Paikalliset

Maastopaloja Salossa ja Uudessakaupungissa

Salon maastopalo tuhosi arviolta kaksi hehtaaria metsää.
Salon maastopalo tuhosi arviolta kaksi hehtaaria metsää.

Salossa ja Uudessakaupungissa sattui torstaina kaksi suurta maastopaloa. Kumpikin palo poltti metsää ja aluskasvillisuutta, mutta ei aiheuttanut välitöntä hengenvaaraa tai muuta aineellista vahinkoa.

Salossa tuli poltti arviolta kahden hehtaarin verran metsää. Pelastuslaitos sai hälytyksen kello 13.43. Metsän aluskasvillisuus oli palanut kokonaan. Paloa epäillään tahallaan sytytetyksi.

– Samalla paikalla on ollut pienen ajan sisään useita tulipaloja. Ei voida kuitenkaan puhua tuhopoltosta, sillä palo ei vaatinut henkilövahinkoja, kertoo päivystävä palomestari.

Jälkisammutustöitä jatketaan iltaan saakka.

Uudessakaupungissa saatiin hälytys maastopalosta päivällä kello 14 jälkeen. Palo poltti 1,5 hehtaaria kallion päällystää ja aluskasvillisuutta. Jälkisammutus jatkui koko iltapäivän ja jälkivartiointi kestää läpi yön.

TS