuja tai perustelematonta mutuilua.
  • Viestisi kuuluu viedä keskustelua eteenpäin: Älä toista samaa asiaa, jonka joku muu on jo todennut. Älä jankuta tai kirjoita perustelemattomia negatiivisia heittoja.
  • Kirjoita napakasti, todella pitkä viesti saattaa jäädä julkaisematta.
  • Voit liittää kommenttiisi teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.​
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Rahalla saa myös kotona jatkossa
Onko tämä mahdollisesti prostituoitujen markkinointikampanja?
Kun kotona laki suojelee "eiheru"a niin sitten voikin lähteä lain rohkaisemaan "rahallasaa"-iltashoppailuun!

Kyllä tämä maailma on niin vinoutunut ja kaksinaismoraalinen. Eniten ihmettelen että näitä lakeja on vonkaamassa ja ajamassa naiset!

Sallivat seksin myynnin sekä oston ja sitten pitäsi kotona tehdä puolison kanssa diili, ja hyväksyttää lakimiehellä, siitä mikä ele/liike on se yhteinen merkki seksin sallimisesta. Ehkä olisi fiksua että seksi olisi kaupan myös kotona niin ei tulkinnalle jää varaa! Homma hoituu kun setelit isketään pöytään!
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Huomio! Turun Sanomien keskustelupalstan säännöt ovat uudistuneet. Tavoitteena on parantaa moderointia siten, että kommentit ehditään käsitellä nykyistä nopeammin. Uudistus ei vaikuta lehden mielipidesivun toimintaan. Tutustu uusiin käytäntöihin täällä.

Otsikko
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun. Tehdään yhdessä Turun Sanomien keskustelupalstasta paikka, jossa on mukava keskustella asiallisesti kiinnostavista aiheista.

Keskusteltavaksi avattavaista jutuista päättää Turun Sanomien toimitus. Kaikista jutuista ei voi keskustella. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea tai poistaa aiemmin avoinna olleen keskusteluketjun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme vahvasti oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Toisen ihmisen nimellä tai valheellisesti jonkun tahon edustajana esiintyminen on kiellettyä.

Kaikki viestit tarkastetaan ennen julkaisua. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja moderoidaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22 muun työn ohessa. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Verkkokeskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Viestien julkaisusta päättää toimitus oman harkintansa mukaan. Emme ehdi vastamaan yksittäisten kommenttien julkaisua tai julkaisematta jättämistä koskeviin tiedusteluihin.

Jos kommenttiketjuun on mielestäsi lipsahtanut sääntöjen vastainen tai muutoin epäasiallinen viesti, ilmoita asiattomasta viestistä keskustelussa. Toimitus päättää, onko ilmoitus aiheellinen.

Jos jutussa on virhe, kerro siitä suoraan toimitukselle, älä keskusteluketjussa. Saamme tiedon näin nopeammin ja voimme korjata virheen. Virheistä voit kertoa sähköpostitse osoitteeseen ts.verkkotoimitus@ts.fi.

Toimitus voi käyttää keskustelupalstalle tulleita viestejä esimerkiksi aihetta käsittelevän jatkojutun julkaisun yhteydessä.

Päivän aikana avautuneet keskustelut sulkeutuvat oletuksena klo 23. Toimitus voi avata paljon kommentteja keränneitä juttuja uudelleen keskusteltavaksi seuraavana päivänä.

Julkaistavaksi valittavien viestien on noudatettava seuraavia sääntöjä:

  • Lue juttu ja kommentoi vain sen aihetta. Älä yritä vaihtaa aihetta.
  • Älä kommentoi itse keskustelua tai toisten kommentteja. Muiden keskustelijoiden kirjoitustyyliä tai henkilöä käsitteleviä viestejä ei hyväksytä.
  • Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia, väkivaltaan tai muuhun laittomaan toimintaan yllyttäviä tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista.
  • Muista hyvät tavat, älä huuda, kiroile tai käytä epäkohteliaita nimityksiä. Älä ilakoi toisten vastoinkäymisillä tai pilkkaa ketään. Suhtaudu muihin keskustelijoihin kunnioittavasti. Ole kriittinen asiallisesti.
  • Varmista, että esittämäsi tiedot pitävät paikkansa. Älä jaa epämääräisiä huhuja tai perustelematonta mutuilua.
  • Viestisi kuuluu viedä keskustelua eteenpäin: Älä toista samaa asiaa, jonka joku muu on jo todennut. Älä jankuta tai kirjoita perustelemattomia negatiivisia heittoja.
  • Kirjoita napakasti, todella pitkä viesti saattaa jäädä julkaisematta.
  • Voit liittää kommenttiisi teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.​
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Paljon on mietittävää
Vast: Onko tämä mahdollisesti prostituoitujen markkinointikampanja?
Toi on hyvä ohjenuora!
Miksi meillä Suomessa kaikki menee joko ali tai yli? Eikö kohtuus olisi järkevin? Seksi meillä on kielletty alaikäisen kanssa, eikä vaan? Raiskaaminen on myös kielletty on ikä mikä tahansa, eikö vaan? Se mikä meillä on pielessä on tuomiot näistä! Riittää kun ne tuodaan kovalle tasolle.

Tuntuu taas ihan hölmöläisten touhulta että naisia saa "raiskata" rahasta, sillä raiskaamiseksi minä seksin oston miellän. Se hyvitetään vaan välittömästi, ilman lakitupaa, rahalla!

