Uutiset

Lapsen lyhyet yöunet vaikuttavat kolesteroliarvoihin, selviää väitöstutkimuksesta

Lapsen ja nuoren lyhyet yöunet vaikuttavat haitallisten kolesteroliarvojen kehittymiseen, ilmenee Helsingin yliopiston tuoreesta väitöstutkimuksesta.

Lyhyeksi jäävä uni 8-vuotiaana on yhteydessä epäsuotuisana pidettyihin kolesteroliarvoihin 12-vuotiaana. Yhteys ilmeni varsinkin tytöillä.

Lyhyt uni vaikutti veren kolesteroliarvoihin riippumatta yksilön painoindeksistä tai liikunnan määrästä.

– Toisin sanoen edes liikunta ei suojannut riittämättömän unen negatiiviselta vaikutukselta, sanoo aiheesta perjantaina väittelevä filosofian maisteri Liisa Kuula-Paavola tiedotteessa.

Lasten ja nuorten riittämätön yöuni on yleistynyt, mutta sen vaikutuksia tunnetaan vielä huonosti. Tutkimuksessa havaittiin, että aamuvirkkujen lasten unirytmillä näyttäisi olevan pitkälle ulottuvia suojaavia vaikutuksia. Väitöksen mukaan unen määrällä ja ajoituksella on vahva yhteys siihen, miten ihminen hallitsee ja ohjaa elämäänsä.