Poliisille ei ilmoitettu Halla-ahon joutumisesta naamiomiesten uhkaamaksi
Poliisille ei ole tehty ilmoitusta tapauksesta, jossa perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho joutui kertomansa mukaan osin naamioituneiden henkilöiden ahdistelemaksi Turussa viime viikonloppuna.
Halla-aho on kertonut joutuneensa viiden henkilön piirittämäksi palatessaan yöllä ravintolasta hotellille. Hän pääsi kuitenkin livahtamaan hotellin ovesta sisään.
Yksi henkilö rähjäävästä joukosta tuli hotellin aulaan jatkamaan uhoamista, kunnes respa Halla-ahon mukaan soitti poliisit paikalle.
Hotelli ei kerro tietoja asiakkaistaan. Scandic Plazan hotellinjohtajan Mikko Henrikssonin mukaan Halla-ahon kuvaukseen sopiva välikohtaus kuitenkin sattui lauantain ja sunnuntain välisenä yönä, mutta siitä ei soitettu poliisille.
Henrikssonin mukaan ulkona oli riidelty, ja kovaäänistä riitaa tultiin jatkamaan hotellin aulaan. Se päättyi, kun toinen osapuoli poistui hotellihuoneeseensa ja toinen ulos.
Henrikssonin mukaan tapauksesta ei soitettu poliisille eikä edes vartijalle.
Hän ei ota kantaa siihen, onko hotellin vastaanottohenkilö voinut sanoa häirikölle, että on muka soittanut poliisille, jotta saa häirikön lähtemään ulos.
– En lähde vaivaamaan tämän takia, kun en tiedä, mikä kukin on sanonut.
Lounais-Suomen poliisi vahvistaa, ettei se ole saanut Halla-ahon tapauksesta mitään tehtäväilmoitusta.
Hotellista oli kyllä soitettu poliisille sen edustalla aiemmin maanneesta henkilöstä. Hän oli kuitenkin poistunut paikalta omin voimin, ja hotellivirkailija oli perunut ilmoituksen.
Halla-aho kirjoitti Facebookissa, että väkivaltainen äärivasemmisto on Turussa valitettavan hyvin edustettuna.
– Toimintapa näyttää olevan se, että normaalisti pukeutunut tiedustelija bongaa kohteen, lähtee seuraamaan ja kutsuu puhelimella naamiomiehet paikalle.
Edellisellä kerran sama ryhmittymä on Halla-ahon mukaan häiriköinyt Turussa perussuomalaisten eduskuntavaalitilaisuutta, jossa hän oli puhujana.
Ylikomisario Timo Malinen Varsinais-Suomen poliisilaitokselta sanoo, ettei hänen tiedossaan ole, että Turussa olisi järjestäytynyttä vasemmistolaista väkivaltaista liikehdintää.
– En tiedä, mistä tällainen ajatus on tullut. Mutta vaikka tällaista toimintaa olisikin, niin jos siitä ei tehdä poliisille ilmoituksia, ei se tule poliisin tietoon.
Malisen mukaan tämäntyyppistä vastakkainasettelua voi esiintyä sattumanvaraisesti, jos Turussa järjestetään jokin mielenosoitus.
– Mutta ei sellaista, että kuljettaisiin kadulla ja haettaisiin siellä tarkoituksella vastakkainasettelua. Ei todellakaan sellaista ole, Malinen sanoo.