Paikalliset

Sovellus pyrkii parantamaan ympäristötietoisuutta

LENNART HOLMBERG
Turkulainen Jesse Engman on Turun alueen aktiivisin pisteyttäjä Envirate-sovelluksessa. Hänen mielestään yksi parhaimmista paikoista kaupungissa on Ruissalo. Kauas ei kuitenkaan tarvitse mennä, jos haluaa arvioida ympäristöä sovellukseen. –¿Arvioinnin voi aloittaa vaikka omalta pihakadulta, Engman vinkkaa.
Turkulainen Jesse Engman on Turun alueen aktiivisin pisteyttäjä Envirate-sovelluksessa. Hänen mielestään yksi parhaimmista paikoista kaupungissa on Ruissalo. Kauas ei kuitenkaan tarvitse mennä, jos haluaa arvioida ympäristöä sovellukseen. –¿Arvioinnin voi aloittaa vaikka omalta pihakadulta, Engman vinkkaa.

Suomi on maailman kolmanneksi ympäristötietoisin maa. Näin sanoo tekniikan tohtori Pekka Harju-Autti Oulun yliopistoon tehdyssä väitöskirjassaan.

Vaikka Harju-Autin mukaan kansalaisten tietotaso ympäristöstä on korkea tai taidot hyvällä mallilla esimerkiksi kierrättämisen suhteen, on ihmisillä silti paljon parannettavan varaa.

– Se, mikä täällä mättää, on ihmisten motivaatio ympäristön suhteen.

Ympäristösuhteen parantamisen lähtökohdasta Harju-Autti lähti tiimeineen kehittämään uutta mobiilisovellusta, Enviratea.

Yksinkertaisesti kuka tahansa voi antaa sovelluksessa pisteitä erilaisille paikoille – aivan samalla tavalla kuin nykyään voi arvioida hotelleja. Sovellus julkistettiin virallisesti kesäkuussa, ja samassa kuussa se pokkasi myös Turun yliopiston Pentti Malaskan -tulevaisuuspalkinnon.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

– Sovelluksen avulla näkee helposti ihmisten itse arvioiman ympäristön tilan, Harju-Autti selventää.

”Kunnan
vaikuttajat
voivat käyttää
tätä poliittisen
päätöksenteon
apuvälineenä, sillä sovelluksesta näkee, mitkä paikat koetaan tärkeiksi.”

Pekka Harju-Autti

Tekniikan tohtori

Envirate on kehitetty palvelemaan useita eri käyttäjäryhmiä. Ensimmäiseksi sovelluksen kehittäjä nostaa esiin turistit.

– Matkailija näkee yhdellä ainoalla vilauksella ympäristön tason, sekä esimerkiksi kauniit paikat kaupungissa tai kylässä aikaisempien kävijöiden silmin.

Ainoastaan kauniista paikoista ei ole kuitenkaan kyse, sillä käyttäjä voi arvioida paikan asteikolla nollasta kymmeneen. Toisin sanoen sovellukseen voi merkitä myös paikkoja, jotka kokee huolestuttaviksi ympäristön kannalta.

– Pääpointti on kuitenkin toimia positiivisuuden kautta.

Tällaisesta voi olla hyötyä myös poliittisille päättäjille.

– Kunnan vaikuttajat voivat käyttää tätä poliittisen päätöksenteon apuvälineenä, sillä sovelluksesta näkee, mitkä paikat koetaan tärkeiksi.

Näitä ovat esimerkiksi puistot ja viheralueet, joita käyttäjät ovat jo merkinneet karttaan aktiivisesti.

Myös paikalliset voivat saada uusia vinkkejä.

Harju-Autti muistuttaa, että paikallisilla on muutenkin luontainen halu seurata ympäristönsä tilaa.

Sovellus on globaalisti käytettävissä. Tällä hetkellä käyttäjien pisteyttämiä paikkoja on paristakymmenestä maasta.

Harju-Autin mukaan vielä ei ole keskitytty käyttäjämäärän maksimointiin, vaan sovelluksen kehittämiseen.

Parin viikon sisällä Envirateen on tulossa pelillinen ominaisuus. Aluksi käyttäjän hahmo on pieni ja tietämätön, mutta pisteytyksen myötä hahmo kasvaa suureksi planeetan auttajaksi.

Samaten tässä kuussa sovellukseen liitetään myös sosiaalinen aspekti.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

– Kuka tahansa voi luoda ympäristöaiheisiin liittyviä tapahtumia, kuten yhteisiä linturetkiä tai tapahtumia. Näin turistit pääsevät vieläkin lähemmäs paikallista elämää.

”Turussa yllättävän kaunista”

Saara-Miira Kokkonen

25-vuotias Jesse Engman on arvioinut Envirate-sovelluksella jo yli 1 600 paikkaa Turussa.

– Turku on loppujen lopuksi aika pieni paikka. Pyörällä pystyy nopeasti kiertämään paikkoja.

Innostus ympäristön arvioimiseen oli Engmanille monen tekijän summa. Kesän ajan eniten arvioineet käyttäjät palkitaan älypuhelimilla.

– Huomasin alussa, että yksi tamperelainen arvioi myös paljon. Päätin, etten voi jäädä kilpailussa tamperelaiselle kakkoseksi, turkulaisopiskelija naurahtaa.


Kilpailu ei silti ollut tärkein syy osallistua. Ympäristöasioiden lisäksi häntä kiinnosti uusi mobiilisovellus.

– On mukava liikkua Turussa, ja samalla voi arvioida paikkoja. Sitä tulee lähdettyä ulos vähän kuin Pokémon Go:n kanssa.

Engman onkin kiertänyt Turkua lähes päivittäin. Arviointeja on kertynyt keskimäärin 50 päivässä, minkä verran saa arvioitua tunnin pyöräilylenkillä.

Sovelluksessa ympäristöä pisteytetään ulkonäön, melun sekä ilmanlaadun perusteella.

Turun parhaimpia paikkoja ovat Engmanin mukaan Katariinanlaakso, Muhkurin luonnonsuojelualue sekä Ruissalo.

– Ruissalossa luonto on aika koskematonta. Siellä ei ole liikenteen melua, mutta kaupunkia parempi ilmanlaatu. Maisema avautuu Airistolle päin. Tämä saa korkeat pisteet, Engman selventää.

Heikompaa kaupunkikuvaa edustavat Orikedon ja Topinojan alueet jäteasemineen sekä laaja satama-alue.

– Satamasta puuttuvat viheralueet, ja siellä on usein harmaita, huonossa kunnossa olevia rakennuksia, Engman perustelee.


Aktiivisen Turku-kiertelyn jälkeen Engman on huomannut, että hänen kotikaupungissaan on paremman näköistä kuin hän osasi ajatella.

Monet tutut paikat näkee uusin silmin, kun niitä pitää arvioida objektiivisesti.

– Turussa on yllättävän kaunista.