Uutiset

Perustuslakiasiantuntijat pitävät sote-uudistuksen käsittelyaikataulua erittäin haastavana

TIMO AALTO
VM:n laskelma sote-säästöistä sai tylyä palautetta arviointineuvostolta.

STT:n haastattelemat perustuslakiasiantuntijat pitävät sote-uudistuksen käsittelyaikataulua tulevina viikkoina erittäin haastavana.

Perustuslakivaliokunnan odotetaan antavan tällä viikolla lausuntonsa, josta käyvät ilmi valinnanvapauslakiesitykseen vielä tarvittavat muokkaukset. Aikaa niiden tekemiseen on käytännössä muutama viikko, sillä hallitus kiirehtii lakien saamista voimaan, jotta maakuntavaalit voidaan järjestää lokakuussa.

Valtiosääntöoikeuden professori Tuomas Ojasen mukaan on selvää, että sote- ja maakuntauudistuksen käsittelyn aikataulu on hirvittävän tiukka, vaikka käsittely etenisi kuin Strömsössä.

– Jos tämä menisi hallituksen askelmerkkien mukaan, ilman mitään tarkistusliikkeiden tarvetta, niin siinäkin tilanteessa olen pitänyt aikataulua ylikireänä. Jos tähän tulee pieniäkin mutkia, eivätkä rastit ala löytyä ja joudutaan hakemaan lisää vauhtia jostakin, aikataulu alkaa väkisinkin prakaamaan, Ojanen sanoi STT:lle.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Ojanen kertoo olleensa jo pitempään sitä mieltä, että tässä tilanteessa yritys järjestää maakuntavaaleja lokakuussa on asiatonta.

– Jos tulee jotakin mutkia vielä matkaan, en oikein usko, että tässä voidaan mitään vaaleja lokakuussa siltä pohjaltakaan järjestää, Ojanen sanoi.

Hänen mielestään ennen vaaleja pitää olla riittävä aika ehdokasasetteluun ja äänestäjien perehtymiseen asiaan. Ojasen mukaan maakuntavaalien aikataulu lokakuussa on jo nyt kestämätön.

– Katsotaan nyt, mitä perustuslakivaliokunnan lausunnosta tulee, voi olla että sieltä tulee jotakin sellaista, joka pakottaa lähestymään näitä kaavailtuja aikatauluja ihan eri tavalla.

Turun yliopiston julkisoikeuden professori Juha Lavapuro arvioi, että valinnanvapausesitykseen voi sisältyä vielä ”valuvian oloisia” korjaustarpeita.

– Osa niistä on omasta mielestäni merkittäviä, mutta minun on mahdotonta sanoa, onko perustuslakivaliokunta samaa mieltä ja katsooko se, että tässä on nämä ongelmat. Se nähdään siitä lausunnosta.

Lavapuro ei halua ennakoida valiokunnan lausuntoa, mutta hänen oman käsityksensä mukaan yksi valuvian kaltainen seikka voi olla valinnanvapauden aikataulutus.

– Jos ilmenee, niin kuin jotkut asiantuntijat ovat sanoneet, että tähän sisältyy edelleen merkittäviä riskejä siitä, että sosiaali- ja terveydenhuoltojärjestelmä ajautuu jonkinasteiseen kriisiin, jos tämä aikataulu pidetään tällaisena kun sitä on nyt esitetty.

Jos perustuslakivaliokunta näin katsoo, on valinnanvapauden käyttöönottoa vaiheistettava vielä lisää ajallisesti.

– Lisäksi varmaan joudutaan harkitsemaan, pitäisikö sitä alueellisesti vaiheistaa niin, että se otetaan käyttöön vain osassa maata ensin samaten kuin asiallisesti, että kuinka laajalti palveluja valinnanvapauden käyttöönottoon sisällytetään.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Asiantuntijat muistuttavat, että myös he tarvitsevat valmistautumisaikaa jatkokäsittelyssä.

