Ulkoministerin asema tekee Soinin aborttipostauksesta ongelmallisen, arvioi tutkija – "Kysymys on toisen valtion sisäisestä päätöksenteosta"
Ulkoministeri Timo Soinin (sin) blogikirjoitus Irlannin aborttiäänestyksestä on ulkoministerille epätavanomainen, vaikka Soinin aborttikanta onkin pysynyt samana ja ollut tiedossa jo pitkään, arvioi Turun yliopiston Eduskuntatutkimuksen keskuksen johtaja Markku Jokisipilä.
Soini kirjoitti blogissaan, että maailma menee "kummaksi", jos elämän puolustamista tarvitsee puolustella. Soini sanoo puolustavansa elämää silti "sopivalla ja sopimattomalla hetkellä".
Jokisipilän mukaan asiaan on monta näkökulmaa.
– On kysymys tietysti toisen valtion sisäisestä päätöksenteosta. Se on diplomatian klassisten sääntöjen ja perinteiden mukaan semmoinen asia, johon mahdollisuuksien mukaan koetetaan olla puuttumatta millään tapaa, Jokisipilä sanoi.
– Tietysti tämä itse kysymys on semmoinen, jossa Soini on hyvin loogisesti ollut tällä ihan samalla kannalla niin pitkään kuin hänen kannastaan julkisuudessa on kukaan ollut kiinnostunut. Hän on puhunut, että ihmiselämä on hänelle pyhä, ja on tämän kantansa aina kysyttäessä ilmaissut.
Jokisipilän mukaan aborttiasia on mitä mainioin esimerkki omantunnon kysymyksestä, johon esimerkiksi eduskunnan äänestyksessä ei sovellettaisi ryhmäkuria.
– Tietysti se, mikä tekee hänen kannanotostaan problemaattisen, on hänen asemansa ulkoministerinä. Ulkoministerin pitäisi vielä tavanomaista suurempaakin pidättyvyyttä noudattaa kommentoidessaan tällaisia sentimentaalisia ja voimakkaita tunteita herättäviä, ristiriitaisia asioita. Ja vielä ulkoministerin roolissa se, että kommentoi toisen valtion sisäisiä juttuja, sekään ei ole ihan ongelmatonta.
Jokisipilä arvioi, että Soinilla on saattanut ylittyä jokin henkilökohtainen kipuraja hänen saamansa kansalaispalautteen kohdalla. Soini kertoi blogikirjoituksensa aluksi saaneensa Suomesta Irlannin kansanäänestykseen liittyvää kansalaispalautetta.
– Ilmankin olisin tullut toimeen, Soini kirjoitti.
Soinin kannanotosta tekee Jokisipilän mielestä mielenkiintoisen myös se, että hän on yleisesti ulkopolitiikan kysymyksissä valinnut vaiteliaan linjan. Ulkoministeri ei ole halunnut juuri kommentoida esimerkiksi Venäjän ja Turkin asioita, mutta Irlannin aborttiäänestyksen kohdalla hän päätyi ottamaan kantaa.
Jokisipilä ei usko, että aborttikannanotollakaan on mitään merkitystä Suomen ulkopolitiikan uskottavuuteen. Hänen mielestään Soini on yleisesti ottaen keskittynyt ulkoministerinä työnsä hoitamiseen ja pärjännyt tehtävässä hyvin.
– Missään vaiheessa mitkään sellaiset pelot, mitkä perussuomalaisten tai nykyisten sinisten ministereihin kohdistuivat, eivät ole realisoituneet, vaan Suomen ulkopolitiikka on mennyt kuin juna raiteillaan.
Oppositiolle Soinin lausuma tarjoaa Jokisipilän mielestä hyvän sauman kerätä poliittisia pisteitä. Moni oppositiopoliitikko on hämmästellyt Twitterissä Soinin kannanottoa.
– Kun sote-kuvio on arassa tilanteessa, niin kaikki paikat on hyödynnettävä. Kun tulee avopaikkoja, kuuluu laukoa.