Kun känninen nainen ei pysy jalkeilla asettaa hän itsensä kaikella tavalla vaaralle alttiiksi (yliajettavaksi, hyväksikäytetyksi, kylmään kuolemalla jne.), tai kun valitsee äijäkseen tunneköyhän mäntin on tilanne sama. Eikö aikuisella itselläänkin ole jonkinlainen vastuu alttiiksi asettumiselle?

Kaikkea ei voi kirjata lakiin (milloin homojen ja lesbojen akti on raiskaus jos elintä ei viedä sinne missä siittiö/munasolu kohtaavat tai ei ole mitään mikä kuljettaa siittiöt?). Miten laaja käsitys raiskaus yleisesti on? Käden reidellä pitäminen jne? Vai koskeeko raiskaus vain nais/mies suhteita?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Maapesijä
Minkkejä, naakkoja ja merimetsoja on aivan liikaa
Kannatan ehdottomasti kansanaloitetta. Tein jo luonnoksen kirjallisesta sopimuksesta seksiin ryhtymiseksi. Siinä on jopa kahden jäävittömän, ulkopuolisen todistajan allekirjoitukselle sija. Sovittu seksi saattaa muuten muuttua sopimattomaksi milloin tahansa ja johtaa jopa lehdistön agitoimaan, henkilöön käyväksi ajojahdiksi. Sellaisestakin tapahtumasta laadin jo asiakirjan. Vältetään virheellisyydet eriasteisten hallusinoitumisten ja ylikorostamisten kohdalla. Siinäkin on kahden ulkopuolisen, jäävittömän henkilön allekirjoitus, jotka täysissä hengen ja ruumiin voimissa ollen todistavat agitoidun ajojahdin luvalliseksi.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Huomio! Turun Sanomien keskustelupalstan säännöt ovat uudistuneet. Tavoitteena on parantaa moderointia siten, että kommentit ehditään käsitellä nykyistä nopeammin. Uudistus ei vaikuta lehden mielipidesivun toimintaan. Tutustu uusiin käytäntöihin täällä.

Otsikko
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun. Tehdään yhdessä Turun Sanomien keskustelupalstasta paikka, jossa on mukava keskustella asiallisesti kiinnostavista aiheista.

Keskusteltavaksi avattavaista jutuista päättää Turun Sanomien toimitus. Kaikista jutuista ei voi keskustella. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea tai poistaa aiemmin avoinna olleen keskusteluketjun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme vahvasti oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Toisen ihmisen nimellä tai valheellisesti jonkun tahon edustajana esiintyminen on kiellettyä.

Kaikki viestit tarkastetaan ennen julkaisua. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja moderoidaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22 muun työn ohessa. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Verkkokeskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Viestien julkaisusta päättää toimitus oman harkintansa mukaan. Emme ehdi vastamaan yksittäisten kommenttien julkaisua tai julkaisematta jättämistä koskeviin tiedusteluihin.

Jos kommenttiketjuun on mielestäsi lipsahtanut sääntöjen vastainen tai muutoin epäasiallinen viesti, ilmoita asiattomasta viestistä keskustelussa. Toimitus päättää, onko ilmoitus aiheellinen.

Jos jutussa on virhe, kerro siitä suoraan toimitukselle, älä keskusteluketjussa. Saamme tiedon näin nopeammin ja voimme korjata virheen. Virheistä voit kertoa sähköpostitse osoitteeseen ts.verkkotoimitus@ts.fi.

Toimitus voi käyttää keskustelupalstalle tulleita viestejä esimerkiksi aihetta käsittelevän jatkojutun julkaisun yhteydessä.

Päivän aikana avautuneet keskustelut sulkeutuvat oletuksena klo 23. Toimitus voi avata paljon kommentteja keränneitä juttuja uudelleen keskusteltavaksi seuraavana päivänä.

Julkaistavaksi valittavien viestien on noudatettava seuraavia sääntöjä:

  • Lue juttu ja kommentoi vain sen aihetta. Älä yritä vaihtaa aihetta.
  • Älä kommentoi itse keskustelua tai toisten kommentteja. Muiden keskustelijoiden kirjoitustyyliä tai henkilöä käsitteleviä viestejä ei hyväksytä.
  • Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia, väkivaltaan tai muuhun laittomaan toimintaan yllyttäviä tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista.
  • Muista hyvät tavat, älä huuda, kiroile tai käytä epäkohteliaita nimityksiä. Älä ilakoi toisten vastoinkäymisillä tai pilkkaa ketään. Suhtaudu muihin keskustelijoihin kunnioittavasti. Ole kriittinen asiallisesti.
  • Varmista, että esittämäsi tiedot pitävät paikkansa. Älä jaa epämääräisiä huhuja tai perustelematonta mutuilua.
  • Viestisi kuuluu viedä keskustelua eteenpäin: Älä toista samaa asiaa, jonka joku muu on jo todennut. Älä jankuta tai kirjoita perustelemattomia negatiivisia heittoja.
  • Kirjoita napakasti, todella pitkä viesti saattaa jäädä julkaisematta.
  • Voit liittää kommenttiisi teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.​
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Matroska
Niinhän se on nyt jo
Tästä lähin pitää siis jokainen seksiakti videoida? Pitääkö olla suora lähetys vai pilvipalvelu, mistä mahdollisten sana-sanaa- vastaan tapausten koittaessa tilanteen voisi todentaa?