Britanniassa konservatiivipoliitikosta aloitettiin tutkinta, pyysi avustajaansa ostamaan seksileluja ja kommentoi rintoja
Britanniassa konservatiivipoliitikko Mark Garnierista on aloitettu tutkinta, sillä hän oli pyytänyt avustajaansa hankkimaan seksileluja ja loukkasi tätä seksuaalisilla kommenteilla, uutisoi muun muassa uutiskanava CNN. Garnier toimi tapahtumien aikaan kansainvälisen kaupan ministerinä.
Pääministeri Theresa Mayn kabinetti vahvistaa, että asiasta on aloitettu tutkinta. Siinä selvitetään, käyttäytyikö Garnier ministerille sopivalla tavalla.
Garnierin avustajan Caroline Edmondsonin mukaan ministeri oli pyytänyt häntä ostamaan seksikaupasta kaksi vibraattoria vuonna 2010 ja myöhemmin kommentoi tämän rintoja. Toinen vibraattoreista oli Garnierin vaimolle ja toinen naiselle, joka työskentelee Garnierin toimistossa.
Avustajan syytöksistä uutisoi ensimmäisenä Daily Mail. Garnier myönsi tapahtuneet lehdelle, mutta kieltää seksuaalisen häirinnän. Hänen mukaansa Edmondson otti asian silloin hyvin, ja närkästyi vasta myöhemmin.
Garnierin mukaan rintakommentti oli osa keskustelua britannialaisesta televisio-ohjelmasta, jossa termiä käytetään kuvaamaan viehättävää naista.