Uutiset

Lähes 1 600 samaa sukupuolta olevaa paria avioliittoon puolessa vuodessa

COLOURBOX

Lähes 1 600 samaa sukupuolta olevaa paria on solminut avioliiton sukupuolineutraalin avioliittolain astuttua voimaan puoli vuotta sitten, kertoo Väestörekisterikeskus. Valtaosa pareista oli sellaisia, jotka muuttivat rekisteröidyn suhteen avioliitoksi.

Samaa sukupuolta olevien parien vihkiminen avioliittoon tuli lain myötä mahdolliseksi maaliskuussa.

Väestötietojärjestelmän tietojen mukaan maistraateissa muutettiin elokuun loppuun mennessä yli 1 100 aiemmin rekisteröityä parisuhdetta avioliitoksi. Samansukupuolisten uusia avioliittoja solmittiin samassa ajassa yli 450.

Yli puolet kyseisistä avioliitoista – yhteensä noin 56 prosenttia – solmittiin tai muutettiin Uudenmaan ja Hämeen alueella.

Vähiten niitä solmittiin tai muutettiin Itä-Suomen, Kaakkois-Suomen, Pohjois-Suomen ja Lapin alueilla – yhteensä yli 14 prosenttia.

Suomessa rekisteröidyt parisuhteet voi muuttaa avioliitoksi, jos pari tekee asiasta yhdessä ilmoituksen maistraatille. Tällöin rekisteröity parisuhde jatkuu avioliittona ilmoituspäivästä lukien.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (4)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Asialle oli selvä tarve
Pato murtui
Samaa sukupuolta olevien avioliittoa vastustavien yksi perustelu oli, että näitä pareja tulee oleen vuodessa vähän, korkeitaan 300. Lonkalta vedetty luku heittää aika paljon.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Minimalisti
Eipäs innostuta! Runsas tuhat oli rekisteröitynyt jo aiemmin!
Nyt he vaan kirjasivat rekisteröitymisen avioliitoksi. Siis nämä runsas tuhat. Loput 300 oli uusia tapauksia.

Koko asiasta voisi sanoa että paljon on kohkattu tällaisen pienen joukkion takia! Sama koskee pride- juttuja. Kovat on kolinat, varsinainen ryhmä jää pieneksi mutta kun järjestöt huutelevat niin luullaan niiden olevan kaikkien suomalaisten asialla! Turhauttavaa on se että meillä on kansanedustajia joiden ainoa tehtävä eduskunnassa on ajaa yhden pienen ryhmän hyväksynnän saaminen! Apua!
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Totuusministeri
Vast: Eipäs innostuta! Runsas tuhat oli rekisteröitynyt jo aiemmin!
Tämä lakimuutos olisi toteutettu nopeasti ja vaivattomasti ilman homofoobikkojen sinnikästä vastustusta, joten kyseinen ryhmä saa kyllä syyttää kaikesta "kohkaamisesta" ihan puhtaasti itseään. Miten avioliittolain tasa-arvoistuminen muuten ihan tarkalleen ottaen on sinulta tai keneltäkään muulta pois? Mikä seksuaalivähemmistöjen oikeuksissa ahdistaa niin pahasti, että pitää oikein apua huutaa?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Pienillä "ryhmilläkin" on ihmisarvo
Vast: Eipäs innostuta! Runsas tuhat oli rekisteröitynyt jo aiemmin!
"Loput 300 oli uusia tapauksia". Ei siinä uutisessa näin lue, vaan samansukupuolisten uusia avioliittoja samassa ajassa yli 450 (puolessa vuodessa). Ja kun kirkko rupee vihkimään homopareja, luvut kasvavat, halutaan tai ei.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.

Luitko jo nämä?