Uutiset

Satoja pakolaisia pelastettiin Välimereltä Espanjan edustalta

LOUISA GOULIAMAKI
Mereltä pelastettuja siirtolaisia pelastusalus MV Aquariuksen kyydissä Sisilian rannikolla 14. toukokuuta.

Espanjan rannikkovartiosto kertoi sunnuntaina pelastaneensa yli 500 pakolaista Välimereltä viikonlopun aikana. Pakolaiset olivat liikkeellä parillakymmenellä täyteen ahdetulla ja merikelvottomalla veneellä. Kolme veneistä upposi pian sen jälkeen kun ihmiset oli saatu poimittua niistä pois.

Meritse Eurooppaan yrittäneiden pakolaisten määrä on viime aikoina kasvanut, koska sääolot Gibraltarinsalmessa ovat olleet hyvät.

Joka vuosi kymmenet tuhannet pakolaiset yrittävät päästä Espanjaan ja muihin Etelä-Euroopan maihin meritse ihmissalakuljettajien veneissä. Espanjaan saapuu kolmanneksi eniten ihmisiä Kreikan ja Italian jälkeen, ja määrä on koko ajan kasvussa.

YK:n mukaan Espanjaan saapui viime vuonna vajaat 22 500 pakolaista Välimeren yli, mikä on kolme kertaa enemmän kuin vuotta aiemmin.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti

Huomio! Turun Sanomien keskustelupalstan säännöt ovat uudistuneet. Tavoitteena on parantaa moderointia siten, että kommentit ehditään käsitellä nykyistä nopeammin. Uudistus ei vaikuta lehden mielipidesivun toimintaan. Tutustu uusiin käytäntöihin täällä.

Otsikko
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun. Tehdään yhdessä Turun Sanomien keskustelupalstasta paikka, jossa on mukava keskustella asiallisesti kiinnostavista aiheista.

Keskusteltavaksi avattavaista jutuista päättää Turun Sanomien toimitus. Kaikista jutuista ei voi keskustella. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea tai poistaa aiemmin avoinna olleen keskusteluketjun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme vahvasti oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Toisen ihmisen nimellä tai valheellisesti jonkun tahon edustajana esiintyminen on kiellettyä.

Kaikki viestit tarkastetaan ennen julkaisua. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja moderoidaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22 muun työn ohessa. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Verkkokeskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Viestien julkaisusta päättää toimitus oman harkintansa mukaan. Emme ehdi vastamaan yksittäisten kommenttien julkaisua tai julkaisematta jättämistä koskeviin tiedusteluihin.

Jos kommenttiketjuun on mielestäsi lipsahtanut sääntöjen vastainen tai muutoin epäasiallinen viesti, ilmoita asiattomasta viestistä keskustelussa. Toimitus päättää, onko ilmoitus aiheellinen.

Jos jutussa on virhe, kerro siitä suoraan toimitukselle, älä keskusteluketjussa. Saamme tiedon näin nopeammin ja voimme korjata virheen. Virheistä voit kertoa sähköpostitse osoitteeseen ts.verkkotoimitus@ts.fi.

Toimitus voi käyttää keskustelupalstalle tulleita viestejä esimerkiksi aihetta käsittelevän jatkojutun julkaisun yhteydessä.

Päivän aikana avautuneet keskustelut sulkeutuvat oletuksena klo 23. Toimitus voi avata paljon kommentteja keränneitä juttuja uudelleen keskusteltavaksi seuraavana päivänä.

