Paikalliset

Kupittaan väärinkäytökset

Syyttäjä: G1-osastolla pahoinpideltiin, pakkolääkittiin ja eristettiin laittomasti lukuisia potilaita

RIITTA SALMI
Uhreja rikoksissa voi olla jopa kymmeniä, vain yhden henkilöllisyys on selvillä.

Syyttäjä vaatii kolmelle Kupittaan sairaalan entisen G1-osaston mieshoitajalle ehdollista vankeutta vanhuspotilaiden pahoinpitelyistä, laittomista eristämisistä ja pakkolääkitsemisestä.

Vakavin teoista on törkeä pahoinpitely, joka tapahtui syyttäjän mukaan vuonna 2009. Tällöin mielisairaanhoitaja piti kiinni 80-vuotiaasta vuoteessa maanneesta miespotilaasta ja hakkasi nyrkillä tätä vatsaan.

Teosta syytetty mies kiistää rikoksen ja väittää yrittäneensä pelastaa potilaan hengen takomalla tätä selkään, sillä syytetyn mukaan potilas oli juuri niellyt palan patjaa.

Turun kaupungin vuonna 2013 teettämän sisäisen selvityksen G1-raportin mukaan tekoa todisti tapahtumahetkellä toinen hoitaja. Kyseisen hoitajan mukaan pahoinpitely kohdistui vatsaan, mikä on myös syyttäjän näkemys asiasta.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Toista potilaiden kaltoinkohteluista epäillyistä hoitajista syyttäjä epäilee lukuisten tuntemattomiksi jääneiden potilaiden laittomista pakkoeristyksistä ja pahoinpitelyistä heittelemällä kovakouraisesti sänkyyn.

Kolmannelle hoitajalle syyttäjä vaatii rangaistusta lukuisten tuntemattomaksi jääneiden potilaiden pakkolääkitsemisistä ohi lääkärin määräysten. Syyttäjän mukaan hoitaja myös kehotti muita osastolla työskennelleitä potilaiden ylilääkitsemiseen.

Lisäksi syyttäjä uskoo, että törkeästä pahoinpitelystä epäilty hoitaja ja kolmas hoitaja pahoinpitelivät vuonna 2013 tuntemattomaksi jääneen naispotilaan suihkuhuoneessa kohtelemalla tätä tarpeettoman kovakouraiseksi.

Rikosnimikkeitä on yhteensä yhdeksän: törkeä pahoinpitely, perusmuotoinen pahoinpitely ja vapaudenriisto sekä kuusi virkavelvollisuuden rikkomista.

Kaikki syytetyt kiistävät syyllistyneensä mihinkään rikoksiin.

Varsinais-Suomen käräjäoikeus aloitti G1-jutun viimeisen haaran käsittelyn tiistaina ja jatkaa juttusarjan käsittelyä tarvittaessa keskiviikkona.

Lue myös: G1-osaston hoitajalle sakot potilaan pahoinpitelystä

Hoidolta pelastettu – muistisairas sai Kupittaalla hengenvaaralliset vammat

TS:n Rebekka Härkönen sai tutkivan journalismin Lumilapio-palkinnon

Potilaita pahoinpideltiin vuosien ajan Turussa

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Muistisairas omaiseni pahoinpideltiin fyysisesti ja kemiallisesti”

Miksi Kupittaan ongelmiin ei puututtu?

Raportti: Kupittaan mielisairaalaa johdettiin mutu-tuntumalla

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (11)

Vanhimmat ensin
Vastaa
fghjk
Sensuuri
Suomessa on vastaavia laitoksia edelleen.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Kukaan ei ole vastuussa mistään.
Entä esimiehet ?
Entä valvojat ja valvojien valvojat, oliko niitä edes.

voi hyvä veli
Vast: Entä esimiehet ?
Näin on mutta kovaa liksaa maksetaan jatkossakin suuresta vastuusta näille "vastuunkantajille" ,anteeksi kun pyydetään niin sitten voi jatkaa kovan palkan nauttimista suojatyöpaikassaaan jatkossakin kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunutkaan.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Lahtine
Vast: Entä esimiehet ?
Kyllä jokainen on itse vastuussa tekemisistään!!!
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Kauhistunut
Miksi vaaditaan vain ehdollista rsngaistusta?
Eikö näin kauhistuttavista teoista pitäisi olla huomattavasti suurempia rangaistuksia jotta muut tällä tavalla toimivat voisivat muuttaa toimintaansa. Pieni rangaistus viestittää ettei kaltoinkohtelulla ole niin väliä vaikka se kohdistuisi täysin puolustuskyvyttömiin.
Tällaisilta henkilöiltä pitäisi kieltää hoitoalalla toimiminen loppuiäkseen
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Juhanaherttualainen vm69
Perusmuotoinen pahoinpitely
Perusmuotoinen pahoinpitely?!
Kuka näitä termejä syytää?

Termejä riittää
Vast: Perusmuotoinen pahoinpitely
Se tarkoittaa varmaankin kiusaamista, ihan nykykäytännön mukaan
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Suunnilleen suuniiltaan
Vast: Perusmuotoinen pahoinpitely
Ei ei, "kiusaaminen" on sitä mitä alaikäisten kesken tehdään, kun ne potkii, hakkaa ja kiduttaa muita alaikäisiä...
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Amnesty international
Vast: Perusmuotoinen pahoinpitely
Kiusataan koulussa, työpaikalla, hoitopaikassa, hoitopaikan jälkeen?

Keneltä voi saada apua, kun auttajat kiusaavat?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Lisää