Uutiset

Teinit tehtailevat rikoksia verkossa – nuoret ovat näkyvin epäiltyjen ryhmä

MARTTI KAINULAINEN
Jo alle parikymppiset tekevät palvelunestohyökkäyksiä, kalastelevat tunnuksia ja käyttävät niitä hyväkseen.
Jo alle parikymppiset tekevät palvelunestohyökkäyksiä, kalastelevat tunnuksia ja käyttävät niitä hyväkseen.

Teini-ikäiset ovat näkyvin yksittäinen ryhmä verkkorikoksista epäiltyjen joukossa, kerrotaan keskusrikospoliisista. Jo alle parikymppiset tekevät palvelunestohyökkäyksiä, kalastelevat tunnuksia ja käyttävät niitä hyväkseen, kertoo KRP:n verkkorikostorjunnan päällikkö, rikosylikomisario Tero Muurman.

– Jotkut nuoret myös tunkeutuvat henkilöiden asiointi- ja sähköpostitileille. Ohjeita löydetään netistä ja niin sanotusta darknetistä, Muurman kertoo.

Darknetillä viitataan internetin osaan, johon ei pääse käsiksi hakukoneilla eikä tavallisilla selaimilla.

Tälläkin hetkellä KRP epäilee 17-vuotiaan tehneen tietomurron, jossa on hankittu yksityishenkilöiden käyttäjätilitietoja.

– Henkilön epäillään hankkineen oikeudetta pääsyn useisiin internetin kauppapaikkojen käyttäjätileihin teknisin apuvälinein, tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Antti Velin KRP:stä kertoo.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Nuoren miehen epäillään käyttäneen hyväkseen ihmisten tilitietoja, jotka on jossakin vaiheessa hankittu jostakin ja koostettu listoiksi nettiin.

Nuorukaista epäillään muun muassa tietomurrosta ja tietoverkkorikosvälineen hallussapidosta.

Jos ei-ammattimaisten verkkorikosten tekemiseen tarvitaan vain ohjeet netin foorumeilta sekä hieman aikaa ja motivaatiota, ei tutkinta käy aivan näin helposti. Muurmanin mukaan juttujen tutkinta kestää pitkään, sillä kyse on lähes aina maiden rajat ylittävästä rikollisuudesta.

– Siinä tarvitaan oikeusapupyyntöjä palveluntarjoajille ja muiden maiden viranomaisille. Näitä pyyntöjä tulee myös paljon meille, kun on ulkomainen uhri ja epäilty on suomalainen, Muurman kertoo.

Vaikka usein kyse on Muurmanin mukaan näyttämisen halusta ja rajojen kokeilemisesta, voi rikoksista tulla kovempia seurauksia kuin ehkä tajutaankaan.

– Esimerkiksi palvelunestohyökkäyksessä voi tulla suuria taloudellisia vahinkoja.

Perusasiat kunnossa pitämällä voi välttyä tietomurrolta

Pidä tietokoneesi käyttöjärjestelmä ja ohjelmat, kuten selaimet ja niiden lisäosat, päivitettyinä. Esimerkiksi Windowsin automaattipäivitys kannattaa olla päällä.

Äskettäin päivitetyissä ohjelmissa on vähemmän tunnettuja haavoittuvuuksia, mikä tekee tietomurtojen tekemisestä vaikeampaa.

Käytä vahvoja salasanoja. Joka palveluun on syytä tehdä erillinen salasana, ja salasanoja kannattaa vaihtaa ajoittain.

Mieti, mitä henkilökohtaisia tietoja annat erityisesti ulkomaisille verkkopalveluille ja mitä julkaiset netissä. Kerran palvelulle annettu tieto on kauppatavaraa, jota on lähes mahdotonta saada pois netistä.

Peruutusnappia ei ole. Kerran netissä julkaistu on aina netissä, vaikka se poistettaisiin nopeasti. Joku on voinut jo kopioida tiedon itselleen.

Tietojen kalastelu on järjestäytynyttä, ja sitä tehdään usein sähköpostitse. Poliisi uskoo, että mukana on myös suomalaisia toimijoita, joten viestien kieli voi olla hyvää. Älä koskaan anna käyttäjätunnuksiasi, salasanojasi tai tunnuslukuja kenelläkään. Ole kriittinen mihin palveluihin annat tietojasi.