Julkaistavaksi valittavien viestien on noudatettava seuraavia sääntöjä:

  • Lue juttu ja kommentoi vain sen aihetta. Älä yritä vaihtaa aihetta.
  • Älä kommentoi itse keskustelua tai toisten kommentteja. Muiden keskustelijoiden kirjoitustyyliä tai henkilöä käsitteleviä viestejä ei hyväksytä.
  • Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia, väkivaltaan tai muuhun laittomaan toimintaan yllyttäviä tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista.
  • Muista hyvät tavat, älä huuda, kiroile tai käytä epäkohteliaita nimityksiä. Älä ilakoi toisten vastoinkäymisillä tai pilkkaa ketään. Suhtaudu muihin keskustelijoihin kunnioittavasti. Ole kriittinen asiallisesti.
  • Varmista, että esittämäsi tiedot pitävät paikkansa. Älä jaa epämääräisiä huhuja tai perustelematonta mutuilua.
  • Viestisi kuuluu viedä keskustelua eteenpäin: Älä toista samaa asiaa, jonka joku muu on jo todennut. Älä jankuta tai kirjoita perustelemattomia negatiivisia heittoja.
  • Kirjoita napakasti, todella pitkä viesti saattaa jäädä julkaisematta.
  • Voit liittää kommenttiisi teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.​

Aiemmat viestit (15)

Vanhimmat ensin
Vastaa
suomalainen
Populismi on valetta
Korjataan se väärinkäsitys, että pakolaiset tai maahanmuuttajat olisivat taloudelle rasite.

Italiassa roivotaan, että EU auttaisi rannikkovartioinnin ja pakolaisten vastaanottamisen kanssa, mutta iso osa EU maiden asukkaista vastustaa yhteistä rajanvalvontaa, joka jakaisi yksittöisten maiden taakkaa ja yhdenmukaistaisi Euroopan ulkorajojen toimintaa. Paras ratkaisu on Mogherinin ajama yhteistyö Afrikkalaisten viranomaisten kanssa. EU:n mittakaavassa pikkurahalla saataisiin kokonaisia valtioita vakautettua, mikä tekisi maailmasta turvallisemman ja vähentäisi pakolaisten määrää. Valitettavasti liian moni uskoo eristäytymisen ja populismin olevan vastaus. Putin tietää, että Euroopassa asuu paljon pakolaisia vihaavia ihmisiä, siksi hän on tukenut Assadin hallinnon hyökkäyksiä pakolaisvirtojen kasvattamiseksi ja myynyt Iranille aseita. Perehtymättä pakolaisuuden aiheuttajiin ja keinoihin vähentää niitä moni tälläkin keskustelupalstalla vaatii antamaan pakolaisten hukkua. Sellainen piittaamattomuus ihmisiä kohtaan on häpeällistä. Näillä ihmisillä ei ole mitään muuta toivoa, he ovat täysin epätoivoisia. Nyt pakolaiset antavat kaiken omaisuutensa rikollisille salakuljettajille, jotka mm. raiskaavat naisia ja lapsia ja jättävät monet kuolemaan otettuaan pakolaisten rahat. Jokaikisen suomalaisen suvussa on ollut pakolaisia. Suomi on lähihistoriassakin saanut ulkomaanapua Ruotsista, merikasta ja jopa Afrikanmantereeltakin.

Populistit tarjoavat valheellisia ratkaisuja ongelmiin. Heidän ajatukset voivatkin perehtymätrömäm korvaan kuulostaa viisailta. EU ei ole syypää pakolaisuuteen, mutta se voi olla ratkaisu jos sille annetaan valtuudet. Nyt moni haluaa EU:n olevan pelkkä kauppaunioni, mutta se tarvitsisi entistä enemmän valtuuksia, jotta se voisi korjata asioita.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Huomio! Turun Sanomien keskustelupalstan säännöt ovat uudistuneet. Tavoitteena on parantaa moderointia siten, että kommentit ehditään käsitellä nykyistä nopeammin. Uudistus ei vaikuta lehden mielipidesivun toimintaan. Tutustu uusiin käytäntöihin täällä.

Otsikko
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun. Tehdään yhdessä Turun Sanomien keskustelupalstasta paikka, jossa on mukava keskustella asiallisesti kiinnostavista aiheista.

