Harvinainen kyläpöllönen bongattiin Suomessa
Birdlife Suomen mukaan harvinainen kyläpöllönen on nähty Lammilla, Hämeenlinnassa eilen tiistaina. Päiväunillaan ollut lintu päätyi valokuvaan, jonka perusteella lintuharrastajat ovat määrittäneet sen kyläpöllöseksi, joka on tavattu Suomesta vain kerran aiemmin ja tuolloinkin Hämeenlinnassa. Ensimmäinen kerta oli kesällä 2011.
Varpuspöllöä hieman isompi kyläpöllönen pesii yleensä Etelä-Euroopasta itään Mongolian pohjoispuolelle. Suomea lähimpänä olevat pesintäpaikat ovat Mustanmeren pohjoispuolella Ukrainassa ja Venäjällä.
Kyläpöllösestä on aiemmin käytetty nimeä kääpiösarvipöllö.