Lasten seksuaalista hyväksikäyttöä peitellyt Australian arkkipiispa eroaa
Oikeudessa lasten seksuaalisen hyväksikäytön peittelystä tuomittu australialainen arkkipiispa eroaa. Adelaiden arkkipiispa Philip Wilson, 67, salaili oikeuden mukaan myöhemmin hyväksikäytöstä tuomitun papin tekoja 1970-luvulla.
– Pohdin edelleen lakiasiantuntijoideni kanssa, mihin jatkotoimiin ryhdyn tuomion vuoksi. Oikeuden päätöksen esiin tuomien seikkojen vuoksi on kuitenkin sopivaa, että astun syrjään tehtävistäni arkkipiispana, Wilson sanoi lausunnossaan.
Oikeus ei ole vielä kertonut Wilsonin tuomiota, mutta häntä voi odottaa jopa kahden vuoden vankeusrangaistus.
Hyväksikäytöstä tuomittu pappi James Fletcher kuoli vankilassa vuonna 2006.