Tiina Pihlajamäki on odottanut yli vuoden tietoa äitinsä kuolemansyystä – "Jollakin suruprosessi ei etenisi lainkaan tässä tilanteessa"
Epätietoisuus ja syyllisyys. Nämä ovat päällimmäiset tunteet, kun Raisiossa Varsinais-Suomessa asuva Tiina Pihlajamäki ajattelee äitinsä kuolemaa.
– Ihmisellä on perustarve saada selitys asioille. Jollakin toisella suruprosessi ei etenisi lainkaan tässä tilanteessa, Pihlajamäki sanoo.
Poliisi vastaa kaikkien epäselvissä olosuhteissa tai yllättävästi kuolleiden kuolemansyyn selvittämisestä. Viime kädessä syy selvitetään oikeuslääkärin tekemässä ruumiinavauksessa.
Normaalitilanteessa kuolemansyylausunnon saaminen kestää muutamia viikkoja tai korkeintaan kuukausia. Pula oikeuslääkäreistä on näkynyt kuitenkin jo vuosikausia lausuntoaikojen kohtuuttomana venymisenä.
Pihlajamäen äiti kuoli viime keväänä 78-vuotiaana. Perhe ei edelleenkään tiedä äidin kuolinsyytä, vaan odottaa yhä reilun vuoden jälkeen kuolinsyytutkimuksen lopullista tulosta.
Pihlajamäen äiti oli käynyt kahden viikon välein lääkärissä, mitään vakavaa ei ollut tiedossa.
– Minulla oli niihin aikoihin hirvittävän stressaava elämäntilanne. Työpaineita, remontti ja omakotitalon myyntiprosessi, Pihlajamäki kuvailee.
– Olimme äidin kanssa hyvin läheisiä. Soitin hänelle joka ikinen päivä. Mutta puhelimessa en nähnyt hänen kuntoaan.
Pihlajamäki oli huomannut äitinsä voimien heikkenevän. Hän yritti hoitaa äitinsä asioita niin paljon kuin ehti. Kuolema tuli kuitenkin yllätyksenä perheelle.
Kiireidensä välissä Pihlajamäki ehti vihdoin koko illaksi äitinsä luokse.
– Vein munkkeja ja joimme kahvit, Pihjalamäki muistelee.
– Kysyin, että meinaatko sä kuolla tänne kotiin. Äiti korjasi ryhtiään ja katsoi minua uupuneena silmiin, mutta ei sanonut mitään.
Pihlajamäki muistaa, miten äkkiä hänelle tuli tarve jäädä äidin viereen nukkumaan. Ottaa tämä syliin.
– Mutta tyttärelläni oli ylioppilaskirjoitukset aamulla, enkä halunnut, että hän joutuu lähtemään niihin yksin.
Seuraavana päivänä Pihlajamäki aikoi ajaa töiden jälkeen taas äidin seuraksi. Vierailu jäi viimeiseksi.
– Aamulla kotihoidosta soitettiin, että äiti oli kuollut nukkuessaan.
– Järkyttää, etten tiennyt, kuinka huonossa jamassa hän oli. Poden valtavaa syyllisyyttä siitä, etten jäänyt töistä pois ja järjestänyt aikaa olla hänen kanssaan, Pihlajamäki sanoo.
Perhe ajatteli, että äiti kuoli keuhkoahtaumatautiin. Sitten poliisi soitti ja luki muutaman rivin mittaisen alustavan kuolinsyylausunnon.
– Se iski kuin pommi. Nyrkin kokoinen kasvain rinnassa, Pihlajamäki sanoo.
– Se oli vain alustava lausunto, mitään lopullista tai tarkempaa tietoa emme ole saaneet.
Äidin kuolemaan liittyvät ajatukset raastavat tytärtä.
– Miten säännöllisesti lääkärihoidossa käyvällä ihmisellä on voinut jäädä syöpä löytämättä, Pihlajamäki kysyy.
– Äiti kuoli ilman minkäänlaista asianmukaista kivunlievitystä tai saattohoitoa. Kylkikipuunkin määrättiin vain buranaa.
Pihlajamäki kirjoitti kuolinsyylausunnon viipymisestä Turun Sanomien yleisönosastolle.
– Eräs tuttavani kommentoi, että hänen äitinsä kuolinsyylausunnon saaminen Tampereella kesti myös yli vuoden, Pihlajamäki hämmästelee.
Tamperelaisnainen vahvisti asia Lännen Medialle. Pihlajamäki sanoo miettivänsä kaikkia niitä muita, jotka odottavat kohtuuttoman kauan tietoa läheisen kuoleman syystä.
– Entä jos kyseessä olisi lapsi tai nuori, epävarmuus olisi vieläkin kiduttavampaa.
– Mahdollisesta hoitovirheestä voi kannella kolme vuotta. Nyt on vuosi takana, enkä edes voi arvioida, oliko hoito oikeanlaista.
Pihlajamäki kiittelee, että perhe sai hautausluvan kuitenkin nopeasti.
– Tuskin äiti raskaita syöpähoitojakaan olisi tahtonut. Kaikesta huolimatta hän kuoli kotona, kuten halusi, Pihlajamäki sanoo.
