Uutiset

Työtuomioistuin totesi lehdenjakajien työtaistelutoimet laittomiksi

Posti- ja logistiikka-alan unionin PAUn työtaistelutoimet Posti Palvelut Oy:ssä olivat laittomia, päätti työtuomioistuin. Tuomioistuimen mukaan PAU ja sen ammattiosastot olivat sidottuja työrauhaan.

Posti perusti keväällä uuden Posti Palvelut Oy:n, johon siirrettiin yhtiön varhaisjakelutoiminta. Posti Palvelut Oy:n työntekijät alkoivat 24. heinäkuuta alkaen työtaistelutoimenpiteenä kieltäytyä uuden henkilöstön perehdyttämisestä. Perehdytyskielto päättyi 24. syyskuuta.

Perehdytyskiellolla pyrittiin saamaan työntekijöille toisenlaiset työehdot kuin Medialiiton ja TEAM Teollisuusalojen ammattiliiton välisessä jakelualan työehtosopimuksessa.

Posti Palvelut Oy:n työntekijöitä sitoi 31. lokakuuta asti voimassa oleva työehtosopimus PAUn ja Palvelualojen työnantajat Paltan välillä.

Työtuomioistuin totesi työtaistelutoimenpiteen laittomaksi ja tuomitsi PAUn ja sen kaksi ammattiosastoa hyvityssakkoihin ja korvaamaan Paltan oikeudenkäyntikulut.