Tietoja voidaan kalastella esimerkiksi poliisin, tullin, pankin, postin tai jonkun tarjouskampanjan nimissä. Jos epäilet vähänkään, että viesti ei välttämättä ole aito, älä avaa mitään liitetiedostoja äläkä vastaa viestien pyyntöihin.

Oikealta näyttävä sähköpostiosoite ei ole tae viestin lähettäjän aitoudesta. Sähköpostiosoitteita on helppo väärentää.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti

Huomio! Turun Sanomien keskustelupalstan säännöt ovat uudistuneet. Tavoitteena on parantaa moderointia siten, että kommentit ehditään käsitellä nykyistä nopeammin. Uudistus ei vaikuta lehden mielipidesivun toimintaan. Tutustu uusiin käytäntöihin täällä.

Otsikko
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun. Tehdään yhdessä Turun Sanomien keskustelupalstasta paikka, jossa on mukava keskustella asiallisesti kiinnostavista aiheista.

Keskusteltavaksi avattavaista jutuista päättää Turun Sanomien toimitus. Kaikista jutuista ei voi keskustella. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea tai poistaa aiemmin avoinna olleen keskusteluketjun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme vahvasti oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Toisen ihmisen nimellä tai valheellisesti jonkun tahon edustajana esiintyminen on kiellettyä.

Kaikki viestit tarkastetaan ennen julkaisua. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja moderoidaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22 muun työn ohessa. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Verkkokeskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Viestien julkaisusta päättää toimitus oman harkintansa mukaan. Emme ehdi vastamaan yksittäisten kommenttien julkaisua tai julkaisematta jättämistä koskeviin tiedusteluihin.

Jos kommenttiketjuun on mielestäsi lipsahtanut sääntöjen vastainen tai muutoin epäasiallinen viesti, ilmoita asiattomasta viestistä keskustelussa. Toimitus päättää, onko ilmoitus aiheellinen.

Jos jutussa on virhe, kerro siitä suoraan toimitukselle, älä keskusteluketjussa. Saamme tiedon näin nopeammin ja voimme korjata virheen. Virheistä voit kertoa sähköpostitse osoitteeseen ts.verkkotoimitus@ts.fi.

Toimitus voi käyttää keskustelupalstalle tulleita viestejä esimerkiksi aihetta käsittelevän jatkojutun julkaisun yhteydessä.

Päivän aikana avautuneet keskustelut sulkeutuvat oletuksena klo 23. Toimitus voi avata paljon kommentteja keränneitä juttuja uudelleen keskusteltavaksi seuraavana päivänä.

Julkaistavaksi valittavien viestien on noudatettava seuraavia sääntöjä:

  • Lue juttu ja kommentoi vain sen aihetta. Älä yritä vaihtaa aihetta.
  • Älä kommentoi itse keskustelua tai toisten kommentteja. Muiden keskustelijoiden kirjoitustyyliä tai henkilöä käsitteleviä viestejä ei hyväksytä.
  • Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia, väkivaltaan tai muuhun laittomaan toimintaan yllyttäviä tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista.
  • Muista hyvät tavat, älä huuda, kiroile tai käytä epäkohteliaita nimityksiä. Älä ilakoi toisten vastoinkäymisillä tai pilkkaa ketään. Suhtaudu muihin keskustelijoihin kunnioittavasti. Ole kriittinen asiallisesti.
  • Varmista, että esittämäsi tiedot pitävät paikkansa. Älä jaa epämääräisiä huhuja tai perustelematonta mutuilua.
  • Viestisi kuuluu viedä keskustelua eteenpäin: Älä toista samaa asiaa, jonka joku muu on jo todennut. Älä jankuta tai kirjoita perustelemattomia negatiivisia heittoja.
  • Kirjoita napakasti, todella pitkä viesti saattaa jäädä julkaisematta.
  • Voit liittää kommenttiisi teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.​

Aiemmat viestit (2)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Huolestunut kansalainen
Verkossa
Juuri uutinen Ruotsin tietoturvaskandaalista ja nyt uutinen teinien tehtailemista verkkorikoksista. Ja päättäjät haluavat lisää tietoyhteiskuntaa ja kansalaisten tiedot entistä enemmän verkkoon?
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Huomio! Turun Sanomien keskustelupalstan säännöt ovat uudistuneet. Tavoitteena on parantaa moderointia siten, että kommentit ehditään käsitellä nykyistä nopeammin. Uudistus ei vaikuta lehden mielipidesivun toimintaan. Tutustu uusiin käytäntöihin täällä.