Vaikka tällä viikolla valmistuisi lausunto valinnanvapaudesta, niin valtiosääntöoikeuden professori Veli-Pekka Viljasen mukaan kriittinen kysymys onkin, jääkö peruslakivaliokunnalle riittävästi aikaa arvioida kokonaisuutta.

– Perustuslakivaliokuntahan on katsonut, että tämä muodostaa kokonaisuuden. Tiettyjä kysymyksiä, tällaisia järjestelmän kokonaisuuteen liittyviä kysymyksiä voidaan vasta arvioida siinä vaiheessa, Viljanen sanoi.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti

Huomio! Turun Sanomien keskustelupalstan säännöt ovat uudistuneet. Tavoitteena on parantaa moderointia siten, että kommentit ehditään käsitellä nykyistä nopeammin. Uudistus ei vaikuta lehden mielipidesivun toimintaan. Tutustu uusiin käytäntöihin täällä.

Otsikko
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun. Tehdään yhdessä Turun Sanomien keskustelupalstasta paikka, jossa on mukava keskustella asiallisesti kiinnostavista aiheista.

Keskusteltavaksi avattavaista jutuista päättää Turun Sanomien toimitus. Kaikista jutuista ei voi keskustella. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea tai poistaa aiemmin avoinna olleen keskusteluketjun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme vahvasti oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Toisen ihmisen nimellä tai valheellisesti jonkun tahon edustajana esiintyminen on kiellettyä.

Kaikki viestit tarkastetaan ennen julkaisua. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja moderoidaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22 muun työn ohessa. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Verkkokeskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Viestien julkaisusta päättää toimitus oman harkintansa mukaan. Emme ehdi vastamaan yksittäisten kommenttien julkaisua tai julkaisematta jättämistä koskeviin tiedusteluihin.

Jos kommenttiketjuun on mielestäsi lipsahtanut sääntöjen vastainen tai muutoin epäasiallinen viesti, ilmoita asiattomasta viestistä keskustelussa. Toimitus päättää, onko ilmoitus aiheellinen.

Jos jutussa on virhe, kerro siitä suoraan toimitukselle, älä keskusteluketjussa. Saamme tiedon näin nopeammin ja voimme korjata virheen. Virheistä voit kertoa sähköpostitse osoitteeseen ts.verkkotoimitus@ts.fi.

Toimitus voi käyttää keskustelupalstalle tulleita viestejä esimerkiksi aihetta käsittelevän jatkojutun julkaisun yhteydessä.

Päivän aikana avautuneet keskustelut sulkeutuvat oletuksena klo 23. Toimitus voi avata paljon kommentteja keränneitä juttuja uudelleen keskusteltavaksi seuraavana päivänä.

Julkaistavaksi valittavien viestien on noudatettava seuraavia sääntöjä:

  • Lue juttu ja kommentoi vain sen aihetta. Älä yritä vaihtaa aihetta.
  • Älä kommentoi itse keskustelua tai toisten kommentteja. Muiden keskustelijoiden kirjoitustyyliä tai henkilöä käsitteleviä viestejä ei hyväksytä.
  • Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia, väkivaltaan tai muuhun laittomaan toimintaan yllyttäviä tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista.
  • Muista hyvät tavat, älä huuda, kiroile tai käytä epäkohteliaita nimityksiä. Älä ilakoi toisten vastoinkäymisillä tai pilkkaa ketään. Suhtaudu muihin keskustelijoihin kunnioittavasti. Ole kriittinen asiallisesti.
  • Varmista, että esittämäsi tiedot pitävät paikkansa. Älä jaa epämääräisiä huhuja tai perustelematonta mutuilua.
  • Viestisi kuuluu viedä keskustelua eteenpäin: Älä toista samaa asiaa, jonka joku muu on jo todennut. Älä jankuta tai kirjoita perustelemattomia negatiivisia heittoja.
  • Kirjoita napakasti, todella pitkä viesti saattaa jäädä julkaisematta.
  • Voit liittää kommenttiisi teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.​

