Uutiset

Kymmenien miljoonien potti

ARI-MATTI RUUSKA
Pirjo Mastomäki myi metrilakua Forum Marinumin lähellä FinnSweet Oy:n kojulla. Mastomäen mukaan erityisesti toffeenmakuinen laku käy hyvin kaupaksi. Torstaina kojulla kävi jatkuva kuhina.

Nelipäiväisen Tall Ships Races -tapahtuman (TSR) arvioidaan jättävän Turkuun välillisesti jopa yli 20 miljoonaa euroa.

Apulaiskaupunginjohtaja Jarkko Virtanen kertoo kaupungin tekevän tapahtumien taloudellisista vaikutuksista tarkat selvitykset, mutta vasta tapahtumien jälkeen.

Edellisen kerran TSR:n taloudellista vaikutusta tarkasteltiin vuonna 2009, jolloin kaupunki arvioi mynttejä kilahtaneen turkulaisyritysten kassoihin noin 20,5 miljoonaa euron edestä.

– Tämän tyyppisen tapahtuman taloudelliset vaikutukset näkyvät hyvin herkästi monella eri alalla, apulaiskaupunginjohtaja toteaa.

Tapahtumasta hyötyvät suoraan esimerkiksi hotellit ja ravintolat.

Tänä vuonna tapahtumaan odotetaan noin puolta miljoonaa vierailijaa.

– Turun hotellikapasiteetti on tällä hetkellä aivan äärimmillään käytössä, Virtanen kertoo.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kaikkiaan kaupunki sijoittaa tapahtumaan noin kaksi miljoonaa euroa.

Projektipäällikkö Kimmo Hyyppä kertoo, että todelliset kustannukset jäävät kuitenkin satoihintuhansiin euroihin. Suuri osa kahden miljoonan budjetista menee kaupungin sisäisten kulujen kattamiseen.

Suuruusluokaltaan budjetti on tavanomainen TSR:n kokoiselle tapahtumalle.

Esimerkiksi Helsingin vuoden 2014 budjetti oli noin 2,5 miljoonaa euroa.

– Budjetissa on kyllä pysytty todella hyvin, Hyyppä sanoo.

Yrittäjälle TSR tarkoittaa kiirettä ja lisätyövoiman tarvetta. Muun muassa Tårgetin ja Nooan yrittäjiin kuuluva Carola Sintonen kertoo, että tapahtumaa on odotettu ja jännitetty jo pidemmän aikaa.

Toistaiseksi on vaikea arvioida tarkalleen kuinka paljon tapahtuma tuo asiakasvirtaa, mutta Sintonen uskoo vaikutuksen näkyvän.

– On ihanaa, kun kaupungissa tapahtuu. Tämä tapahtuma on vielä niin hieno, jokivarsi on nyt todella kaunis, Sintonen sanoo.

Tapahtumaa varten on palkattu lisää henkilökuntaa sekä avattu lisää myyntipisteitä. Paljon on kiinni muun muassa säästä.

– Toivotaan, että aurinko paistaa. Silloin ihmiset lähtevät liikkeelle, Sintonen toivoo.

Tapahtumaan on tänä vuonna houkuteltu aiempaa enemmän suuria ja kansainvälisiä sponsoreita, jotka kattavat osan kuluista esimerkiksi palveluiden muodossa. Mukana ovat esimerkiksi Pernod Ricard, Mercedes Benz ja Neste Oil.

– Lähtökohta on tietenkin, etteivät veronmaksajat maksa koko tapahtumaa, Hyyppä muistuttaa.

Sponsoreiden hankkimisessa oli tänä vuonna haasteensa, sillä Suomen satavuotisjuhlavuoden takia sponsoreita etsiviä tapahtumia on paljon.

Hyyppä katsoo, että tapahtumaan on onnistuttu hankkimaan kumppaneita laaja-alaisesti.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

– Vuosi oli tiukka, mutta hyvin onnistuimme. Suomi100-korttia tuli väläytettyä aika monta kertaa, Hyyppä hymyilee.

Hyyppä ja Virtanen kuvailevat tapahtumaa satavuotisjuhlavuoden suurimmaksi. Satasteemaa on jatkettu muun muassa alusten ja nuorten purjehtijoiden määrässä.

– Luulen, että tapahtuman imago auttaa järjestelyiden sujumisessa ja varainhankinnassa hyvin paljon, kertoo Hyyppä.

– Tämä on rauhallinen perhetapahtuma, jossa ei juurikaan ole esimerkiksi järjestyshäiriöitä, Virtanen lisää.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti

Huomio! Turun Sanomien keskustelupalstan säännöt ovat uudistuneet. Tavoitteena on parantaa moderointia siten, että kommentit ehditään käsitellä nykyistä nopeammin. Uudistus ei vaikuta lehden mielipidesivun toimintaan. Tutustu uusiin käytäntöihin täällä.

