Toimittajat lähtivät seuraamaan Pohjois-Korean lupaamaa ydinkoealueen tuhoamista
Kymmenittäin ulkomaisia toimittajia lähti tiistaina Kiinasta kohti Pohjois-Koreaa todistaakseen Pohjois-Korean lupaamaa Punggye-rin ydinkoealueen tuhoamista.
Ryhmässä oli toimittajia Yhdysvalloista, Venäjältä ja Kiinasta. Sen sijaan eteläkorealaisia toimittajia mukaan ei huolittu, vaikka alun perin näin oli luvattu.
Maan koillisosassa sijaitseva ydinkoealue on määrä tuhota keskiviikon ja perjantain välisenä aikana. Pohjois-Korean kaikki kuusi ydinkoetta on tehty Punggye-rissä.
Eteläkorealaistoimittajien pannan arvellaan liittyvän Pohjois-Korean vahvaan kritiikkiin käynnissä olevasta Yhdysvaltain ja Etelä-Koreaan yhteisestä Max Thunder -sotaharjoituksesta.
Pohjois-Korea on jopa uhannut perua maansa johtajan Kim Jong-unin ja Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin tapaamisen Singaporessa ensi kuussa.