Otsikko
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun. Tehdään yhdessä Turun Sanomien keskustelupalstasta paikka, jossa on mukava keskustella asiallisesti kiinnostavista aiheista.

Keskusteltavaksi avattavaista jutuista päättää Turun Sanomien toimitus. Kaikista jutuista ei voi keskustella. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea tai poistaa aiemmin avoinna olleen keskusteluketjun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme vahvasti oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Toisen ihmisen nimellä tai valheellisesti jonkun tahon edustajana esiintyminen on kiellettyä.

Kaikki viestit tarkastetaan ennen julkaisua. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja moderoidaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22 muun työn ohessa. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Verkkokeskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Viestien julkaisusta päättää toimitus oman harkintansa mukaan. Emme ehdi vastamaan yksittäisten kommenttien julkaisua tai julkaisematta jättämistä koskeviin tiedusteluihin.

Jos kommenttiketjuun on mielestäsi lipsahtanut sääntöjen vastainen tai muutoin epäasiallinen viesti, ilmoita asiattomasta viestistä keskustelussa. Toimitus päättää, onko ilmoitus aiheellinen.

Jos jutussa on virhe, kerro siitä suoraan toimitukselle, älä keskusteluketjussa. Saamme tiedon näin nopeammin ja voimme korjata virheen. Virheistä voit kertoa sähköpostitse osoitteeseen ts.verkkotoimitus@ts.fi.

Toimitus voi käyttää keskustelupalstalle tulleita viestejä esimerkiksi aihetta käsittelevän jatkojutun julkaisun yhteydessä.

Päivän aikana avautuneet keskustelut sulkeutuvat oletuksena klo 23. Toimitus voi avata paljon kommentteja keränneitä juttuja uudelleen keskusteltavaksi seuraavana päivänä.

Julkaistavaksi valittavien viestien on noudatettava seuraavia sääntöjä:

  • Lue juttu ja kommentoi vain sen aihetta. Älä yritä vaihtaa aihetta.
  • Älä kommentoi itse keskustelua tai toisten kommentteja. Muiden keskustelijoiden kirjoitustyyliä tai henkilöä käsitteleviä viestejä ei hyväksytä.
  • Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia, väkivaltaan tai muuhun laittomaan toimintaan yllyttäviä tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista.
  • Muista hyvät tavat, älä huuda, kiroile tai käytä epäkohteliaita nimityksiä. Älä ilakoi toisten vastoinkäymisillä tai pilkkaa ketään. Suhtaudu muihin keskustelijoihin kunnioittavasti. Ole kriittinen asiallisesti.
  • Varmista, että esittämäsi tiedot pitävät paikkansa. Älä jaa epämääräisiä huhuja tai perustelematonta mutuilua.
  • Viestisi kuuluu viedä keskustelua eteenpäin: Älä toista samaa asiaa, jonka joku muu on jo todennut. Älä jankuta tai kirjoita perustelemattomia negatiivisia heittoja.
  • Kirjoita napakasti, todella pitkä viesti saattaa jäädä julkaisematta.
  • Voit liittää kommenttiisi teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.​
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Ainoa kolahdus on kova
Vast: Verkossa
Tämä tietoyhteiskunnan lisääminen tähtää mm. rikollisen käyttäytymisen helpompaan kiinni jäämiseen. Vaatii toki verkossa toimivien tarkempaa oman suojauksensa hoitamista ja seuraamista. Vaikuttaa myös palkattavan kesäväen taustojen selvittämistä ja rajausta sille, mitä heille opetetaan ja missä kulkee heille jaettavan käyttötiedon raja.

Malli: Suomalaiset verkkolehdet ovat jatkuvasti ongelmissa, kun moderaattorit eivät ole ajan tasalla tehtäviensä tietoturvallisuuden kanssa. Tai sitten ovat itse niitä ongelmia.

Toinen malli: Muutama nuori henkilö oli saanut tietoonsa, miten maksukorttipäätettä voi manipuloida. Tekaisivat muutamassa päivässä 20000-30000 euron maksuvälinepetokset.

Malli kolme: Nuori mies tunkeutui omasta koneestaan ystäviensä koneisiin ja harrasti mm. salakatselua. Tuomio muutama vuosi vankeutta.

Oppi edellisistä: Kun ryhtyy, voi heittää hyvästit loistavalle tulevaisuudelle. Se on silloin jo takana.
Mikään selitys tietämättömyydestä ei auta eikä mene läpi. Asia on ollut jo liian paljon julkisuudessa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.