Otsikko
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun. Tehdään yhdessä Turun Sanomien keskustelupalstasta paikka, jossa on mukava keskustella asiallisesti kiinnostavista aiheista.

Keskusteltavaksi avattavaista jutuista päättää Turun Sanomien toimitus. Kaikista jutuista ei voi keskustella. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea tai poistaa aiemmin avoinna olleen keskusteluketjun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme vahvasti oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Toisen ihmisen nimellä tai valheellisesti jonkun tahon edustajana esiintyminen on kiellettyä.

Kaikki viestit tarkastetaan ennen julkaisua. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja moderoidaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22 muun työn ohessa. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Verkkokeskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Viestien julkaisusta päättää toimitus oman harkintansa mukaan. Emme ehdi vastamaan yksittäisten kommenttien julkaisua tai julkaisematta jättämistä koskeviin tiedusteluihin.

Jos kommenttiketjuun on mielestäsi lipsahtanut sääntöjen vastainen tai muutoin epäasiallinen viesti, ilmoita asiattomasta viestistä keskustelussa. Toimitus päättää, onko ilmoitus aiheellinen.

Jos jutussa on virhe, kerro siitä suoraan toimitukselle, älä keskusteluketjussa. Saamme tiedon näin nopeammin ja voimme korjata virheen. Virheistä voit kertoa sähköpostitse osoitteeseen ts.verkkotoimitus@ts.fi.

Toimitus voi käyttää keskustelupalstalle tulleita viestejä esimerkiksi aihetta käsittelevän jatkojutun julkaisun yhteydessä.

Päivän aikana avautuneet keskustelut sulkeutuvat oletuksena klo 23. Toimitus voi avata paljon kommentteja keränneitä juttuja uudelleen keskusteltavaksi seuraavana päivänä.

Julkaistavaksi valittavien viestien on noudatettava seuraavia sääntöjä:

  • Lue juttu ja kommentoi vain sen aihetta. Älä yritä vaihtaa aihetta.
  • Älä kommentoi itse keskustelua tai toisten kommentteja. Muiden keskustelijoiden kirjoitustyyliä tai henkilöä käsitteleviä viestejä ei hyväksytä.
  • Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia, väkivaltaan tai muuhun laittomaan toimintaan yllyttäviä tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista.
  • Muista hyvät tavat, älä huuda, kiroile tai käytä epäkohteliaita nimityksiä. Älä ilakoi toisten vastoinkäymisillä tai pilkkaa ketään. Suhtaudu muihin keskustelijoihin kunnioittavasti. Ole kriittinen asiallisesti.
  • Varmista, että esittämäsi tiedot pitävät paikkansa. Älä jaa epämääräisiä huhuja tai perustelematonta mutuilua.
  • Viestisi kuuluu viedä keskustelua eteenpäin: Älä toista samaa asiaa, jonka joku muu on jo todennut. Älä jankuta tai kirjoita perustelemattomia negatiivisia heittoja.
  • Kirjoita napakasti, todella pitkä viesti saattaa jäädä julkaisematta.
  • Voit liittää kommenttiisi teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.​

Aiemmat viestit (7)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Mitä ihmettä valitat?
Vast: Maksut
Jos kaupunki maksaa 2 miljoonaa ja saa 20 miljoonaa, niin veronmaksaja hyötyy aika paljon.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Viilaaja
Vast: Vast: Maksut
Siis kaupungin yrittäjät saavat 20 miljoonaa, kaupunki sitten näiden verotulot.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
juki
Vast: Vast: Maksut
veron maksaja maksaa,ei hyödy euronjetiä tästäkään kakusta.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Tase
Maksut
Tämähän on kultakaivos järjesjälle mutta jälleen maksajana veronmaksaja.

jäkättäjä
Vast: Maksut
Nämä on niitä nykyajan hömpötyksiä
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
huoh
Vast: Maksut
Kyllä ollaan taas yksinkertaista. Veronmaksaja maksaa mutta kaupunki kyllä sen rahan saa moninkertaisena takaisin, eli veronmaksaja sen saa takaisin. Turistit tuovat Turkuun suoraan ulkomailta rahaa kaupungin yrittäjille ja tätä kautta kaupungille. Jos kävijämäärät pysyisivät samana koko ajan olisin valmis olemaan maksajana vaikka koko vuoden loppuun saakka tapahtumaa järjestäisivät.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
lekaa
Vast: Maksut
hienosti hoidettu tapahtuma,kaupungin rahat kuluu sisäpiirin kuluihin,jotka veronmaksaja kuittaa.