Paikalliset

Sudenmetsästys käy yhä epätodennäköisemmäksi – maakunnan ainoa lupa ehtii umpeutua ennen suojelijoiden valituksen käsittelyä

ANNE SAVOLAINEN
Arkistokuvassa susisovittelija mittaa suden tassunjälkiä Pöytyän ja Oripään rajamailla tammikuussa 2015.

Sudenpyynti Varsinais-Suomessa kuluvana talvena näyttää yhä epätodennäköisemmältä. Turun hallinto-oikeus antoi torstaina päätöksen, jonka mukaan Pöytyän sudenkaatoluvan toimeenpanokielto pysyy voimassa.

Päätös käytännössä estää suden metsästyksen kyseisellä luvalla, jonka voimassaoloaika päättyisi ensi torstaina.

Suomen riistakeskus myönsi Pöytyälle yhden sudenkaatoluvan tammikuussa. Luonnonsuojeluyhdistys Tapiola Satakunta-Varsinais-Suomi valitti päätöksestä ja haki sille toimeenpanokieltoa kunnes asia on ratkaistu.

Hallinto-oikeus perustelee ratkaisuaan täytäntöönpanokiellosta uhalla muutoksenhaun hyödyttömyydestä, mikäli susi tapetaan ennen ratkaisun antamista.

Suomen riistakeskus on aiemmin hylännyt Köyliön, Laitilan ja Raaseporin laumoihin haetut sudenkaatoluvat. Köyliöstä lupahakemus on jätetty uudelleen.

Metsästäjäliitto otti jälleen perjantaina kantaa Suomen riistakeskuksen hylkäämiin sudenkaatolupiin. Metsästäjäliitto arvosteli susipolitiikkaa ohjaavan kannanhoidollisen suunnitelman tulleen tiensä päähän, koska ekologisten, sosiaalisten ja taloudellisten näkökulmien rinnalle on noussut juridiikka tulkintoineen. Metsästäjäliitto edellyttää lyhyellä tähtäimellä kannanhoitosuunnitelman päivittämistä ja pitkällä tähtäimellä suden suojelustatuksen löyhentämistä EU:n luontodirektiivin liitteestä IV liitteeseen V kuten poronhoitoalueella ja Baltian maissa.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (57)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Mestari
Nyt
Vaan ajamaan sudet turkuun, kukaan ei estä niitä johdattelemasta kaupunkeihin.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Anna
Vast: Nyt
Miksi vielä pandoja ei ole nähty ja ammuttu aitauksen sisään.

Villisikoja paljon ja Kekkonen taisi ampua montakin.

Eikö susia ampuneet pelkää villisikoja?

Mutta jos susipelkoa, voiko tulla Suomeen pandapelko.

Aikansa kutakin. Suomen ksnsallislintu jlutsen ammuttiin lähes sukupuuttoon ...

Joo joo ...

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Realisti
Porot aitauksiin
Säälittävää touhua. Kaikki eläimet, jotka mukamas vähänkin ovat ihmiselle uhaksi tai haitaksi pitäisi tappaa? Kumpia tällä planeetalla on liikaa; eläimiä vai ihmisiä? Jälkimmäisiä ja niitäkin vain jokunen miljardi ylimääräisiä.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Einari
Vast: Porot aitauksiin
Samaa mieltä! Ei Suomessa ole susia niin paljon kuin metsästysseurat antavat ymmärtää, ja vaikka olisikin, niin niistä ei ole mitään vaaraa ihmisille. Hysteerikot pysykööt kotonaan koiriensa kanssa lukkojen takana, aseet varmuuden vuoksi ladattuina ja käsillä jos susi hyökkää. Ja porot aitauksiin.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Jep...
Vast: Porot aitauksiin
Ehkä säälittävää touhua vois vaikuttaa itse jotenkin (ainakin yhden) ihmismäärään???
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Punahilkka
Vast: Porot aitauksiin
Nimimerkille "Einari": Missä unimaailmassa oikein elät?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Suden ja karhun naapuri
Metsästäjäliitto vaietkoot kunnes oppii tavoille
Tämä "ohari" on hyvä asia. Kun maakunnassa on paljon henkilöitä, joille ampuminen on se elämän täyttymys ja toinen vastaava ryhmä, joille jokainen neljällä jalalla liikkuva on susi, ei kannata ennen perinpohjaista perehtymistä siihen, mikä mitäkin on.
Herää tietenkin kyse myös siitä, paljonko maakunnassa harrastetaan lietsontaan. Ainakaan lehdistön viisailla ei ole mitään hajua missä mennään ja keiden vieminä.

Maakunnalle neuvo - Ähtäri on lähellä. Siellä on susia. Käykää katsomassa, mutta älkää tunkeko niitä nakkejanne susiverkkoaidan väleistä maisteltavaksi. Yksi huonotapainen lapsi kärsii koko ikänsä. Myös hänen kasvattajansa kärsivät, kun eivät noudattaneet täysin selkeitä ohjeita ja opasteita.
Tässä tapauksessa syy oli ainoastaan ja vain holtittomien ihmisten. Siksi - Käykää, ettäs tietäisitte edes vähän luonnosta.

Suomen metsästäjäliitto pysykööt poissa Baltiasta. Siellä suhde luontoon on täysin eri kuin Suomessa. Tunnen muutaman "tosimetsästäjän" joiden mielihuoneessa on trofeita Baltiasta. Irvokasta kerskailua.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Anna
Pöytyällä riittää siis susitauluja
Pöytyällä sitten suunnitellaan mihin puskaan ja tienvarteen ja terveyskeskuksen ja koulun ja nakkikioskin lähelle voidaan pystyttää susitauluja jolkottelemassa. Ja kun niitä susitauluja sirretään on susi liikkunut.

Oliko se peura? Oliko se susi? Väliä. Omiko se kaksijalkainen? Ei väliä? Se liikkui tuolla jossain ja häipyi?

Joo! Haetaan suden kaatolupa ja mä kaivan takapenkiltä kiväärin että saadaan pakastimeen tuoretta lihaa ja myydään sitä kavereille puoleen hintaan! Joo, olemme tiim-Susi.

Oliko se susi? Oliko se lehmä? Ei väliä! Ammutaan tonne ja tonne ...

Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Punahilkka
Vast: Pöytyällä riittää siis susitauluja
Taas nimimerkki "Anna" on ottanut liikaa.
Eipä ollut kerta ensimmäinen...
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Lisää

Luitko jo nämä?