Paikalliset

Sinilevien määrät pysyneet Lounais-Suomessa ennallaan

RONI REKOMAA
Sinilevää Salmisaaressa 20. elokuuta 2015.
Sinilevää Salmisaaressa 20. elokuuta 2015.

Sinilevää on tällä hetkellä monin paikoin Saaristomerellä ja Selkämeren rannikkovesillä, kertoo Varsinais-Suomen ELY-keskus. Pääosin levää on vedessä vähän tai hyvin vähän, mutta parissa paikassa levää on havaittu runsaasti.

Alkuviikon voimakkaat tuulet ovat pitäneet levät veteen sekoittuneena. Mikäli tuuli tyyntyy, voi lähipäivinä esiintyä myös pintaesiintymiä. Sisävesillä levähavaintoja on tehty ajankohtaan nähden vähän.

Saaristomeren vakiohavaintopaikoilla sinilevää on tällä viikolla havaittu vähäisiä määriä Kemiönsaaren Genbölen uimarannalla ja Hertsbölevikenillä sekä Merimaskun kirkonsalmessa. Varsinais-Suomen ELY-keskuksen vedenlaadun seurantapaikoilla tehtyjen havaintojen perusteella sinilevää on suuressa osassa Saaristomerta veteen sekoittuneena. Määrät ovat toistaiseksi olleet kuitenkin pääosin vähäisiä.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Lisäksi vähän sinilevää on havaittu Turun Vapparilla sekä Korppoon Björkön saaren läheisyydessä. Uudenkaupungin Hylkimyksenaukon lähistöllä on tehty kansalaishavainto runsaasta sinileväesiintymästä. Selkämereltä sinilevähavaintoja on tällä viikolla ilmoitettu Rauman Otanlahden vakiohavaintopaikalta, missä levää on vähän, sekä Pyhärannan Mannervedeltä, missä levää on edelleen runsaasti.

Sisävesissä on havaittu vähäinen sinileväesiintymä Kemiönsaaren Dragsfjärdenin vakiohavaintopaikalla. Myös Salon Iso-Kisko – järveltä on ilmoitettu kansalaishavainto vähäisestä sinileväesiintymästä. Ilmoitusten perusteella sinileviä on tällä hetkellä sisävesillä keskimääräistä selvästi vähemmän.

Varsinais-Suomen ELY-keskus ottaa vastaan kansalaisten levähavaintoja Varsinais-Suomesta ja Satakunnasta. Havainnot voi ilmoittaa numeroon 0295 022 530.