Patrian esitteiden antaminen suomalaisen liikemiehen mukaan Ugandaan ei ollut millään tavoin laitonta tai kansainvälisten sopimusten vastaista, toteaa Tuija Karanko, Puolustus- ja Ilmailuteollisuus ry:n pääsihteeri. Asiasta noussut kohu kertoo siitä, miten herkkä ala asevienti on.
– Keskustelu kaikkiaan osoittaa sen erittäin herkän toimintaympäristön, jossa puolustusteollisuus toimii, sanoo Karanko.
YK voi kieltää aseviennin tiettyyn maahan, esimerkiksi Kiinaan. Uganda ei kuitenkaan Karangon tietämän mukaan ole millään kiellettyjen maiden listalla.
Suomi noudattaa aseiden ja puolustustarvikkeiden viennissä EU:n ohjeistusta, joka hyväksyttiin vuonna 2008. Sen mukaan aseita ei saa viedä esimerkiksi maahan, jossa on ilmeinen vaara, että niitä käytettäisiin sortoon, kidutukseen, ihmisoikeusloukkauksiin, hyökkäykseen toista valtiota vastaan tai terrorismiin.
– Evättyjä vientilupia ei ole kovin paljon, muutamia vuosittain, Karanko arvioi.
Alle miljoonan euron ase- tai puolustustarvikeviennin luvasta päättää puolustusministeriö, suuremmista valtioneuvosto. Suomen puolustustarvikeviennin rahallinen arvo on viime vuosina vaihdellut 50 ja 250 miljoonan euron välillä vuosittain.
Suomessa ja muissakin EU-maissa vientiluvan ehtona on, että ostaja ei myy aseita eteenpäin. Kaikki eivät kuitenkaan noudata yhtä tiukkoja periaatteita: muiden muassa Yhdysvallat, Kiina ja Venäjä eivät ole ratifioineet YK:n sopimusta kansainvälisestä asekaupasta.
– Asejärjestelmien elinikähän on hyvin pitkä, Karanko selvittää.
Esimerkiksi Suomeen ostetuilla Hawk-harjoitushävittäjillä lennetään noin 50 vuotta. Näin pitkän ajan kuluessa voi tilanne muuttua paljonkin sellaisessa maassa, johon aikanaan on saatu vientilupa.
– Suomi edellyttää, että loppukäyttäjä ei myy aseita edelleen. YK:n sopimus ei ole yhtä tiukka kuin mitä EU-maat edellyttävät, mutta sillä pyritään kansainväliseen minimitasoon, Karanko sanoo.
