Paikalliset

Upseerikerholla lounastavat muutkin kuin upseerit

RIITTA SALMI
Upseerikerho remontoitiin vajaa 10 vuotta sitten ja remontin valmistuttua vuodesta 2010 saakka siellä on tarjottu myös lounasta. Lauri Kartano on toiminut paikan keittiöpäällikkönä vuodesta 2011 saakka.

– Moni saattaa nimen perusteella arvella, että paikka olisi vain upseereille. Tämä on kuitenkin kaikille avoin lounaspaikka, Turun Upseerikerhon keittiöpäällikkö Lauri Kartano toteaa.

Aikoinaan kun Turun Upseerikerhon toiminta on alkanut, tarkalleen ottaen vuonna 1967, paikka olikin tarkoitettu ainoastaan Turun Upseerikerho -yhdistyksen jäsenille. Vuosikymmeniä tila on ollut kuitenkin kaikille avoin pitopalvelutoimintaa ja juhlatiloja vuokraava paikka.

– Täällä oli peruskorjaus vajaa kymmenen vuotta sitten ja toimimme silloin toisissa tiloissa. Sitten kun paikka avattiin uudestaan tässä 2010, niin siitä lähtien täällä on tarjottu myös lounasta, Kartano kertoo.

Lounaspaikkaa pyörittää Turun Upseerikerho ry, ja se onkin yksi harvoista, ellei ainoista yhdistyksen pyörittämistä lounaspaikoista Turussa.

Lounasta Upseerikerholla on tarjolla arkisin jo puoli yhdestätoista puoli kahteen. Lounaspaikkoja on yhteensä noin sata, ja päivässä käy lounastajia Kartanon mukaan pari, kolmesataa.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Paikalla on paljon vakioasiakkaita.

– Yliopiston henkilökuntaa käy paljon, koska olemme tässä yliopiston lähellä. Opiskelijoita ei juurikaan, koska meillä ei ole erikseen opiskelijahintoja. Lähialueella rakennetaan paljon niin välillä tulee isompiakin työporukoita lounaalle. Lisäksi paljon käy esimerkiksi eläkeläisiä, Kartano kertoo.

"Yliopiston henkilökuntaa käy paljon, koska olemme tässä yliopiston lähellä."

Sadan normaalin lounaspaikan lisäksi tilassa on kolme kabinettia, jossa voi tarvittaessa lounastaa suuremmat porukat. Eri tiloja vuokrataan myös yksityistilaisuuksiin.

– Meillä järjestetään niin muistotilaisuuksia kuin häitäkin ja kaikkea siltä väliltä. Lisäksi meiltä voi ostaa ruokaa ulosmyyntihinnoilla. Niitä ostetaan juhliin ja esimerkiksi opiskelijat ostavat tilaisuuksiinsa. Nyt olemme aloittamassa myös palvelua, jossa meiltä saa kotiin tai haluaamansa juhlatilaan tilattua paitsi ruuat, myös henkilökuntaa, Kartano kertoo.

Lounaalla Upseerikerholla panostetaan skandinaavisiin ruokiin. Joka päivä tarjolla on yksi keittolounasvaihtoehto sekä kaksi pääruokaa.

– Yleensä niin, että toinen pääruuista on lihaa tai kalaa ja toinen on kasvisruokaa. Joskus voi olla, että toinen ruoka on lihaa ja toinen kalaa, mutta silloin aina keitto on kasvisruokaa. Joka päivä meillä on aina kasvisruokaversio, Kartano kertoo.

Näiden lisäksi tarjolla on runsas salaattipöytä. Kartano kertoo, että ruuista erityisen suosittuja ovat usein perjantaisin tarjotut pihviruuat, lasagne sekä lohikeitto. Myös kalaruuat ovat suosiossa aina.

Haastattelupäivänäkin tarjolla oli kalaa; merilohta hummeri-jokirapugratiinilla. Kasvisruokana oli koskenlaskijan palsternakkapihvejä, ja molemmat ruuat olivat erittäin maukkaita.

Kolmen vuoden ajan Upseerikerholla on tarjottu myös lauantaibrunssia. Tuolloin tarjolla on runsas salaattipöytä tuoreine hedelmineen, piirakoita, patonkia, croisantteja, jugurtteja, myslejä ja makeisiakin.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

– Ja lisäksi brunssilla on aina myös viittä eri lämmintä ruokaa, Kartano kertoo.

Välillä Upseerikerhon lounaalla on erityisiä teemapäiviä tai kokonaisia teemaviikkoja, kuten sadonkorjuuaikaan. Myös tällä viikolla, 29.1.–2.2. on parhaillaan meneillään teemaviikko, jossa maistellaan makuja eri maailmankolkista.

– Joka päivä on vuorossa eri maa. On Kreikkaa, Italiaa ja sitten esimerkiksi Etelä-Korea ja perulaista keittiötä, mikä onkin tällä hetkellä oikein nousussa oleva ruokatrendi, Kartano tietää.

Juttusarjassa esitellään Turun lounaspaikkoja.

Turun Upseerikerhon lounas

Kaivokatu 12, Turku.

Ma–Pe kello 10.30.–13.30.

Keittolounas 7 euroa, koko lounas 8,20 euroa, jälkiruoka 1,50 euroa.

Lauantaibrunssi kello 11–14. 12,50 euroa, lapset 6 euroa.

