Uutissuomalainen: Kuntaliitokset tyrehtyneet, ensi vuonna ei tehdä yhtään liitosta
Ensi vuonna ei tehdä yhtäkään kuntaliitosta, kertoo Uutissuomalainen.
Valtiovarainministeriön ylitarkastaja Suvi Savolainen pitää hyytynyttä kuntaliitostilannetta poikkeuksellisena. Viimeksi kuntaliitoksia ei solmittu vuosina 2012 ja 2014.
Esimerkiksi vuonna 2009 solmittiin kaikkiaan 32 kuntaliitosta, joissa mukana oli peräti 99 kuntaa.
Tänä vuonna yhteiselonsa aloittivat Kuopio ja Juankoski sekä Eurajoki ja Luvia. Vuonna 2016 liitoksia tehtiin neljä ja vuonna 2015 kolme.
Kuntaliiton erityisasiantuntija Arto Koski pitää ymmärrettävänä, ettei liitoksia nähtäne ainakaan seuraavan parin vuoden aikana. Taustalla on, että kaikki odottavat, miten kuntien tehtävät ja talous muotoutuvat vuoden 2020 jälkeen.
Sote- ja maakuntauudistuksen on tarkoitus tulla voimaan vuonna 2020.