Hillary Clinton lupaa kertoa, mitä presidentinvaalikampanjassa todella tapahtui
Yhdysvaltojen viime vuoden presidentinvaalit karvaasti hävinnyt demokraattien Hillary Clinton aikoo kertoa syksyllä julkaistavassa kirjassaan, mitä presidentinvaalikampanjan aikana todella tapahtui.
Kirjan kustantajat sanoivat torstaina, että kyseessä on entisen ulkoministerin henkilökohtaisin kirja tähän mennessä.
Kirjassa käsitellään muun muassa sitä, millaista Clintonin mielestä oli kilpailla nykyistä presidenttiä Donald Trumpia vastaan ja mitä hän tekisi toisin. Kirjan luvataan myös sivuavan Venäjää osana vaaleja.