Uutiset

Moni sininen kannattanee Niinistöä presidentinvaalissa

VESA MOILANEN
Sinisten eurooppa-, urheilu- ja kulttuuriministeri Sampo Terho ja Perussuomalaisten kansanedustaja Teuvo Hakkarainen eduskunnan täysistunnossa 6. lokakuuta.

Eurooppa-, kulttuuri- ja urheiluministeri Sampo Terho (sin) uskoo, että moni sinisten jäsenistä tukee istuvaa presidenttiä Sauli Niinistöä presidentinvaalissa. Terho arvioi asiaa lauantaina Ylen Ykkösaamun lähetyksessä.

– Uskon kyllä, että moni esimerkiksi menee istuvan presidentin taakse – on jo mennytkin julkisesti – mutta varmaan tulee myöskin muita valintoja, Terho sanoi.

Kokoomustaustainen Niinistö on kansanliikkeen ehdokkaana tulevissa presidentinvaaleissa, joiden ensimmäinen kierros pidetään 28. tammikuuta.

Perussuomalaisista kesällä irtautuneet siniset eivät ryhmänä asetu presidentinvaaleissa yhdenkään ehdokkaan kannalle, kertoi Terho.

– Katsomme, että haluamme uutena puolueena pitää omaa linjaa ja painottaa nimenomaan omia teemojamme emmekä ikään kuin sitoutua kenenkään taakse, Terho perusteli ohjelmassa.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Terhon mukaan jokainen sinisten edustaja voi asettua sellaisen ehdokkaan taakse, jonka katsoo sopivaksi presidentin tehtävään.

Oman ehdokkaan asettaminen olisi vaatinut sinisiltä vähintään 20 000 äänioikeutetun valitsijayhdistystä, koska uusi puolue on vasta perusteilla. Ryhmän nykyiset kansanedustajat valittiin perussuomalaisten listoilta.

Terho pidättäytyy itse ministerinä kertomasta suosikkiaan.

– En katso, että on ministerille tarpeellista, tai oikeastaan edes sopivaa, asettua jonkun tietyn ehdokkaan taakse.

Lähetyksessä Terho kuitenkin puhui nykyisestä presidentistä myönteiseen sävyyn ja sanoi, että Niinistö on kiinnittänyt huomiota kansalaisia huolettaneisiin aiheisiin ja hoitanut ulkopoliittista tehtäväänsä vakaasti.

Sinisten ryhmä syntyi kesällä, kun osa perussuomalaisista perusti uuden ryhmän Jussi Halla-ahon tultua valituksi perussuomalaisten puheenjohtajaksi.

Terho sanoi Ykkösaamussa, että hän on käytettävissä puheenjohtajaksi uudessa, perusteilla olevassa Sininen tulevaisuus -puolueessa.

Sinisten kannatus mielipidemittauksissa on jäänyt hyvin pieneksi. Ryhmä sai syys–lokakuussa Helsingin Sanomien mittauksessa 1,3 prosentin kannatuksen ja Ylen mittauksessa 1,5 prosentin kannatuksen.

Terhon mukaan sinisten pitää saada lisää tunnettavuutta, sillä sen avulla voidaan rakentaa myös uskottavuutta.

– Meidän pitää pystyä kertomaan mahdollisimman selkeästi, mitä ajamme sekä mikä meidät erottaa muista puolueista ja miksi tarvitaan uusi puolue ylipäätään Suomen kartalle, Terho sanoi.

Sininen tulevaisuus -ryhmä jätti hiljattain kannattajakorttinsa oikeusministeriöön puolueen rekisteröimistä varten. Puolueen rekisteröimiseen vaaditaan 5 000 kannattajakorttia. Siniset ovat arvioineet, että rekisteröinti voisi toteutua vielä tänä vuonna.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy
Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti

Huomio! Turun Sanomien keskustelupalstan säännöt ovat uudistuneet. Tavoitteena on parantaa moderointia siten, että kommentit ehditään käsitellä nykyistä nopeammin. Uudistus ei vaikuta lehden mielipidesivun toimintaan. Tutustu uusiin käytäntöihin täällä.

