Sateita ei ole luvassa helpottamaan allergikkojen tukalaa oloa
Siitepölystä kärsiville ei ole odotettavissa pikaista helpotusta, sillä ilmaa puhdistavia sateita ei ole luvassa Suomeen lähipäivinä.
Alkuviikolla siitepöly kiusaa allergikkoja etenkin Oulun seudulla sekä Lapissa, selviää Turun yliopiston Norkko-siitepölytiedotuksesta.
– Koivun siitepölyä on ollut Suomessa tänä keväänä paljon, ja se on aiheuttanut vakaviakin oireita. Koivun kukinta alkaa olla Etelä-Suomessa tältä keväältä ohi, mutta muualla maassa se jatkuu, kertoo asiantuntija Kaisa Toikko Allergia-, iho- ja astmaliitosta.
Lepän kukinta on Suomessa tältä keväältä jo ohi Käsivarren Lappia lukuun ottamatta.
Heinän kukinta sitä vastoin on vasta alkanut Suomessa. Heinien siitepölyn määrät ovat vähäisiä maan etelä- ja keskiosissa noin Vaasan korkeudelle asti. Ahvenanmaalla ja Manner-Suomen lounaisimmassa osassa heinien kukinta on lähipäivinä kohtalaista.
Helleputki katkesi sunnuntaina, sillä päivän korkein noteeraus oli 23,3. Se mitattiin Varsinais-Suomessa Kemiönsaaressa.
Helteet mitä ilmeisimmin palaavat jälleen maanantaina ainakin Lounais-Suomeen ja Tampereen alueelle. Tiistaina helleraja rikkoutuu Ilmatieteen laitoksen mukaan melko varmasti suuressa osassa maata. Etelässä mittarinlukemat saattavat kivuta jopa 27 asteeseen.
Keskiviikkona viilenee suuressa osassa maata. Etelä- ja Lounais-Suomessa saatetaan vielä hätyytellä hellerajaa, mutta pohjoisesta alkaen virtaa hyvin kylmää ilmamassaa Jäämeren päältä. Pohjoisessa ei keskiviikkona ehkä päästä edes 10 asteeseen.
Joitakin sadekuuroja voidaan saada lähinnä pohjoisessa. Kuitenkin viiden vuorokauden sadekertymät jäävät vain 2–4 milliin niilläkin alueilla, joilla sataa eniten.