Viikonloppuna lämpenee taas – sateet loistavat poissaolollaan
Viileistä päivistä huolimatta viikonlopusta on tulossa lämmin ja aurinkoinen suuressa osassa maata, Ilmatieteen laitokselta kerrotaan.
– Keskiviikkona pohjoisesta alkaa virrata viileää ilmaa, ja etelässäkin jäädään nippanappa hellerajan alle. Lapissa Jäämereltä puhaltaa sen verran viileä tuuli, että saadaan alle 10 asteen lukemia, kertoo päivystävä meteorologi Ari-Juhani Punkka.
Perjantaina lännestä alkaa tulla lämmintä ilmaa, ja maan etelä- ja keskiosissa palataan hellelukemiin lauantaihin mennessä. Sunnuntaina lämpötilat laskevat taas hetkeksi koko maassa.
Mainitsemisen arvoisia sadealueita ei Punkan mukaan ole näköpiirissä seuraavien 10 vuorokauden aikana.
– Näin kuivaa ei ole edes joka kesä, ja tämä tulee vain pahenemaan. Metsäpalovaroitus tulee varmasti pian voimaan Lapissakin, Punkka sanoo.
Lue myös: Maakunnassa jo yli 80 maastopaloa kevään aikana – pelastuslaitos: avotulen teko kiellettyä