Uutiset

Yhdysvallat neuvotteli reilun leikkauksen YK:n budjettiin

SPENCER PLATT
Nikki Haley New Yorkissa 21. joulukuuta.

Yhdysvallat on neuvotellut suuren leikkauksen YK:n tulevien vuosien budjettiin. YK:n yleiskokous hyväksyi jouluna järjestön ensi ja seuraavan vuoden noin 4,5 miljardin euron budjetin.

Yhdysvallat maksaa budjetista suurimman osan, 22 prosenttia kokonaissummasta. Maan YK-lähettiläs Nikki Haley ilmoitti sunnuntaina, että järjestön budjettia leikataan noin 240 miljoonalla eurolla.

YK:n pääsihteeri Antonio Guterres esitteli järjestön budjettiehdotuksen lokakuussa. Tuolloin suunnitteilla oli noin 4 prosentin eli vähän alle 170 miljoonan euron leikkaus edellisten kahden vuoden budjettiin verrattuna. Guterres sanoi tuolloin järjestön tiedotteessa, että aloittaessaan virassaan vuosi sitten, hän lupasi uudistaa järjestöä sen jäsenmaiden kanssa läpikotaisin.

Haley sanoi tiedotteessaan, että YK:n tehottomuus ja tuhlailevaisuus ovat tunnettuja ja ettei Yhdysvaltain anteliaisuutta enää anneta käyttää hyväksi.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

– Tämä historiallinen leikkaus kulutukseen ja monet muut toimet kohti tehokkaampaa ja tilivastuullisempaa YK:ta ovat suuri askel oikeaan suuntaan, Haley sanoi.

– Vaikka olemme tyytyväisiä budjettineuvottelujen tulokseen, voitte olla varmoja, että pyrimme edelleen etsimään keinoja YK:n toiminnan tehostamiseen ja etujemme suojelemiseen.

Haley ei kuitenkaan maininnut, kuinka paljon Yhdysvaltain osuus budjetista pienenee.

Haleyn mukaan Yhdysvallat onnistui myös "pienentämään YK:n paisunutta hallintoa ja tukitoimintoja, vahvistamaan tukea Yhdysvaltain prioriteeteille ympäri maailmaa sekä juurruttamaan enemmän kuria ja vastuuvelvollisuutta koko YK:n toimintaan".

CNN:n Yhdysvaltain hallintoon kuuluvan lähteen mukaan sopuun päästiin budjetin lisäksi myös useista järjestön hallintoon ja suunniteltuihin muutoksiin sekä rauhanturvabudjettiin liittyvistä asioista. Myös Darfurin ja Haitin operaatioiden budjettia muutetaan. Lähteen mukaan sopu takaa rahoituksen YK:n poliittisille operaatioille Libyassa, Jemenissä, Kolumbiassa, Afganistanissa, Irakissa ja muualla. Myanmarin asioita nimitetään hoitamaan erityislähettiläs.

YK:n operatiivinen budjetti on erillinen sen rauhanturvaoperaatioiden budjetista, jota leikattiin tänä vuonna yli 500 miljoonalla eurolla Yhdysvaltain hallinnon painostuksesta.

Syyskuussa pidetyn YK:n yleiskokouksen yhteydessä Yhdysvaltain presidentti Donald Trump sanoi, että YK ei ole saavuttanut kaikkea sitä, mitä se voisi olla "johtuen byrokratiasta ja asioiden huonosta hoidosta".

– Emme pidä tuloksia sijoituksemme mukaisena, Trump sanoi.

