Paikalliset

Siimaan takertunut vikkelä haahka livahti pelastuslaitokselta karkuun

MARTTIINA SAIRANEN

Maastoon jäänyt siima pääsi tekemään tuhojaan haahkalle Naantalin Taimonrannankadulla tiistaina aamupäivällä.

Päivystävän palomestarin Mika Lankisen mukaan siima oli kiertynyt linnun jalan ja siiven ympärille. Lintu ei ollut lentokykyinen, mutta sen liikkeet olivat vielä niin nopeita, ettei pelastuslaitos saanut haahkaa kiinni ja siimaa poistettua.

Maastoon jääneet siimat haittaavat ajoittain eläinten elämää. Esimerkiksi juhannuksena varikselle oli käydä köpelösti, kun se jäi jalastaan kiinni siimaan ja samalla mäntyyn