Italian hallituksen ministerilistaa rukataan taas
Italian presidentti Sergio Mattarella keskustelee jälleen tänään hallituksen muodostajan Giuseppe Conten kanssa ministerivalinnoista. Italian hallitusta ei ole saatu kokoon, koska presidentti hylkäsi talousministeriksi tarjolla olleen euroskeptikon Paolo Savonan, 81.
Italian parlamenttivaalit pidettiin jo maaliskuun alussa. Presidentin on Italiassa hyväksyttävä pääministerin ja muiden ministereiden nimet ennen kuin asia viedään parlamentin käsittelyyn.
Hallitusta ovat muodostamassa populistinen Viiden tähden liike ja oikeistolainen Lega. Viiden tähden liikkeen senaattiryhmää johtava Danilo Toninelli sanoi tänään, että hän uskoo Conten saaneen lopullisen ministerilistansa valmiiksi.
Mikäli sopua ei saada aikaiseksi, Mattarella voi nimittää maahan väliaikaishallituksen, joka hoitaa asioita siihen saakka kunnes uudet vaalit on pidetty.