Uutiset

Nuoret aikuiset hurjastelivat Pohjois-Pohjanmaalla

EMMI KORHONEN
Oulun poliisilaitos kertoi tiedotteessa, että sama poliisipartio nappasi kolmen tunnin sisällä kiinni kolme iältään noin parikymppistä kuljettajaa.

Pohjois-Pohjanmaalla poliisi pysäytti lauantaina useita kovaa ylinopeutta ajaneita nuoria aikuisia. Oulun poliisilaitos kertoi tiedotteessa, että sama poliisipartio nappasi kolmen tunnin sisällä kiinni kolme iältään noin parikymppistä kuljettajaa.

Ensimmäinen kuljettaja pysäytettiin pian kello kahdeksan jälkeen illalla Haapajärvellä. Reisjärveltä kotoisin oleva nuori mies ajoi tutkaan 150 kilometrin tuntinopeudella. Nopeusrajoitus alueella on 100 kilometriä tunnissa.

Yhdeksän jälkeen niin ikään Haapajärvellä poliisi pysäytti Ylivieskasta kotoisin olevan nuoren miehen, jonka nopeus oli 115 kilometriä tunnissa alueella, jossa rajoitus on 80 kilometriä tunnissa.

Yhdentoista jälkeen illalla poliisi pysäytti puolestaan Reisjärvellä naisen, jonka nopeus oli 137 kilometriä tunnissa. Rajoitus alueella on 100 kilometriä tunnissa.

– Mysteeriksi jäi se, että mistä tämmöinen ylinopeuksien rypäs johtui, sillä ei edes täyttä kuuta ollut näkyvissä, poliisin tiedotteessa luki.

– Kaikilla kuljettajilla oli matkustajia mukanaan, joten oliko syynä näyttämisen halu ja/tai nuorten aikuisten vaarallisella tavalla hakema jännityksen tarve?

Yhdeksän jälkeen Haapajärvellä pysäytettyä kuskia epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Hänet määrättiin heti ajokieltoon. Toiselle pysäytetylle miehelle poliisi antoi sakon liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja vakavasta piittaamattomuudesta ajokieltoon. Myös pysäytetylle naiselle annettiin sakko.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti

Huomio! Turun Sanomien keskustelupalstan säännöt ovat uudistuneet. Tavoitteena on parantaa moderointia siten, että kommentit ehditään käsitellä nykyistä nopeammin. Uudistus ei vaikuta lehden mielipidesivun toimintaan. Tutustu uusiin käytäntöihin täällä.

Otsikko
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun. Tehdään yhdessä Turun Sanomien keskustelupalstasta paikka, jossa on mukava keskustella asiallisesti kiinnostavista aiheista.

Keskusteltavaksi avattavaista jutuista päättää Turun Sanomien toimitus. Kaikista jutuista ei voi keskustella. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea tai poistaa aiemmin avoinna olleen keskusteluketjun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme vahvasti oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Toisen ihmisen nimellä tai valheellisesti jonkun tahon edustajana esiintyminen on kiellettyä.

Kaikki viestit tarkastetaan ennen julkaisua. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja moderoidaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22 muun työn ohessa. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Verkkokeskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Viestien julkaisusta päättää toimitus oman harkintansa mukaan. Emme ehdi vastamaan yksittäisten kommenttien julkaisua tai julkaisematta jättämistä koskeviin tiedusteluihin.

Jos kommenttiketjuun on mielestäsi lipsahtanut sääntöjen vastainen tai muutoin epäasiallinen viesti, ilmoita asiattomasta viestistä keskustelussa. Toimitus päättää, onko ilmoitus aiheellinen.

Jos jutussa on virhe, kerro siitä suoraan toimitukselle, älä keskusteluketjussa. Saamme tiedon näin nopeammin ja voimme korjata virheen. Virheistä voit kertoa sähköpostitse osoitteeseen ts.verkkotoimitus@ts.fi.

Toimitus voi käyttää keskustelupalstalle tulleita viestejä esimerkiksi aihetta käsittelevän jatkojutun julkaisun yhteydessä.

Päivän aikana avautuneet keskustelut sulkeutuvat oletuksena klo 23. Toimitus voi avata paljon kommentteja keränneitä juttuja uudelleen keskusteltavaksi seuraavana päivänä.

Julkaistavaksi valittavien viestien on noudatettava seuraavia sääntöjä:

  • Lue juttu ja kommentoi vain sen aihetta. Älä yritä vaihtaa aihetta.
  • Älä kommentoi itse keskustelua tai toisten kommentteja. Muiden keskustelijoiden kirjoitustyyliä tai henkilöä käsitteleviä viestejä ei hyväksytä.
  • Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia, väkivaltaan tai muuhun laittomaan toimintaan yllyttäviä tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista.
  • Muista hyvät tavat, älä huuda, kiroile tai käytä epäkohteliaita nimityksiä. Älä ilakoi toisten vastoinkäymisillä tai pilkkaa ketään. Suhtaudu muihin keskustelijoihin kunnioittavasti. Ole kriittinen asiallisesti.
  • Varmista, että esittämäsi tiedot pitävät paikkansa. Älä jaa epämääräisiä huhuja tai perustelematonta mutuilua.
  • Viestisi kuuluu viedä keskustelua eteenpäin: Älä toista samaa asiaa, jonka joku muu on jo todennut. Älä jankuta tai kirjoita perustelemattomia negatiivisia heittoja.
  • Kirjoita napakasti, todella pitkä viesti saattaa jäädä julkaisematta.
  • Voit liittää kommenttiisi teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.​

Aiemmat viestit (2)

Vanhimmat ensin
Vastaa
näkymätön
Pojat !
Harjootteleevat luultavasti jo Neste rallin erikoiskokeille ehtimistä ? Koitetaan siirtyä nopeasti kokeelta toiselle ! Odotetaan nyt miten tuonkaltaiset tyhjäpäät käyttäytyvät rallin aikaan !
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Rafu
Kaahaajat
Hieno homma lisää poliiseja yöllä hommiinn niin saadaan kiinni näitä kaahareita.