Uutiset

Teollisuusliiton Aalto ei sulje pois ay-liikkeen toimia hallituksen työelämäesityksiä vastaan

MARKKU ULANDER
Teollisuusliiton puheenjohtaja Riku Aalto esitti tilannekatsauksen Teollisuusliiton valtuuston sääntömääräisessä kevätkokouksessa Helsingissä 22. toukokuuta 2018.

SAK:hon kuuluvan Teollisuusliiton puheenjohtaja Riku Aalto ei sulje pois mahdollisuutta, että ammattiyhdistysliike reagoisi Juha Sipilän (kesk) hallituksen työelämäesityksiin myöhemmin tänä vuonna.

Ay-liikkeen mahdolliset vastatoimet pitäisi koordinoida palkansaajakeskusjärjestö SAK:n tasolla, Aalto sanoi tiistaina Teollisuusliiton valtuuston kokouksessa. Aallon mukaan toimien aika olisi todennäköisesti kesälomien jälkeen, jos sellaisiin ylipäätään päädytään.

Hallitus linjasi huhtikuussa kehysriihessä, että vähintään kolme kuukautta työttömänä ollut alle 30-vuotias voitaisiin jatkossa palkata määräaikaisesti ilman perusteltua syytä. Lisäksi henkilöperusteista irtisanomista helpotetaan alle 20 työntekijän yrityksissä.

Hallituksen tarkempia esityksiä työelämäuudistuksista odotetaan vielä.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti

Huomio! Turun Sanomien keskustelupalstan säännöt ovat uudistuneet. Tavoitteena on parantaa moderointia siten, että kommentit ehditään käsitellä nykyistä nopeammin. Uudistus ei vaikuta lehden mielipidesivun toimintaan. Tutustu uusiin käytäntöihin täällä.

Otsikko
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun. Tehdään yhdessä Turun Sanomien keskustelupalstasta paikka, jossa on mukava keskustella asiallisesti kiinnostavista aiheista.

Keskusteltavaksi avattavaista jutuista päättää Turun Sanomien toimitus. Kaikista jutuista ei voi keskustella. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea tai poistaa aiemmin avoinna olleen keskusteluketjun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme vahvasti oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Toisen ihmisen nimellä tai valheellisesti jonkun tahon edustajana esiintyminen on kiellettyä.

Kaikki viestit tarkastetaan ennen julkaisua. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja moderoidaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22 muun työn ohessa. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Verkkokeskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Viestien julkaisusta päättää toimitus oman harkintansa mukaan. Emme ehdi vastamaan yksittäisten kommenttien julkaisua tai julkaisematta jättämistä koskeviin tiedusteluihin.

Jos kommenttiketjuun on mielestäsi lipsahtanut sääntöjen vastainen tai muutoin epäasiallinen viesti, ilmoita asiattomasta viestistä keskustelussa. Toimitus päättää, onko ilmoitus aiheellinen.

Jos jutussa on virhe, kerro siitä suoraan toimitukselle, älä keskusteluketjussa. Saamme tiedon näin nopeammin ja voimme korjata virheen. Virheistä voit kertoa sähköpostitse osoitteeseen ts.verkkotoimitus@ts.fi.

Toimitus voi käyttää keskustelupalstalle tulleita viestejä esimerkiksi aihetta käsittelevän jatkojutun julkaisun yhteydessä.

Päivän aikana avautuneet keskustelut sulkeutuvat oletuksena klo 23. Toimitus voi avata paljon kommentteja keränneitä juttuja uudelleen keskusteltavaksi seuraavana päivänä.

Julkaistavaksi valittavien viestien on noudatettava seuraavia sääntöjä:

  • Lue juttu ja kommentoi vain sen aihetta. Älä yritä vaihtaa aihetta.
  • Älä kommentoi itse keskustelua tai toisten kommentteja. Muiden keskustelijoiden kirjoitustyyliä tai henkilöä käsitteleviä viestejä ei hyväksytä.
  • Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia, väkivaltaan tai muuhun laittomaan toimintaan yllyttäviä tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista.
  • Muista hyvät tavat, älä huuda, kiroile tai käytä epäkohteliaita nimityksiä. Älä ilakoi toisten vastoinkäymisillä tai pilkkaa ketään. Suhtaudu muihin keskustelijoihin kunnioittavasti. Ole kriittinen asiallisesti.
  • Varmista, että esittämäsi tiedot pitävät paikkansa. Älä jaa epämääräisiä huhuja tai perustelematonta mutuilua.
  • Viestisi kuuluu viedä keskustelua eteenpäin: Älä toista samaa asiaa, jonka joku muu on jo todennut. Älä jankuta tai kirjoita perustelemattomia negatiivisia heittoja.
  • Kirjoita napakasti, todella pitkä viesti saattaa jäädä julkaisematta.
  • Voit liittää kommenttiisi teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.​

Aiemmat viestit (3)

Vanhimmat ensin
Vastaa
ja kauas näkyvä ja kuuluva
No vihdoinkin edes yksi todellinen
On hyvä, että Teollisuusliiton todelliset kasvot tulevat näkyviin. Teollisuusliitto ei halua, ei halua Suomen työllisyyspohjan laajentumista. Teollisuusliitto haluaa säilyttää nykyisen työllisyyspohjan ja estää uusien työpaikkojen syntymisen.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Duunari
Järeitä toimia tarvitaan
Nyt olis tosiaan aika summata kaikki tän hallituksen sortotoimet duunareita kohtaa. Kikyä unohtamatta. Sitten vaa persettä penkkii niin kauan että Sipilä peruu aikeensa ja pyytää anteeks.

Olen valmis
Hyvä
Vähintäänkin suuret mielenosoitukset ellei yleislakko. Listatkaa, mitä kaikkia temppuja hallitus on tehnyt työväen suuntaan, ja siitä kaikesta iso rähinä päälle, ei yksittäisistä kysymyksistä. Yritetään myös kaataa hallitus, mutta mieluummin ennen sote-äänetystä! Eikä vasta kesälomien jälkeen.