Otsikko
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun. Tehdään yhdessä Turun Sanomien keskustelupalstasta paikka, jossa on mukava keskustella asiallisesti kiinnostavista aiheista.

Keskusteltavaksi avattavaista jutuista päättää Turun Sanomien toimitus. Kaikista jutuista ei voi keskustella. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea tai poistaa aiemmin avoinna olleen keskusteluketjun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme vahvasti oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Toisen ihmisen nimellä tai valheellisesti jonkun tahon edustajana esiintyminen on kiellettyä.

Kaikki viestit tarkastetaan ennen julkaisua. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja moderoidaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22 muun työn ohessa. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Verkkokeskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Viestien julkaisusta päättää toimitus oman harkintansa mukaan. Emme ehdi vastamaan yksittäisten kommenttien julkaisua tai julkaisematta jättämistä koskeviin tiedusteluihin.

Jos kommenttiketjuun on mielestäsi lipsahtanut sääntöjen vastainen tai muutoin epäasiallinen viesti, ilmoita asiattomasta viestistä keskustelussa. Toimitus päättää, onko ilmoitus aiheellinen.

Jos jutussa on virhe, kerro siitä suoraan toimitukselle, älä keskusteluketjussa. Saamme tiedon näin nopeammin ja voimme korjata virheen. Virheistä voit kertoa sähköpostitse osoitteeseen ts.verkkotoimitus@ts.fi.

Toimitus voi käyttää keskustelupalstalle tulleita viestejä esimerkiksi aihetta käsittelevän jatkojutun julkaisun yhteydessä.

Päivän aikana avautuneet keskustelut sulkeutuvat oletuksena klo 23. Toimitus voi avata paljon kommentteja keränneitä juttuja uudelleen keskusteltavaksi seuraavana päivänä.

Julkaistavaksi valittavien viestien on noudatettava seuraavia sääntöjä:

  • Lue juttu ja kommentoi vain sen aihetta. Älä yritä vaihtaa aihetta.
  • Älä kommentoi itse keskustelua tai toisten kommentteja. Muiden keskustelijoiden kirjoitustyyliä tai henkilöä käsitteleviä viestejä ei hyväksytä.
  • Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia, väkivaltaan tai muuhun laittomaan toimintaan yllyttäviä tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista.
  • Muista hyvät tavat, älä huuda, kiroile tai käytä epäkohteliaita nimityksiä. Älä ilakoi toisten vastoinkäymisillä tai pilkkaa ketään. Suhtaudu muihin keskustelijoihin kunnioittavasti. Ole kriittinen asiallisesti.
  • Varmista, että esittämäsi tiedot pitävät paikkansa. Älä jaa epämääräisiä huhuja tai perustelematonta mutuilua.
  • Viestisi kuuluu viedä keskustelua eteenpäin: Älä toista samaa asiaa, jonka joku muu on jo todennut. Älä jankuta tai kirjoita perustelemattomia negatiivisia heittoja.
  • Kirjoita napakasti, todella pitkä viesti saattaa jäädä julkaisematta.
  • Voit liittää kommenttiisi teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.​

Aiemmat viestit (24)

Vanhimmat ensin
Vastaa
säälittävää
Vast: hyvä juttu
Siniset = pikkukokoomus
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Rumppi
Sopulien vaellus alkanut
Miksi yhden prosentin kannatuksen omaavan puolueen jokainen äänähdys julkaistaan uutisena? Olkoon vaikka mikä ministeri, mutta hän naruttaa sopuleita.

Äänestäjä
Joku Niinistö
Onko se sippi sininen?

markus50
siniset?.
Olisivat käyttäneet järkeä kun nimeä keksittiin. Kaikkein osuvin ja sopivin olis ollut hillotolppalaiset.