Paikalliset

Auvinen mukaan arkkipiispakisaan

SHOJA LAK

Kristillisdemokraattien Ville Auvinen on ilmoittautunut mukaan arkkipiispakisaan. Työkseen Auvinen on Sleyn eli evankelisen herätysliikkeen keskusjärjestön lähetysjohtaja ja Sanansaattajan päätoimittaja.

Lisäksi Auvinen on Turun kaupunginvaltuutettu. Koulutukseltaan Auvinen on teologian tohtori.

Auvinen on arkkipiispan kisassa mukana konservatiivien ehdokkaana.

Parhaillaan Sambiassa matkalla oleva Auvinen kertoo Sleyn tiedotteessa päättäneensä tavoitella evankelis-luterilaisen kirkon johtajuutta, sillä häntä pyydettiin mukaan.

– Mukaan haluttiin ehdokas, jota voi varauksetta äänestää.

Auvinen kertoo tiedotteessa olevansa yllättyneen ilahtunut siitä, että taustajoukot kokevat hänen olevan sellainen ehdokas.

Auvisen taustajoukoiksi mainitaan perinteisen kristinuskon edustajat ja heidät, jotka haluavat kirkon säilyttävän nykyisen raamatunmukaiset avioliittonäkemykset.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Auvinen itse kokee kirkon tarvitsevan nyt sellaista arkkipiispaa, joka "ohjaa kirkkoa olemaan nimenomaan kirkko".

– Tarvitsemme arkkipiispaa, joka tahtoo ja uskaltaa seistä Jumalan sanan pohjalla silloinkin, kun se on vastoin enemmistön näkemystä.

Vaikka arkkipiispan vaalit eivät kallistuisikaan Auvisen taakse, hän näkee tiedotteen mukaan paljon hyviä puolia kisaan mukaan lähtemisessä.

– Siten pystyy vaikuttamaan siihen, millaista keskustelua käydään ja minkälaisista lähtökohdista. Mukanaolollani saamme niin sanottujen konservatiivien äänen kuuluviin. Muussa tapauksessa voisi jäädä sellainen vaikutelma, että perinteistä kristillistä uskoa edustavia ei enää ole, Auvinen toteaa.

Auvisen lisäksi arkkipiispuutta tavoittelevat Espoon hiippakunnan piispa Tapio Luoma, Porvoon hiippakunnan piispa Björn Vikström, kansanedustaja Ilkka Kantola (sd) ja teologian tohtori Heli Inkinen.

Arkkipiispan ensimmäinen vaali käydään torstaina 8. helmikuuta. Jos toista vaalia tarvitaan eli kukaan ehdokkaista ei saa yli puolta annetuista äänistä, pidetään toinen vaali 1. maaliskuuta.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti

Huomio! Turun Sanomien keskustelupalstan säännöt ovat uudistuneet. Tavoitteena on parantaa moderointia siten, että kommentit ehditään käsitellä nykyistä nopeammin. Uudistus ei vaikuta lehden mielipidesivun toimintaan. Tutustu uusiin käytäntöihin täällä.

Otsikko
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun. Tehdään yhdessä Turun Sanomien keskustelupalstasta paikka, jossa on mukava keskustella asiallisesti kiinnostavista aiheista.

Keskusteltavaksi avattavaista jutuista päättää Turun Sanomien toimitus. Kaikista jutuista ei voi keskustella. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea tai poistaa aiemmin avoinna olleen keskusteluketjun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme vahvasti oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Toisen ihmisen nimellä tai valheellisesti jonkun tahon edustajana esiintyminen on kiellettyä.

Kaikki viestit tarkastetaan ennen julkaisua. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja moderoidaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22 muun työn ohessa. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Verkkokeskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Viestien julkaisusta päättää toimitus oman harkintansa mukaan. Emme ehdi vastamaan yksittäisten kommenttien julkaisua tai julkaisematta jättämistä koskeviin tiedusteluihin.

Jos kommenttiketjuun on mielestäsi lipsahtanut sääntöjen vastainen tai muutoin epäasiallinen viesti, ilmoita asiattomasta viestistä keskustelussa. Toimitus päättää, onko ilmoitus aiheellinen.

Jos jutussa on virhe, kerro siitä suoraan toimitukselle, älä keskusteluketjussa. Saamme tiedon näin nopeammin ja voimme korjata virheen. Virheistä voit kertoa sähköpostitse osoitteeseen ts.verkkotoimitus@ts.fi.

Toimitus voi käyttää keskustelupalstalle tulleita viestejä esimerkiksi aihetta käsittelevän jatkojutun julkaisun yhteydessä.

Päivän aikana avautuneet keskustelut sulkeutuvat oletuksena klo 23. Toimitus voi avata paljon kommentteja keränneitä juttuja uudelleen keskusteltavaksi seuraavana päivänä.

Julkaistavaksi valittavien viestien on noudatettava seuraavia sääntöjä:

  • Lue juttu ja kommentoi vain sen aihetta. Älä yritä vaihtaa aihetta.
  • Älä kommentoi itse keskustelua tai toisten kommentteja. Muiden keskustelijoiden kirjoitustyyliä tai henkilöä käsitteleviä viestejä ei hyväksytä.
  • Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia, väkivaltaan tai muuhun laittomaan toimintaan yllyttäviä tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista.
  • Muista hyvät tavat, älä huuda, kiroile tai käytä epäkohteliaita nimityksiä. Älä ilakoi toisten vastoinkäymisillä tai pilkkaa ketään. Suhtaudu muihin keskustelijoihin kunnioittavasti. Ole kriittinen asiallisesti.
  • Varmista, että esittämäsi tiedot pitävät paikkansa. Älä jaa epämääräisiä huhuja tai perustelematonta mutuilua.
  • Viestisi kuuluu viedä keskustelua eteenpäin: Älä toista samaa asiaa, jonka joku muu on jo todennut. Älä jankuta tai kirjoita perustelemattomia negatiivisia heittoja.
  • Kirjoita napakasti, todella pitkä viesti saattaa jäädä julkaisematta.
  • Voit liittää kommenttiisi teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.​

Aiemmat viestit (12)

Vanhimmat ensin
Vastaa
ehdokas
piispanhiippa
Toivottavasti ottaa puheeksi palkan ja on valmis alentamaan sitä. Kukaan ei oo vielä perustellut miksi kirkossa on huippupalkat ja köyhiltä kerätään vero. Taitaa raha ratkaista.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Leevi
Raamatun tunteminen on tärkeintä
Kirkon työntekijöillä pitäisi olla tärkeintä Raamatun
sanan tunteminen. Ville on Sanan tunteva mies, joka
osaisi johtaa kirkkoa oikeaan suuntaan.

H/2
Vast: Raamatun tunteminen on tärkeintä
Leevi on oikeassa. Auvinen ois Raamatun lukenut ja Jumalan sanaan uskova, oikea
mies tähän virkaan. En tajua, miksi yks ehdokas on nainen..
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Henrietta
Paras ehdokas
Loistavaa! Ehdokas, joka ei tavoittele Minna Canth-palkintoa (ainakaan tämän vuotuisilla perusteluilla) tai aarretta sateenkaaren päästä.

kelvottoman sukupolven keskellä
Vast: Yksinoikeusko oikeassaolemiseen ?
Ainoastaan liberaaleillako on oikeusmääritellä kuinka toimitaan. Kirkko ei voi päätöksissään aina mennä edes enemmistöpäätösten mukaan , vaan suuntaviivat löytyvät Raamatusta ja pitkistä vuosisataisista perinteistä.