HK-Scanin tulos jäämässä tappiolle – siipikarjayksikön käynnistyskustannukset painavat yhä
Elintarvikeyhtiö HK-Scanin tulos on jäämässä selvästi viime vuodesta. Yhtiö arvioi, että tämän vuoden vertailukelpoinen tulos on tappiollinen. Viime vuonna tulos oli 13,2 miljoonaa euroa voitollinen.
HK-Scanin mukaan tämän vuoden tulosta heikentävät Rauman siipikarjayksikön ennakoitua korkeammat käynnistyskustannukset sekä väliaikaisesti heikentynyt broilerituotteiden toimituskyky Suomessa.
Yhtiö uskoo, että Rauman-yksikkö parantaa merkittävästi siipikarjatuotannon tehokkuutta ja kilpailukykyä sekä mahdollistaa uusien ruokakonseptien lanseeraamisen ensi vuonna.
Rauman tuotantolaitoksen käynnistyskustannukset heikensivät HK-Scanin tulosta jo vuoden ensimmäisellä puoliskolla. Tammi–kesäkuussa vertailukelpoinen liiketappio oli kahdeksan miljoonaa euroa.
HK-Scan julkistaa osavuosikatsauksensa ensi viikon keskiviikkona.