Haleyn ilmoitus budjettileikkauksesta tuli vain muutama päivä sen jälkeen, kun Yhdysvallat käytti turvallisuusneuvostossa veto-oikeuttaan ensimmäistä kertaa vuosiin. Kaikki muut neuvoston jäsenmaat tukivat ehdotusta, joka olisi vahvistanut kansainvälisen vastalauseen presidentti Trumpin päätökselle tunnustaa Jerusalem Israelin pääkaupungiksi. Yleiskokous hyväksyi omassa äänestyksessään samansuuntaisen päätöksen. Haley sanoi pistävänsä muistiin Yhdysvaltoja vastaan äänestäneet maat. Viime viikolla Trump uhkasi leikata Yhdysvaltain rahoitusta maille, jotka äänestävät YK:ssa hänen Jerusalem-päätöstään vastaan.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy
Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti

Huomio! Turun Sanomien keskustelupalstan säännöt ovat uudistuneet. Tavoitteena on parantaa moderointia siten, että kommentit ehditään käsitellä nykyistä nopeammin. Uudistus ei vaikuta lehden mielipidesivun toimintaan. Tutustu uusiin käytäntöihin täällä.

Otsikko
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun. Tehdään yhdessä Turun Sanomien keskustelupalstasta paikka, jossa on mukava keskustella asiallisesti kiinnostavista aiheista.

Keskusteltavaksi avattavaista jutuista päättää Turun Sanomien toimitus. Kaikista jutuista ei voi keskustella. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea tai poistaa aiemmin avoinna olleen keskusteluketjun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme vahvasti oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Toisen ihmisen nimellä tai valheellisesti jonkun tahon edustajana esiintyminen on kiellettyä.

Kaikki viestit tarkastetaan ennen julkaisua. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja moderoidaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22 muun työn ohessa. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Verkkokeskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Viestien julkaisusta päättää toimitus oman harkintansa mukaan. Emme ehdi vastamaan yksittäisten kommenttien julkaisua tai julkaisematta jättämistä koskeviin tiedusteluihin.

Jos kommenttiketjuun on mielestäsi lipsahtanut sääntöjen vastainen tai muutoin epäasiallinen viesti, ilmoita asiattomasta viestistä keskustelussa. Toimitus päättää, onko ilmoitus aiheellinen.

Jos jutussa on virhe, kerro siitä suoraan toimitukselle, älä keskusteluketjussa. Saamme tiedon näin nopeammin ja voimme korjata virheen. Virheistä voit kertoa sähköpostitse osoitteeseen ts.verkkotoimitus@ts.fi.

Toimitus voi käyttää keskustelupalstalle tulleita viestejä esimerkiksi aihetta käsittelevän jatkojutun julkaisun yhteydessä.

Päivän aikana avautuneet keskustelut sulkeutuvat oletuksena klo 23. Toimitus voi avata paljon kommentteja keränneitä juttuja uudelleen keskusteltavaksi seuraavana päivänä.

Julkaistavaksi valittavien viestien on noudatettava seuraavia sääntöjä:

  • Lue juttu ja kommentoi vain sen aihetta. Älä yritä vaihtaa aihetta.
  • Älä kommentoi itse keskustelua tai toisten kommentteja. Muiden keskustelijoiden kirjoitustyyliä tai henkilöä käsitteleviä viestejä ei hyväksytä.
  • Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia, väkivaltaan tai muuhun laittomaan toimintaan yllyttäviä tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista.
  • Muista hyvät tavat, älä huuda, kiroile tai käytä epäkohteliaita nimityksiä. Älä ilakoi toisten vastoinkäymisillä tai pilkkaa ketään. Suhtaudu muihin keskustelijoihin kunnioittavasti. Ole kriittinen asiallisesti.
  • Varmista, että esittämäsi tiedot pitävät paikkansa. Älä jaa epämääräisiä huhuja tai perustelematonta mutuilua.
  • Viestisi kuuluu viedä keskustelua eteenpäin: Älä toista samaa asiaa, jonka joku muu on jo todennut. Älä jankuta tai kirjoita perustelemattomia negatiivisia heittoja.
  • Kirjoita napakasti, todella pitkä viesti saattaa jäädä julkaisematta.
  • Voit liittää kommenttiisi teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.​

Aiemmat viestit (9)

Vanhimmat ensin
Vastaa
??????
Ajatelkaa
YK, miten paljo voi arvostaa. Taitaa olla yli puolet
epä-demokraattisia valtioita, ja EU:kin menee näiden
kelkassa.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
pieni
Leikkaus liian pieni.
YKn budjetti on järkyttävän suuri verrattuna järjestön tehottomuuteen!
USAn olisi pitänyt leikata ainakin 1 miljardi dollaria ja käyttää tuo summa Afrikan nuorten kouluttamiseen!

