Ulkomaiset yritykset eivät vastaa pakkausjätteistään toisin kuin suomalaiset – epäreiluun käytäntöön pohditaan muutosta
Ulkomaisten yritysten verkkokaupasta Suomeen syntyy pakkausjätettä, mutta niiden ei tarvitse vastata jätteiden jälkihoidosta ja sen aiheuttamista kuluista.
Tosin on yli miljoonan euron liikevaihdon suomalaisyritysten ja samansuuruisten tuotteiden maahantuojien laita. Niitä koskee pakkausten tuottajavastuu, mikä tarkoittaa yrityksen velvollisuutta järjestää asiakkailleen tuotteiden mukana tulevan pakkausjätteen keräys ja kierrätys sekä vastuuta niistä aiheutuvista kustannuksista.
Ympäristöministeriön neuvottelevan virkamiehen Tarja-Riitta Blaubergin mukaan nämä suomalaisten ja ulkomaisten yritysten erilaiset vastuut ovat parhaillaan pohdinnassa myös ministeriöissä.
Työ- ja elinkeinoministeriön, ympäristöministeriön, Kaupan liiton ja Tuote- ja palvelukaupan yhdistys Etu ry:n tilaaman selvityksen etämyynnin vaikutuksista pitäisi valmistua vielä nyt toukokuun aikana.
– Esiselvityksessä on tarkoitus arvioida muun muassa etämyynnin vaikutuksia juuri tuottajavastuujärjestelmiin, Blauberg sanoo.
Etämyynti on verkkokaupan vuoksi hurjassa kasvussa. Myös etämyynnillä maahantuodut tuotteet päätyvät käytön jälkeen kotimaisten tuottajien järjestämään jätehuoltoon. Näin niidenkin jätehuolto jää suomalaisten maksettavaksi.
– Tällä voi olla merkitystä kilpailukykyyn suhteessa etämyytäviin tuotteisiin, Blauberg perustelee.
Suurin osa muovijätteestä syntyy juuri erilaisista pakkauksista.
Muovijätteiden vienti kaatopaikoille kiellettiin Suomessa pari vuotta sitten.
Nyt jo neljännes muovipakkauksista menee Suomessa kierrätykseen. Kaatopaikoille niitä ei kerry lainkaan, vaan kierrätykseen sopimattomat tuotteet päätyvät energiapolttoon.
Maailmalla ja EU:ssakin keskimäärin asiat ovat Suomea huonommassa jamassa. Maailmanlaajuisesti jopa lähes 80 prosenttia muovijätteestä menee yhä kaatopaikoille tai ajautuu suoraan luontoon.
Suomalaiset yritykset ovat kunnostautuneet myös pakkausmateriaalien kehittäjinä ja näin pakkausjätteen vähentäjinä. Esimerkiksi kaikki Valion kartonkitölkit ovat kierrätettäviä ja suurin osa harjakattopakkauksista valmistetaan täysin uusiutuvista materiaaleista.