Uutiset

Työn ostajalle tuli lisää vastuita

Sekä Metalliliitto että Teknologiateollisuus toivovat uuden tilaajavastuulain selkiyttävän vierastyövoiman käyttöä. Luottamusmies on saanut oikeuden edustaa vuokratyöntekijää – hänen luvallaan – riitatapauksissa. Työnantajan pitää vuoden alusta tarkastaa, että työvoimaa myyvä yritys noudattaa lakia ja työehtosopimusta.

Asiantuntija Sami Toiviainen Teknologiateollisuudesta sanoo, ettei vuokrafirmoja käytetä halpatyövoiman, vaan ammattitaitoisen väen saamiseksi.

– Välittäjille maksetaan sopimussummia, jotka mahdollistavat ihan reilusti suomalaisen palkan.

Työsuojelupiirit ovat jo valvoneet tilaajavastuuta. Toiviaisen mukaan epäselvyyksiä on löydetty lähinnä papereista.

Edunvalvoja Jyrki Virtasen mukaan Metallityöväen liittoon on toistuvasti ilmoitettu pienistä palkoista ja puuttuvista lisistä. Puolalaisia on niin paljon, että heidän avukseen palkattiin viime vuonna kielitaitoinen työntekijä.

Taantuma on nopeasti vähentänyt vuokratyövoiman osuuden metallissa viidestä prosentista kolmeen eli noin 5 000 työntekijällä. Ulkomaalaisten määrää ei tiedetä.