Pääministeri Sipilä ei öitään valvo – "Sote saadaan hyvässä järjestyksessä maaliin"
Pääministeri Juha Sipilän (kesk) usko ei horju sote-uudistuksen etenemiseen ja hallituksen jatkoon. Sipilä vakuutti Ylen radio Suomen pääministerin haastattelutunnilla sunnuntaina, että kaikkien hallituspuolueiden eduskuntaryhmät ovat erittäin sitoutuneita viemään uudistuksen loppuun.
– Lähdemme siitä, että se onnistuu. On myös mietittävä, mikä on vaihtoehto. Olemme nähneet merkkejä siitä, miten villiksi yksityisen puolen markkinoiden valtaaminen menee siinä tilanteessa, jos uudistusta ei toteuteta.
Sipilän mukaan kyse on myös poliittisesta uskottavuudesta. Jo viisi hallitusta on kuudella eri mallilla yrittänyt sote-uudistusta.
Pääministeri painotti, että kyse on siitä, että terveyserot saadaan kaventumaan ja palvelut järjestettyä kaikille myös kymmenen vuoden kuluttua.
Kokoomuksen eduskuntaryhmästä on useampi henkilö ilmoittanut, että ei äänestä hallituksen sote-uudistuksen puolesta. Viimeeksi sote-kapinallisten joukkoon liittyi kansanedustaja Susanna Koski (kok.). Yhä enemmän kuuluu myös arvioita siitä, että kokoomuksen tavoitteet uudistuksessa eivät täyty. Valinnanvapautta voidaan joutua porrastamaan lisää ja myös maakuntien rahoitussääntelyn on arvioitu olevan perustuslain vastainen. Arviot ilmenivät perustuslakivaliokunnan julkisuuteen vuotaneesta luonnoksesta.
Sipilä uskoo, että kokoomuksen ryhmä pysyy Petteri Orpon hallinnassa.
– Petteri Orpo on vakuuttanut minulle, viimeksi perjantaina käytiin pitkä keskustelu Orpon kanssa, ja hän on vakuuttanut, että ryhmä on kasassa ja irtiotot on nyt nähty.
Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo linjasi kokoomuksen kantaa TV1:n Ykkösaamussa lauantaina.
– Jos meidän eduskuntaryhmä tulee siihen tulokseen, että tämä ei vastaa tavoitteita, joita olemme asettaneet sote-uudistukselle, eli sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistaminen, siitä seuraava säästöpotentiaali, paremmat palvelut ja valinnanvapaus; jos tämä yhtälö ei toimi, silloin meillä ei ole tätä syytä tukea.
Sipilä vakuuttaa, että kaikki Orpon mainitsemat asiat on yhteisesti sovittu ja hallituksen esityksessä.
– Nyt odotamme rauhassa perustuslakivaliokunnan käsittelyä, ja sen jälkeen sosiaali- ja terveysvaliokunta käy sen läpi ja perustuslakivaliokunta uudelleen. Minulla ei ole mitään syytä olettaa, etteivät yhteiset tavoitteet toteudu.
Sipilä sanoi, että hän ei ole itse lukenut perustuslakivaliokunnan vuodettua paperia.
– En ole vuodettua paperia nähnyt, enkä lukenut. Hallitus on tehnyt työnsä, sitten kun eduskunnan valiokunnat ovat tehneet työnsä, sitten tulee lopputulos.
Valinnanvapauden lisäporrastuksesta ei Sipilän mukaan ole tulossa ongelmaa.
– Valinnanvapaus tulee jo nyt porrastetusti, koska vaiheistusta vaadittiin lisää jo viime kesänä. Nämä eivät ole kynnyskysymyksiä, mutta kaikki esitykset käsitellään yhtä aikaa, se on ollut alusta asti selvä.
Sipilä mukaan olisi ihme, jos lakiesitykseen ei tulisi jotakin muutettavaan.
– Sitten tehdään vastaavat justeeraukset lakiin.
Hän muistuttaa, että rahoitus oli jo käsittelyssä viime kesänä, eikä siihen juuri muutoksia tullut.
– Helposti asiat suurentuvat, kun ei ole täsmällistä tietoa, mitä sieltä on tulossa. Uskon, että kaikki on muutettavissa eduskuntakäsittelyssä.
Sipilän mukaan se lienee selvää, maakuntavaalien ajankohta lykkääntyy hieman. Vaaleja ei järjestetä lokakuun lopussa. Sipilä ei ota vielä kantaa voiko vaalipäivä olla tämän vuoden puolella ennen kuin eduskunnan käsittelyaikataulu on selvinnyt.
– Tarvitaan riittävä aika vaalien järjestämiseen, mutta myös demokraattisesti valittujen päättäjien on päästävä valmistelemaan toimeenpanoa riittävän ajoissa. Tässä tasapainoilussa vaalipäivä pitää asettaa.
Sipilän mukaan ei ole mitään syytä epäillä, ettei pysyttäisi siinä aikataulussa, että maakunnat aloittavat 1.1.2020