Keskusteltavaksi avattavaista jutuista päättää Turun Sanomien toimitus. Kaikista jutuista ei voi keskustella. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea tai poistaa aiemmin avoinna olleen keskusteluketjun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme vahvasti oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Toisen ihmisen nimellä tai valheellisesti jonkun tahon edustajana esiintyminen on kiellettyä.

Kaikki viestit tarkastetaan ennen julkaisua. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja moderoidaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22 muun työn ohessa. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Verkkokeskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Viestien julkaisusta päättää toimitus oman harkintansa mukaan. Emme ehdi vastamaan yksittäisten kommenttien julkaisua tai julkaisematta jättämistä koskeviin tiedusteluihin.

Jos kommenttiketjuun on mielestäsi lipsahtanut sääntöjen vastainen tai muutoin epäasiallinen viesti, ilmoita asiattomasta viestistä keskustelussa. Toimitus päättää, onko ilmoitus aiheellinen.

Jos jutussa on virhe, kerro siitä suoraan toimitukselle, älä keskusteluketjussa. Saamme tiedon näin nopeammin ja voimme korjata virheen. Virheistä voit kertoa sähköpostitse osoitteeseen ts.verkkotoimitus@ts.fi.

Toimitus voi käyttää keskustelupalstalle tulleita viestejä esimerkiksi aihetta käsittelevän jatkojutun julkaisun yhteydessä.

Päivän aikana avautuneet keskustelut sulkeutuvat oletuksena klo 23. Toimitus voi avata paljon kommentteja keränneitä juttuja uudelleen keskusteltavaksi seuraavana päivänä.

Julkaistavaksi valittavien viestien on noudatettava seuraavia sääntöjä:

  • Lue juttu ja kommentoi vain sen aihetta. Älä yritä vaihtaa aihetta.
  • Älä kommentoi itse keskustelua tai toisten kommentteja. Muiden keskustelijoiden kirjoitustyyliä tai henkilöä käsitteleviä viestejä ei hyväksytä.
  • Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia, väkivaltaan tai muuhun laittomaan toimintaan yllyttäviä tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista.
  • Muista hyvät tavat, älä huuda, kiroile tai käytä epäkohteliaita nimityksiä. Älä ilakoi toisten vastoinkäymisillä tai pilkkaa ketään. Suhtaudu muihin keskustelijoihin kunnioittavasti. Ole kriittinen asiallisesti.
  • Varmista, että esittämäsi tiedot pitävät paikkansa. Älä jaa epämääräisiä huhuja tai perustelematonta mutuilua.
  • Viestisi kuuluu viedä keskustelua eteenpäin: Älä toista samaa asiaa, jonka joku muu on jo todennut. Älä jankuta tai kirjoita perustelemattomia negatiivisia heittoja.
  • Kirjoita napakasti, todella pitkä viesti saattaa jäädä julkaisematta.
  • Voit liittää kommenttiisi teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.​
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
niin
salakuljetus jatkuu
Kuljetus jatkuu kunnes se lopetetaan. Heidät pitäisi palauttaa takaisin Libyaan.

Unelma
NGO asialla
Aquarius on saksalaisen NGO:n alus, jolla aktivistit keräävät siirtolaisia Libyan rannikolta kuljettaakseen heitä Eurooppaan. Miksi heitä ei syytetä avunannosta laittoman maahanmuuton tukemisesta?

peejiiäm
Vast: NGO asialla
Niin, eikö "pelastuneet" pitäisi viedä aina lähimpään satamaan. Tuskin se Italiassa on.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
mie
Meripelastus
Pelastaa pitää mutta pelastettavat voi viedä sinne mistä lähtivät..ei tuo homma muuten lopu..

sie
Vast: Meripelastus
Merimiinat tuonne niin kyllä loppuu tuleminen.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
jj
Vast: Meripelastus
Tuskinpa ovat mitään ns, pakolaisia.?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.