Tiina Elovaara perustaa ryhmän eduskuntaan: "Puoluerajat ylittävää keskustelua on hyvin vähän"
Sininen tulevaisuus -puolueen kansanedustaja Tiina Elovaaran perustaman ryhmän ensimmäinen tapaaminen pidetään tiistaina 5. kesäkuuta.
Eduskuntaryhmästä ei kuitenkaan ole kysymys, vaan vapaamuotoisesta ryhmästä, jollaisia eduskunnassa on mahdollisuus perustaa erilaisten teemojen ympärille.
Elovaara asettaa ryhmän tavoitteeksi uudistaa suomalainen politiikka ja etsiä keinoja kehittää poliittista järjestelmää ja eduskunnan toimintakulttuuria. Elovaara haluaisi ryhmään kansanedustajien lisäksi myös muita eduskunnassa työskenteleviä.
– Olisi kiinnostavaa kuulla miltä politiikka näyttää ja mikä siinä on pielessä. Toiminta on mahdollisimman vapaamuotoista ja tasavertaista. Emme välttämättä valitse puheenjohtajaa, vaan tapaisimme ja keskustelisimme siitä miten politiikkaa ja eduskuntaa pitäisi uudistaa. Kuulisimme asiantuntijoita ja toivottavasti laatisimme myös esityksiä. Voisimme myös järjestää tapahtumia kuten seminaareja ja kansalaistapaamisia, Elovaara kuvailee.
Hän kertoo, ettei ole halunnut hahmotella tarkasti mitä ryhmässä tehdään. Elovaara on suunnitellut, että ryhmän tapaamisia voisi lähettää suorana verkossa.
Eduskunta 2030 on vielä ryhmän työnimi.
– Se voi olla myös Politiikka 2030. Mukaan on jo ilmoittautunut tosi kivasti ihmisiä yli puoluerajojen.
Ensimmäisen kauden kansanedustaja kertoo harmitelleensa, että eduskunnan arjessa kansanedustajien puoluerajat ylittävä keskustelu ja yhteistyö jäävät vähäiseksi.
– Moni yllättyy kun kerron että emme ole arjessa toistemme kanssa muuten kuin valiokuntatyössä. Arki talolla on sellaista että me hiihdämme siellä kukin omia latujamme.
– Minulle perinteinen poteroajattelu ja puolueiden kanssa naimisissa oleminen on vanhanaikaista. En usko että ihminen on muuttumaton ja että puolue on aina paras yhteistyömuoto. Toki on hyvä, että meillä on jotkut joukkueet joilla me pelaamme, Elovaara kuvailee.