Uutiset

Kajaanin Otanmäen liki 11 vuoden tappotuomio pysyi hovioikeudessa

JORI LIIMATAINEN

Rovaniemen hovioikeus piti torstaina voimassa liki 11 vuoden vankeustuomion Kajaanin Otanmäen taposta ja törkeästä ryöstöstä.

Kaksi irakilaista turvapaikanhakijaa ryösti ja surmasi 52-vuotiaan suomalaismiehen Otanmäessä viime vuoden syyskuussa. Käräjäoikeus tuomitsi henkirikoksesta kaksi miestä, joista raskaamman tuomion saanut Ali Qasim Hammood Beni Zaid, 29, valitti hovioikeuteen.

Beni Zaid väitti hovioikeudessa, että uhrin kuolema johtui kaatumisesta ja pään lyömisestä puuhun. Puolustuksen mukaan asiassa oli myös jäänyt näyttämättä, kumpi kaksikosta oli kohdistanut uhriin voimakkaampaa väkivaltaa.

Beni Zaidin rikoskumppani Ahmed Hussein Ali Ali tuomittiin käräjillä kuudeksi vuodeksi vankeuteen muun muassa törkeästä kuolemantuottamuksesta. Hän ei valittanut tuomiostaan.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Beni Zaid myönsi lyöneensä uhria nyrkillä, potkineensa tätä jalkoihin sekä aiheuttaneensa tälle kolme pinnallista haavaa päähän "puukolla tökkimällä". Puolustuksen mukaan uhriin kohdistettu väkivalta ei ollut voimakkaampaa kuin "tavanomaisessa pahoinpitelyssä" käytettävä väkivalta.

Beni Zaidin mukaan uhri kaatui puuta päin ja löi päänsä vasta pahoinpitelyn jälkeen.

Kuolemansyylausunnon ja oikeuslääkärin todistajanlausunnon perusteella uhrin kuolema johtui useiden päävammojen yhteisvaikutuksesta. Hovioikeus katsoi, että Beni Zaid on vastuussa kaikesta uhrille tehdystä väkivallasta ja uhrille aiheutuneista vammoista.

– Ennen uhrin kaatumista puuta päin, Beni Zaid ja Ali ovat pahoinpidelleet uhria voimakkaasti ja pitkäkestoisesti. Pään puuhun lyöminen on ollut vain yksi osatekijä niiden vammojen kokonaisuudessa, jotka aiheuttivat uhrin kuoleman, oikeus totesi.

Oikeuden mukaan ottaen huomioon väkivallan voimakkuus, kesto ja kohdistuminen pään alueelle miehen on täytynyt käsittää, että seurauksena on varsin todennäköisesti uhrin kuolema.

Hovioikeus katsoi käräjäoikeuden tavoin, että Beni Zaid syyllistyi tappoon eikä muuttanut käräjäoikeuden langettamaa 10 vuoden ja 10 kuukauden vankeustuomiota.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti

Huomio! Turun Sanomien keskustelupalstan säännöt ovat uudistuneet. Tavoitteena on parantaa moderointia siten, että kommentit ehditään käsitellä nykyistä nopeammin. Uudistus ei vaikuta lehden mielipidesivun toimintaan. Tutustu uusiin käytäntöihin täällä.

Otsikko
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun. Tehdään yhdessä Turun Sanomien keskustelupalstasta paikka, jossa on mukava keskustella asiallisesti kiinnostavista aiheista.

Keskusteltavaksi avattavaista jutuista päättää Turun Sanomien toimitus. Kaikista jutuista ei voi keskustella. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea tai poistaa aiemmin avoinna olleen keskusteluketjun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme vahvasti oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Toisen ihmisen nimellä tai valheellisesti jonkun tahon edustajana esiintyminen on kiellettyä.

Kaikki viestit tarkastetaan ennen julkaisua. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja moderoidaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22 muun työn ohessa. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Verkkokeskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Viestien julkaisusta päättää toimitus oman harkintansa mukaan. Emme ehdi vastamaan yksittäisten kommenttien julkaisua tai julkaisematta jättämistä koskeviin tiedusteluihin.

Jos kommenttiketjuun on mielestäsi lipsahtanut sääntöjen vastainen tai muutoin epäasiallinen viesti, ilmoita asiattomasta viestistä keskustelussa. Toimitus päättää, onko ilmoitus aiheellinen.

Jos jutussa on virhe, kerro siitä suoraan toimitukselle, älä keskusteluketjussa. Saamme tiedon näin nopeammin ja voimme korjata virheen. Virheistä voit kertoa sähköpostitse osoitteeseen ts.verkkotoimitus@ts.fi.

Toimitus voi käyttää keskustelupalstalle tulleita viestejä esimerkiksi aihetta käsittelevän jatkojutun julkaisun yhteydessä.

Päivän aikana avautuneet keskustelut sulkeutuvat oletuksena klo 23. Toimitus voi avata paljon kommentteja keränneitä juttuja uudelleen keskusteltavaksi seuraavana päivänä.

Julkaistavaksi valittavien viestien on noudatettava seuraavia sääntöjä:

  • Lue juttu ja kommentoi vain sen aihetta. Älä yritä vaihtaa aihetta.
  • Älä kommentoi itse keskustelua tai toisten kommentteja. Muiden keskustelijoiden kirjoitustyyliä tai henkilöä käsitteleviä viestejä ei hyväksytä.
  • Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia, väkivaltaan tai muuhun laittomaan toimintaan yllyttäviä tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista.
  • Muista hyvät tavat, älä huuda, kiroile tai käytä epäkohteliaita nimityksiä. Älä ilakoi toisten vastoinkäymisillä tai pilkkaa ketään. Suhtaudu muihin keskustelijoihin kunnioittavasti. Ole kriittinen asiallisesti.
  • Varmista, että esittämäsi tiedot pitävät paikkansa. Älä jaa epämääräisiä huhuja tai perustelematonta mutuilua.
  • Viestisi kuuluu viedä keskustelua eteenpäin: Älä toista samaa asiaa, jonka joku muu on jo todennut. Älä jankuta tai kirjoita perustelemattomia negatiivisia heittoja.
  • Kirjoita napakasti, todella pitkä viesti saattaa jäädä julkaisematta.
  • Voit liittää kommenttiisi teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.​

Aiemmat viestit (1)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Kerttu
Kauheeta
Sillai pojat käyneet riiteleen,onko vihreillä mitään miekkaria suunnitteilla rasistisen tuomion takia.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.