Aiemmat viestit (1)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Sosionomi
Kissa ja sen häntä - SAK-SDP
Kun Suomi joutui sotaan Neuvostoliiton hyökkäyksessä Suomeen, tilanne oli erittäin haastava.
Tätä sotea on valmisteltu ja käsitelty valiokunnissa hyvin pitkään. Ihan edellisten hallitusten aikoinakin. Sanoisin kannaottoja pelkäksi poliittiseksi peliksi. Ei asiantunteviksi.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Huomio! Turun Sanomien keskustelupalstan säännöt ovat uudistuneet. Tavoitteena on parantaa moderointia siten, että kommentit ehditään käsitellä nykyistä nopeammin. Uudistus ei vaikuta lehden mielipidesivun toimintaan. Tutustu uusiin käytäntöihin täällä.

Otsikko
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun. Tehdään yhdessä Turun Sanomien keskustelupalstasta paikka, jossa on mukava keskustella asiallisesti kiinnostavista aiheista.

Keskusteltavaksi avattavaista jutuista päättää Turun Sanomien toimitus. Kaikista jutuista ei voi keskustella. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea tai poistaa aiemmin avoinna olleen keskusteluketjun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme vahvasti oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Toisen ihmisen nimellä tai valheellisesti jonkun tahon edustajana esiintyminen on kiellettyä.

Kaikki viestit tarkastetaan ennen julkaisua. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja moderoidaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22 muun työn ohessa. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Verkkokeskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Viestien julkaisusta päättää toimitus oman harkintansa mukaan. Emme ehdi vastamaan yksittäisten kommenttien julkaisua tai julkaisematta jättämistä koskeviin tiedusteluihin.

Jos kommenttiketjuun on mielestäsi lipsahtanut sääntöjen vastainen tai muutoin epäasiallinen viesti, ilmoita asiattomasta viestistä keskustelussa. Toimitus päättää, onko ilmoitus aiheellinen.

Jos jutussa on virhe, kerro siitä suoraan toimitukselle, älä keskusteluketjussa. Saamme tiedon näin nopeammin ja voimme korjata virheen. Virheistä voit kertoa sähköpostitse osoitteeseen ts.verkkotoimitus@ts.fi.

Toimitus voi käyttää keskustelupalstalle tulleita viestejä esimerkiksi aihetta käsittelevän jatkojutun julkaisun yhteydessä.

Päivän aikana avautuneet keskustelut sulkeutuvat oletuksena klo 23. Toimitus voi avata paljon kommentteja keränneitä juttuja uudelleen keskusteltavaksi seuraavana päivänä.

Julkaistavaksi valittavien viestien on noudatettava seuraavia sääntöjä:

  • Lue juttu ja kommentoi vain sen aihetta. Älä yritä vaihtaa aihetta.
  • Älä kommentoi itse keskustelua tai toisten kommentteja. Muiden keskustelijoiden kirjoitustyyliä tai henkilöä käsitteleviä viestejä ei hyväksytä.
  • Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia, väkivaltaan tai muuhun laittomaan toimintaan yllyttäviä tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista.
  • Muista hyvät tavat, älä huuda, kiroile tai käytä epäkohteliaita nimityksiä. Älä ilakoi toisten vastoinkäymisillä tai pilkkaa ketään. Suhtaudu muihin keskustelijoihin kunnioittavasti. Ole kriittinen asiallisesti.
  • Varmista, että esittämäsi tiedot pitävät paikkansa. Älä jaa epämääräisiä huhuja tai perustelematonta mutuilua.
  • Viestisi kuuluu viedä keskustelua eteenpäin: Älä toista samaa asiaa, jonka joku muu on jo todennut. Älä jankuta tai kirjoita perustelemattomia negatiivisia heittoja.
  • Kirjoita napakasti, todella pitkä viesti saattaa jäädä julkaisematta.
  • Voit liittää kommenttiisi teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.​
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.