Tiitinen perustelee DDR-nimilistan salausta Turun telakalla paljastuneella vakoilutapauksella

Suojelupoliisin entinen päällikkö Seppo Tiitinen sanoo hyllyttäneensä niin sanotun Tiitisen listan heinäkuussa 1990, koska Supon tutkijat olivat tuolloin niin tiiviisti kiinni Turun telakalla paljastuneen vakoilutapauksen selvittelyissä.

– Kun käsillä oli tämä aivan tuore tapaus, emme me voineet keskittyä lähinnä historiantutkimukseen kuuluvaan asiaan, johon liittyvä valtiokin lakkasi kahden kuukauden päästä jo olemasta, Tiitinen sanoo.

Tiitisen listalla tarkoitetaan DDR:n tiedustelun kanssa tekemisissä olleista suomalaisista laadittua luetteloa, jonka Supo sai toukokuussa 1990 Saksan tiedustelupalvelulta. Presidentti Mauno Koiviston Tiitisen esittelystä tekemää päätöstä sen salaamisesta on perusteltu yleensä tiedustelusuhteiden suojaamisella.

Supon käyttämä uusi perustelu mainitaan virkkeellä keskustan ex-puolusihteerin Jarmo Korhosen ja tohtori Alpo Rusin juuri ilmestyneessä kirjassa Kremlin jalanjäljet. Turun Sanomien kysyttyä asiasta Korhoselta lähteeksi paljastui Tiitinen.

Itse vakoilutapaus on mainittu jo 2009 Supon 60-vuotishistoriikissa julkaistussa professori Kimmo Rentolan tutkimuksessa.

Tiitisen nyt kertoman mukaan kyse oli tieteellis-teknisestä tiedustelusta eli teollisuusvakoilusta. Mukana ei ollut hänen mukaansa Suomen kansalaisia, vaan "yhden käden sormiin mahtuva määrä" vieraan vallan edustajia, jotka karkotettiin maasta. Osa sai maahantulokiellon.

Tiitinen ei vieläkään aivan suoraan vastaa kysymykseen, oliko kysymys tuolloisen Neuvostoliiton edustajista.

– Pääsääntöisesti sieltä päinhän meihin tämänkaltainen tiedustelu kohdistui.

Tapauksen jälkiselvittelyihin keskittyneen Rentolan mukaan kyse oli neuvostovakoilusta, joka oli paljastunut Wärtsilän Turun korjaustelakalla jo keväällä 1989. Tapaus oli hänen mukaansa sikäli poikkeuksellinen, että Tiitisen keskustellessa asiasta KGB:n Helsingin-päällikön Felix Karasevin kanssa tämä yritti kiistää ja painostaa Supoa jopa luopumaan jutusta. Eduskunnan pääsihteeriksi juuri siirtymässä ollutta Tiitistä oli Rentolan mukaan uhkailtu jopa omalle uralle koituvilla vaikeuksilla, vaikka perestroikan jälkivaihetta elänyt Neuvostoliitto alkoi olla henkitoreissaan.

Rentolan mukaan Tiitinen ei taipunut itse asiassa, mutta kompromissina karkotukset tehtiin tavallista pidemmällä aikavälillä.

Karasev oli perustellut venkoilua omilla, konservatiivisilla esimiehillään. Suomen uhattua vastaavien tapausten julkistamisella palattiin normaaliin.

Ajoitus ei suoranaisesti tue Tiitisen väitettä Supon kiireistä 1990.

Korjattu tieto: Kimmo Rentola mainitsi Turun tapauksen jo 2009 Supon historiateoksessa Ratakatu 12.