Tekoälyä ja koneoppimista – katso suorana huippuesiintyjät ja tulevaisuuden keksinnöt Shiftin bisnesfestivaalista
Bisnesfestivaali The Shift kokoaa tekoälyn, koneoppimisen ja big datan kansainvälisiä huipputekijöitä Turkuun. Tapahtuma käynnistyy Kakolan lääninvankilassa tiistaina ja jatkuu keskiviikkona.
Bisnesfestivaalin esiintyjinä on tutkijoita, yrityksiä ja keksintöjä.
Kansainvälisiin tekoälyn uranuurtajiin Shiftissä kuuluvat tulevaisuusfilosofi Nick Bostrom sekä filosofian tohtori ja data-aktivisti Cathy O’Neil.
Mukana on myös esimerkiksi kasvun asiantuntija ja teoreettinen fyysikko Geoffrey West. Hän on kirjoittanut kirjan Scale.
Oxfordin yliopiston Future of Humanity -instituutin johtaja Nick Bostrom tiimeineen tutkii ihmiskunnan tulevaisuuden kannalta ratkaisevia riskejä, jotka toteutuessaan voisivat syöstä ihmiskunnan sukupuuttoon. Bostrom on tekoälyn ja ihmiskunnan tulevaisuuden huippututkija.
Neuroteknologiayrittäjä Daniel Chao kertoo tiistaina neurostimulaatiosta ja näyttää, miten aivojen toimintaa on mahdollista optimoida erilaisia tehtäviä varten. Hän kysyy, voisiko aivojen toimintaa parantaa teknologian avulla.
Kotimaisista nimistä lavalla kuullaan Harri Valpolaa (The Curious AI Company) ja Risto Miikkulaista (Sentient Technologies). Curious AI kehittää itsenäistä ja oppivaa digitaalista tulevaisuuden työkaveria, jonka keinotekoinen älykkyys saa mallinsa ihmisen aivojen toiminnasta. Sentient AI taas kehittää tekoälyä evoluution innoittamana. Tavoitteen on luoda suuren skaalan tekoäly, joka edistää elämää ja yritysten päätöksentekoa.
Mukana ovat myös Futurice, työ- ja elinkeinoministeriö ja Tekoälyohjelma ja AI Finland.
Tekoälyä, dataa ja koneoppimista hyödyntävät uraauurtavat yritykset eri puolilta maailmaa saapuvat Shiftiin. Innoittajaksi tulee myös Suomen ensimmäinen Cruzr palvelurobotti, jonka kanssa voi keskustella vankilan käytävillä. Cruzrin sanotaan esimerkiksi tunnistavan kasvoja millisekunneissa.
TS striimaa tiistaina ja keskiviikkona kiinnostavimpia puhujia tapahtumasta. Esitykset ovat katsottavissa ts.fi:ssä.
Ensimmäiset lähetykset Lääninvankilasta alkavat tiistaina kello 12 jälkeen.
Shift Business Festival on kansainvälinen yritystapahtuma, johon odotetaan tänä vuonna 4 000 kävijää. Kävijäkunta koostuu uuden teknologian ja perinteisten teollisuudenalojen johtajista ja vaikuttajista. He syventyvät Shiftissä keskusteluun teknologian tulevaisuudesta ja sen kehitykseen liittyvistä eettisistä kysymyksestä. Tapahtuman taideohjelma on myös suunniteltu herättämään ajatuksia aiheesta.
Tapahtuman taustalla on voittoa tavoittelematon yhdistys Shift ry, jonka tavoite on varmistaa, että teknologinen kehitys on kestävää ja vastuullista.
The Shift
Poimintoja ohjelmasta
Tiistai 22.5.
Kello 12:15 Liron Rosenbaum, OrCam: OrCam MyEye Can Give You Secret Powers
Liron Rosenbaum esittelee laitteen, joka lukee käyttäjälleen reaaliajassa ääneen niin printattua kuin digitaalista tekstiä. Laite osaa myös tunnistaa kasvoja, kaupallisia tuotteita ja käteistä rahaa.
Kello 14.00 Nick Bostrom, Future of Humanity Institute: The World After Superintelligence
Kello 15:15 Daniel Chao, Halo Neuroscience: Neurostimulation and the Future of Human Performance
Keskiviikko 23.5.
Kello 15:15 Risto Miikkulainen, Sentient Technologies: Autosegmentation: Opportunities and Challenges
Koneoppiminen ja algoritmiikka voivat vahvistaa stereotypioita ja ennakkoluuloja, jos niitä ei hyödynnetä asianmukaisesti. Yksityiskohtainen data voi kuitenkin oikein käytettynä myös avata mahdollisuuksia. Risto Miikkulainen on tietojenkäsittelytieteen professori Texasin yliopistossa Austinissa sekä varapuheenjohtaja Sentientissa, joka on tekoälyteknologian edelläkävijäyritys.
Kello 15:30 Cathy O’Neil, ORCAA: Bad Algorithms & The Ethical Matrix
Maailman johtaviin data-aktivisteihin kuuluva tohtori Cathy O’Neil on tutkinut vuosikymmenten ajan suurten aineistomassojen käyttöä automatisoidussa päätöksenteossa. Pahimmassa tapauksessa läpinäkymättömät koneavusteiset päätöksentekojärjestelmät voivat tuhota massoittain ihmiselämiä, ja tämä tuho tapahtuu huomaamattamme aivan nenämme edessä.
10:15 Mobility Industry Track
Meneillään on radikaali muutos siinä, miten ihmiset siirtyvät paikasta A paikkaan B. Tulevaisuuden liikennevirrat ovat kitkattomia, automatisoituja ja yksilökohtaisesti suunniteltuja, mikä vaikuttaa meihin kaikkiin. Vaihda todellinen liikennenörttivaihde silmään ja tule keskustelemaan seurauksista johtavien asiantuntijoiden kanssa.