Kkk
Vast: Leikkaus liian pieni.
Tai afrikan riistämiseen.. niin kuin tähänkin asti. Ja muitten valtioitten kyykyttämiseen
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Ylen Kallis
Oikea linja
YK on vähiin hyötyihinsä nähden niin valtava rahareikä, että kannattaisi muidenkin maiden tarkistaa maksujaan. Tiedä vaikka alkaisi YK:n toimintaan löytyä tehokkuutta kun automaattinen rahavyöry sisään pienenee.

YK toimintaa eurooppaan
YK pitäisi supistaa toimintaa Usassa.
YK toimintoja tulisi siirtää pois Usasta ainakin tuon 240 miljoonan edestä koska Usa myös hyötyy YK käyttämistä rahoista. Eli jos irtisanomisia tulee pitäisi ne tehdä pääosin Usassa. Samoin mahdollisen omaisuuden myynnit tulisi toteuttaa Usassa yms.

huge
Vast: YK pitäisi supistaa toimintaa Usassa.
YK:n toiminnasta suurin osa on USA:n vastaista, miksi siin USA:n pitäisi siitä maksaa mitään. USA on useamman kerran joutunut omin päin puolustamaan omia ja liittolaistensa toimintaa, koska suurista valtaa käyttävä turvallisuus neuvosto on täysin kykenemätön tehtäviinsä. Silti vieläkin USA maksaa tämän täysin toimimattoman yhteisön menoista enemmän kuin viidenneksen.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
YK toimintaa eurooppaan
Vast: YK pitäisi supistaa toimintaa Usassa.
Pelkästään 5 suurinta EU maata maksaa enemmän kuin Usa + usa yli 50 osavaltiota. Eli EU on Usaa paljon suurempi maksaja.

YK toiminnassa säästöt kannattaa tehdä Usassa siten että säästöt ei kohdistu heikoimmassa asemassa oleviin.

Usassa eimerkiksi kymmenillä miljoonilla ihmisillä ei ole normaalia länsimaista terveydenhuoltoa koska se on Usa mielestä liian kallista Usa yhteiskunnalle myös lapsikuolleisuus on 2-3 kertaista esimerkiksi Suomeen verrattuna tämän vähentäminenkin on Usa mielestä liian kallista tuhlailua.

Usa kannattaa miettiä itse mihin he oikesti tuhlaavat rahaa ja jättävät mielestäni samalla huomattavsti tärkeämpiä asioita hoitamatta.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
huge
Vast: YK pitäisi supistaa toimintaa Usassa.
Pieni ero asialla, jokaisella EU-maalla on erillinen äänioikeus, mutta USA:n eri osavaltioilla ei ole. Eli kyllä se USA nyt vaan maksaa kohtuuttoman paljon siitä yhdestä äänestään ja muut vapaamatkustajat käyttävät sitä häikäilemättömästi hyväkseen.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
YK toimintaa eurooppaan
Vast: YK pitäisi supistaa toimintaa Usassa.
Miten paljon Usa saa tuloja YK kautta? Esimerkiksi jos YK leikkaa kuluja ja luopuu nykyisistä Usa tiloistaan ja kilpailuttaa YK päämajan sijainnin, IMF sijainnin ja maailamnpankin sijainnin johonkin toiseen maahan joka tarjoaa edullisemmat kiinteistökustannukset ja paremman logistisen sijainnin? Eli onko laskettu kuinka paljon Usa menettää tuloja jos YK päämaja, IMF ja maailmanpankki siirtyisi johonkin EU maahan joka tarjoaisi tilat nykyistä Usa tilaratkaisua edullisemmin ja arvostaisi YK toimintaa enemmän kuin Usa?

Kuinka paljon Usa hyötyy taloudellisesti ja muutoin siitä että YK merkittäviä toimintoja on Usassa?