RIITTA SALMI
Kalaruuat ovat suosittuja lounasvaihtoehtoja. Haastattelupäivänä tarjolla oli hummeri-jokirapugratinoitua merilohta sekä koskenlaskijan palsternakkapihvejä.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti

Huomio! Turun Sanomien keskustelupalstan säännöt ovat uudistuneet. Tavoitteena on parantaa moderointia siten, että kommentit ehditään käsitellä nykyistä nopeammin. Uudistus ei vaikuta lehden mielipidesivun toimintaan. Tutustu uusiin käytäntöihin täällä.

Otsikko
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun. Tehdään yhdessä Turun Sanomien keskustelupalstasta paikka, jossa on mukava keskustella asiallisesti kiinnostavista aiheista.

Keskusteltavaksi avattavaista jutuista päättää Turun Sanomien toimitus. Kaikista jutuista ei voi keskustella. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea tai poistaa aiemmin avoinna olleen keskusteluketjun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme vahvasti oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Toisen ihmisen nimellä tai valheellisesti jonkun tahon edustajana esiintyminen on kiellettyä.

Kaikki viestit tarkastetaan ennen julkaisua. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja moderoidaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22 muun työn ohessa. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Verkkokeskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Viestien julkaisusta päättää toimitus oman harkintansa mukaan. Emme ehdi vastamaan yksittäisten kommenttien julkaisua tai julkaisematta jättämistä koskeviin tiedusteluihin.

Jos kommenttiketjuun on mielestäsi lipsahtanut sääntöjen vastainen tai muutoin epäasiallinen viesti, ilmoita asiattomasta viestistä keskustelussa. Toimitus päättää, onko ilmoitus aiheellinen.

Jos jutussa on virhe, kerro siitä suoraan toimitukselle, älä keskusteluketjussa. Saamme tiedon näin nopeammin ja voimme korjata virheen. Virheistä voit kertoa sähköpostitse osoitteeseen ts.verkkotoimitus@ts.fi.

Toimitus voi käyttää keskustelupalstalle tulleita viestejä esimerkiksi aihetta käsittelevän jatkojutun julkaisun yhteydessä.

Päivän aikana avautuneet keskustelut sulkeutuvat oletuksena klo 23. Toimitus voi avata paljon kommentteja keränneitä juttuja uudelleen keskusteltavaksi seuraavana päivänä.

Julkaistavaksi valittavien viestien on noudatettava seuraavia sääntöjä:

  • Lue juttu ja kommentoi vain sen aihetta. Älä yritä vaihtaa aihetta.
  • Älä kommentoi itse keskustelua tai toisten kommentteja. Muiden keskustelijoiden kirjoitustyyliä tai henkilöä käsitteleviä viestejä ei hyväksytä.
  • Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia, väkivaltaan tai muuhun laittomaan toimintaan yllyttäviä tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista.
  • Muista hyvät tavat, älä huuda, kiroile tai käytä epäkohteliaita nimityksiä. Älä ilakoi toisten vastoinkäymisillä tai pilkkaa ketään. Suhtaudu muihin keskustelijoihin kunnioittavasti. Ole kriittinen asiallisesti.
  • Varmista, että esittämäsi tiedot pitävät paikkansa. Älä jaa epämääräisiä huhuja tai perustelematonta mutuilua.
  • Viestisi kuuluu viedä keskustelua eteenpäin: Älä toista samaa asiaa, jonka joku muu on jo todennut. Älä jankuta tai kirjoita perustelemattomia negatiivisia heittoja.
  • Kirjoita napakasti, todella pitkä viesti saattaa jäädä julkaisematta.
  • Voit liittää kommenttiisi teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.​

Aiemmat viestit (6)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Kotikissa
Hyvää oli
Viehättävä kellarimainen miljöö, toimistoväkeä ja opettajia yliopiston laitoksilta, satunnaisia kävijöitä ja eläkeläisiä. Vähän kaikuu sienissä kilinät ja kalinat.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Tuntematon sotilas
Vast: Upseerikerho
Hyvät herrat, tiemme on selvä...

Civiili
Upseerikerho
Minä en ainkaan syö siinä niitten sotaherrojen kanssa.
Vaikka ruoka on varmasti hyvä ja monipuolinen mutta atmosfääri täytyy olla kamala.

Altmann
Vast civiilille
Vahva ihminen uskaltaa ja jaksaa kiivetä ennakkoluulojensa yli. Kannattaa yrittää se ei ole vaikeaa ja sitten vasta tietää mitä siellä luuloaidan takana on.
Sotaherrat ovat asiallisia ja ongelmattomia ihmisiä joilla ovat jalat maassa ja päät selvänä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
AK
Vast: Upseerikerho
En muista nähneeni Upseerikerholla ketään ilmiselvää sotaherraa, vaikka lähistöllä asuessani tuli käytyä lounaalla varmaan sata ja brunssillakin joitain kymmeniä kertoja. Ihan tavallisia ihmisiä, kuten muissakin lounasravintoloissa.

Tilat ovat pelkistetyn kauniit. Jonkun ruusukkeen tai tykinhylsyn saattaa bongata, mutta en sanoisi tunnelmaa mitenkään militaristiseksi. Käy ihmeessä kokeilemassa - jos ei miellytä, niin se n. kahdeksan euron köyhtyminen tuskin kaataa maailmaasi.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Juu
Juu
Herrasmiehiä ei näkyvissä.